Olut Pankki (Kastelhomantie 2)

Huone ei ole aivan valtavan suuri. Sitä elävöittävät kuluneet pinnat ja kalsean näköinen kivilaattalattia. Seinien suojaksi on liisteröity oranssit, kuvioidut tapetit. Kaikki elementit kuiskaavat hiljaisessa, nukkavierussa kuorossa: ”Ysäri, ysäri, ysäri…”

Nykykieliopin mukaisesti nimetyn Olut Pankin yleistä ilmettä ei hallitse edes keskellä lattiaa vellova biljardipöytä, vaan tynnyreistä tehdyt pöydät. Ne olivat aikoinaan muotia, kun ostoskeskuksiin, kuten tähän Puotinharjun sellaiseen, tehtiin vanhoja merimieskapakoita. Muu baari on tutusti ja turvallisesti sullottu looseihin. Ikkunan ääressä on lyhyt pystybaari jakkaroineen. Jukeboksi henkii ympäröivää miljöötä: joku laittaa soimaan Robert Milesin Childrenin.

Pienen baaritiskin takana juomia annostelee varttuneemman oloinen rouvashenkilö. Maksavat asiakkaat ovat samaa ikäluokkaa. Juomana on ainoastaan Sinebrychoffin tuotantoa, mikä tietää jälleen kerran siiderinjuojalle heräävää kuolemanviettiä. Golden Capin ”kuiva omena” ei onneksi maksa aivan järjettömiä summia.

Paikalla on maltillinen määrä ihmiskuntaa. Joku on niin tuttu kasvo, että hänelle on järjestetty pöytiintarjoilu. Kossu ilman jäitä kiikutetaan viivana ahneiden näppien ulottuviin. Jossain elämää ja sen lieveilmiöitä roimasti nähnyt nainen kärisee Benny Hill -vainaan äänellä.

Lähiöbaari tuntuu liki ylenpalttisen vaatimattomalta ja sympaattiselta. Keski-iän ylittänyt työväenluokka kuluttaa täällä joutilaat hetkensä. Yksi lama tuli ja meni, toinen on kehkeytymässä, päiväpöhnät jäävät.

Ovessa on vankka rautaritilä. Täällä juoppojen rahat ovat kuin Herran kukkarossa.

Ilves (Urho Kekkosen katu 4-6), Tavastia (Urho Kekkosen katu 4-6)

HYVÄ LUKIJA

Merkinnät ovat noin kuukauden takaisista tapahtumista. Ladytron ei ole tänään keikalla Tavastialla.

Ilveksen rokkimenu on kerta kerralta enemmän perinteisen ruokalistan oloinen. Maija Vilkkumaan nimellä varustettu lista on vuohenjuustopainotteinen. Silmänruokaa tarjotaan myös. Koska Ladytron on illalla keikalla seinän takana, bändi on tullut tankkaamaan apetta. Mira Aroyon koipi on kipsattu, mikä saa tämän koleankauniin naisen näyttämään entistäkin ristiriitaisemmalta.

Hanassa on tarjolla jälleen kerran Blackthornia. Kevytmielisesti tuo mauton siideri huuhtelee mehukkaan kanahampurilaisen jäänteet kurkusta alas.

Tavastia on aina rujo, räjähtänyt, reunoiltaan kulunut. Vanhan keikkapaikan taika pitää. Portsarit kohtelevat asiakasta asiallisesti, mutta baarin puolella työskennellään herne nenässä ja sormi peräaukossa. Lieneekö ohje tullut pomolta, että saataisiin dokaaminen vähenemään keikkojen aikana? Samasta syystä baarissa myydään – silloin, kun myyjä muistaa olevansa palveluammatissa – ainoastaan Koffin tuotteita.

Tosin halvemmalla ja helpommalla Merimaa pääsisi, jos antaisi monoa koko anniskeluhenkilökunnalle ja korvaisi baaritiskin kahvi- ja limsa-automaatilla.

Tori (Punavuorenkatu 2), Corona (Eerikinkatu 11), Rytmi (Toinen linja 2)

Nostalgiasykli kiihtyy. Kuka vielä muistaa ravintola Torin? Se oli silloin, öh, 2004. Jumalauta, siitähän on kohta jo viisi vuotta! Oi niitä aikoja. Muistelkaa te 90-luvun loppunne stadissa asuneet Sodaa ja Uudenmaankadun ”Suomen Camdenia”; kyllähän Rööperin aitous kolahti kattoon oikeasti vasta it-kuplan puhkeamista seuranneen minilaman aikana. Jos Sari Paanalan SF-Baari tekisi paluun Helsingin karaokekartalle, maailmassa olisi jälleen vähän vähemmän paskantärkeyttä.

Tori on yhä sijoillaan. Se on myös edelleen täynnä englantia puhuvia mainosyrittäjiä ja paikallista kantaväestöä. Tuttuun punavuorelaiseen tapaan Tori ei tarjoa juomapuolella minkäänlaisia elämyksiä, vaan tuputtaa tyhmille asiakkailleen Crowmoorin tapaisia masentavia Koff-momentteja. Tosin pienen arvuuttelun jälkeen valkenee myös toinen totuus: baarissa on kuin onkin Magnersia. Nähtävästi irkkusiideri on korvaamassa Strongbown maailman juoduimpana omena-alkoholina.

Helsingin parhaimman baarin tittelistä perustamisestaan asti kamppaillut Corona panee Toriakin paremmaksi. Paikan Koff-painotteinen viinalista on aina sisältänyt onneksi myös Laitilan panimon Oivaa, mutta nyt on tultu kerta kaikkiaan hulluksi: eksoottisia siidereitä suorastaan lainehtii tiskin takana. Crumpton Oaks Farmilta asti on tähän Eerikinkadun rokkibaariin uitettu galanttia Knights Cider -nimistä sirkkua. Juomaa myydään vaatimattomassa 0,66 litran pullokoossa eikä hintakaan aja ketään konkurssiin.

Yksi pullo Knightsia tuntuu kestävän iäisyyden. Kuusivolttinen omenajuoma maistuu siltä kuin brittisiiderin pitääkin. Jos elämä olisi aina tätä, voisiko enää muuta kaivatakaan?

Luovan luokan baarikierros päättyy totuttuun tapaan Rytmiin. Paikalla ovat Vihreät – De Gröna, jotka pubin omistaja asennutti tuoleihin avattuaan kapakkansa 2001.

Pub Porthan (Porthaninkatu 10)

”Kissinger”.

Sana leijuu ilmassa vailla osoitetta. Jossakin Pub Porthanin pöydässä on esitetty näkökanta, joka sisältää Yhdysvaltain entisen ulkoministerin ja luultavasti maailman verisimmän harmaan eminenssin nimen. Kukaties kyseessä on katsaus Nobelin rauhanpalkinnon kyseenalaiseen historiaan. Tai kriittinen huomio sotaisaa voimapolitiikkaa kannattavan rauhanvälittäjä Martti Ahtisaaren toiminnasta. Kalliossa ei tänäänkään purematta niellä Helsingin Sanomain riippumattomien kolumnistien rakkauskirjeitä Pohjois-Atlantin liitolle.

Porthan on rakennettu kahteen tasoon ja vuorattu pyöreäkulmaisilla, ruskeilla puupinnoilla. Ilmiselvästi joku on yrittänyt siivota tai kohentaa kapakan ulkoasua yrityksessään kaikeksi onneksi liikaa menestymättä. Kuten tavallista, baari on sisältä isompi kuin ulkoa. Levyautomaatti syytää listahittejä kahdelta viimeksi kuluneelta vuosikymmeneltä. Jokunen pöytäkunta keskustelee omiaan antamatta toisten samanlaisten häiritä syvää keskittymistään päivän teemoihin.

Baaritiskillä juomista vastaa Hartwall, jonka ainoa likimain juomakelpoinen omenasiideri anniskellaan korttelin vetoisista pikkupulloista ja myydään mastodontin kokoisella katteella.

Hinnasta viis, hyvässä seurassa sopii ottaa toinenkin.

Vaan vielä rauhantahtoinen baari-istunto häiriytyy tuokioksi. Leegio pikkujouluja viettävää nuorisoa ryntää paikalle mäikästämään. Kaikki vapaat tuolit ja pöydät katoavat lattialta muuttuakseen Pikku-Porthanian opintopiirin yhteistilaksi. Kenenkään juomarauhaa ei kunnioiteta. Seniorikansalaiset ehättävät tuskin päivitellä ja siunailla nopeita muutoksia ympäristössään, kun kärsimättömät nuoret jo kaikkoavat paikalta. Kuin se olisi ollut vain paha uni.

Aussie Bar (Salomonkatu 5)

Pimeä vuodenaika päälyy ihmiskunnan yllä. Synnilliset raukat värjöttelevät munkinkammioissaan, joita myös työpaikoiksi kutsutaan. Vain kolmetoista kertaa vuodessa he kokevat hetkittäisen vapauden tunteen, firman bileet. Ensimmäisen adventin vilahtaessa allakan lehdillä vuoroon tulevat pikkujoulut.

Unelias, harmaaseen sadepilveen kääritty kaupunki muuttuu hetkeksi seksin ja väkivallan – etenkin väkivallan – täyttämäksi karnevaaliksi. Bakkantit kirmaavat pitkin Kampin keskuksen graniitti- ja oksennuslaatoitettuja pihamaita.

Paluulento työyhteisön pirskeistä Malmilta päättyy Helsingin Mars-kentän alle rakennettuun katakombien labyrinttiin. Kampin keskus ei ole koskaan eikä etenkään nyt mieltäylentävä elämys. Mutta sen lähitienoolla on baareja, jotka ”kelpaavat kaikille”, so. ne eivät ole jossain vaikeassa paikassa, kuten Punavuoressa tai Kalliossa.

Yksi tällainen baari on antipodien mantereen mukaan teemoitettu & tuunattu juottola, Aussie Bar.

Perjantai-ilta Aussie Barissa on kuin huono parodia Full Montyn soundtrackista. 80-luvulla rakennetun juppikuution kulmaan ujutettu baari on sisustettu lankkua ja hirttä jäljittelevillä aineksilla. Lattian pinnoitteeksi on valittu lasimurska ja sokeripitoinen muhju. Kahden vuoden kuluttua 20 vuotta täyttävän tanssikansan kengänpohjat päästelevät maiskahdusääniä täpötäydellä lattialla.

Varoittamatta kasaridisko vaihtuu jossain vaiheessa 2006-vuoden hittiparaatiksi. Yleisö saa nostalgiaorgasmin yläastevuosiltaan.

Alamittaisten nuorten lisäksi baarin käyttäjäkunta koostuu aasialaismiehistä niin Intiasta kuin Kaukoidästäkin. Palvelu toteutetaan englanniksi ja sisältää ainoastaan reippaalla ylihinnalla myytyjä Sinebrychoffin tuotteita. Olutpulloja sentään on useampaakin merkkiä, koska kyseessä on australialainen paikka. Omistaja nähtävästi ei ole perillä kenguruiden maan hennosta omenajuomaperinteestä.

Viimeiset tilaukset vilkutetaan viisi minuuttia ennen varsinaista valomerkkiä. Viisaampi teko on kuitenkin poistua paikalta ja olla koskaan tulematta takaisin. Narikkamaksu on vapaaehtoinen, joten vaatenaulakon kuvankaunista takkivahtia kannattaa jo ihan inhimillisyyden nimissä tipata kaksin käsin. Harva kestäisi tätä kapakkaa selvin päin.

WooDoo (Jukankatu 5, Imatra), Street Cafe (Jukankatu 9, Imatra), Onnela (Helsingintie 1, Imatra)

Mustaa, mustempaa. Baari on kulunut, tumma, iskunkestävä. Sisäänpääsy maksaa karkkirahoja, takki narikkaan ja tiskille. Tämä on WooDoo, Imatran aidoin ja reippain rokkibaari.

Maksava asiakaskunta koostuu 80-luvun skeittielokuvien tähdistöstä. Poliisiopisto ja Paluu tulevaisuuteen on sijoitettu näiden 90-luvulla siitettyjen karjalaisnuorten hennoille hartioille. Kuvankauniit tytöt pyyhkivät Axe-liemessä uitettuja poikia katseillaan. Efekti ei toimi, sillä loppujen lopuksi kukaan ei saa.

Taustalla soi masentava metalli, biljardipöydän suunnasta kuuluu pallojen kalahtelua. Juomapuolikaan ei tällä kertaa onnistu taikomaan hymyä huulille. Ehkä tämä on vain huono päivä.

Imatran Parnell’s on liian täynnä, jotta sinne voisi mennä. Hyvä niin, sillä se on kauhea baari, kuten kaikki Suomen Parnell’sit.

Koski, kuten Imatrankoskea ystävien kesken kutsutaan, on pinta-alaltaan pieni taajama, jossa kuitenkin noudatetaan jonkinlaista ruutukaavaa alkeellisine kortteleineen. Erään tällaisen korttelin kulmalla, aivan paikkakunnan reunalla, väijyy rankka mesta, jonka ulkonäkö ei johda harhaan.

Street Cafe ei ole Suomen pariisilaisin katukahvila. Se on vanhanaikainen baari, jota on yritetty erinäisin kosmeettisin konstein tuunata. Seinät on maalattu punaiseksi ja viimeistelty tummalla puolipaneloinnilla. Tulos ei ole tavoitteisiin nähden juurikaan onnistuneempi kuin kaupungin toisella laidalla Mocambossa. Olisi pitänyt tuunata asiakkaat.

Baari sijoittuu kahteen laajahkoon saliin. Siistit nahkaiset sohva- ja nojatuoliryhmät odottavat istujiaan pienemmässä huonetilassa. Vapaat paikat hämmästyttävät melko täydessä kapakassa, kunnes viereisessä pöydässä sammaltavat nuoret miehet alkavat puhua Subutexista ja korottaa muutenkin ääntään:

– … Ja sitten multa puhkottiin renkaat… Poliisi…

– Ja se oli uus maija…

– Joo, se uus maija!

Baarin juomavalikoimaan kuuluu herkkuja meren takaa. Scrumpy Jack -siideri ei ole enää täälläkään tuntematon suuruus. Tukevarunkoinen pullo imeytyy kämmenpohjaan totuttuun tapaan. Ehkäpä tämä tästä.

Pink Floydin The Wall säestää kännistä ähinää, kun paikalle porhaltaa hyvinvoivien 40-vuotiaiden delegaatio vaatien baarimikkoa laittamaan Dingon Lähetyssaarnaajan soimaan. Jossain paiskataan lasinen tuoppi kaikin voimin lattiaan.

– … Hannu on hyyvvvä jätkä, kaikuu öyhkäisy kaukaisuudesta.

Tuoppien välillä on saapunut lisää asiakkaita. Ryhmä on yhtenäisesti stailattu: pilottitakit ja kaljut päät kaikilla. Takkien hihat tekevät välillä näyttäviä liikkeitä ja päistä kaikuu ”Sieg Heil!” -huutoja.

Puoli tuntia ennen tarjoilun lopettamisaikaa annetaan valomerkki. Nahkapäät ovat alkaneet remuta enemmän kuin olisi tarpeenkaan. Portieeri kehottaa muita asiakkaita imaisemaan tuoppinsa tyhjäksi ja poistumaan. Selitykseksi ennenaikaiseen poistumiseen hän antaa ilmeisen:

– Täällä rupes oleen liian pahat rotukahakat.

Perussuomalaiset paukuttavat ulkona ikkunoita. Pari heistä tappelee baarin lattialla. Ovella odottaa virkavalta.

Onnelan portsaria varoitetaan kaduilla partioivasta kuulapäiden laumasta. Hän nyökkää. Sana on jo kiirinyt.

Sisällä Sedu Koskisen luomassa paratiisissa naiset ovat villiintyneet entisestään. Poikia ja setiä viedään kuin pässiä narusta. Riittää, kun hyppää pöydälle, niin ihoon liimautuu kiinni lauma tyttöjä.

Baarin kolmen salin seinät ovat romanttisen tekstuurin peitossa, lattiat ja pöydät tahmeita. Eittämättä baarissa myytävän Golden Cap -siiderin tahrimana. Rehevä pariutumisen meininki leijuu sakeana hormonipilvenä ihmisten yllä.

Mocambo (Sienimäenkatu 1, Imatra), Konnunsuon baari (Konnunsuontie 340, Joutseno), Buttenhoff (Koskenparras 4, Imatra)

Kauas ovat jääneet New Yorkin kelpo kapakat. Edessä raja: Aasia, itä, ja sitä rataa. Imatra, tuo Suomen Espoo ja Vantaa kaikkine keskustoineen. Rajan takana suuri ja mahtava, tällä puolen köyhä ja kipeä.

Imatran Sienimäki on pieni lähiö, joka koostuu parista kerrostalosta ja näkymästä näihin kerrostaloihin. Lähiön reunalla on kenkälaatikko, jonka yläkamanassa lukee helsinkiläistä nuorisoa hekotuttavasti Mocambo. Itse asiassa Sienimäen Mocambo eroaa punavuorelaisesta kaimastaan melko vähän. Kummassakin on voinut hankkiutua aina humalaan ja alkoholi ei taatusti ole ainoa päänsekoittaja, jota asiakas- tai henkilökunta käyttää.

Mocambon seinät on maalattu muotivärein – turkoosiin vivahtava vahva sininen ja paksu ruskea kisailevat toistensa ympärillä. Paikka on ilmeisesti remontoitu melko hiljattain. Sellainenkin ihme kuin intterweppi on päätynyt ravintolan nurkkaan. Enää ei tarvitse ihmetellä, miksi HS.fin keskustelupalstat ovat, mitä ovat.

Tiskiin on pultattu Hartwallin hanat, mutta siiderit tulevat Sinebrychoffin henkilökunnan käymälästä. Alkoholittomana vaihtoehtona on myös kahvia ja pullaa.

Kansan ääni kirjaimellisesti ärisee naapuripöydässä. Henkitorviavanteensa kanssa sinnittelevä miespaha kertoo vihaisen kuuloisia juttuja seurueelleen. Baarimikko palvelee auliisti, mutta vaikuttaa omalla surullisella tavallaan epävakaalta painavine blingblingeineen ja puhevikoineen. Toisaalta – harva meistä voi loistaa skarpilla ja timanttisella olemuksella. Ehkä se vain kuuluu tämän pienen ja aran baarin teemaan.

Televisio näyttää naisten pujottelukilpailua. Urheilu otetaan kuolemanvakavasti.

Joidenkin tiettömien taipaleiden päässä Mocambosta on paikka, josta useat sen asiakkaat ovat tulleet. Konnunsuon vankila sijaitsee Konnunsuon kylässä. Tien varrella on vanha maalaistalo, jonka seinässä lukee isoin kirjaimin: Konnunsuon baari.

Synkkä viitekehys sikseen, sillä Konnunsuon baari on tavattoman miellyttävä perhekahvila, jossa illan tullen on luvassa vähän – mukaillaksemme Juha Ruusuvuoren termiä – rämppämeininkiä. Karaoke näet pärähtää käyntiin vasta illalla, kun lapset ovat menneet nukkumaan.

Vanhan maaseutubaarin ulkokuori johtaa sikäli harhaan, että sisätilat on tuunattu näyttämään… maaseutubaarilta. Semanttisesti tautologinen interiööri on oranssi ja vaaleanruskea, seinät on koristeltu väärennetyin heinäseipäin ja peilin kehyksiksi on laitettu länget. Karaokelattian luona sentään on nähty urbaania vaivaa: koko seinää peittää skitsofreninen peiliteos.

Panostukset ulkoasuun eivät ole nujertaneet tunnelmaa, silti. Tiskillä on vitriini poikineen täynnä sämpylöitä ja muita kahvilatarpeita. Asiakkaat ovat paikalla lapsineen ja koirineen. Pienessä naapurihuoneessa hyllyt notkuvat näkkileipää, vessapaperia ja muita välttämättömyystarvikkeita. Vaikka tiskiltä saa kaljaa, siideriä ja lonkeroa – pullossa, tietysti –, tämä paikka on yhtä lailla kyläkauppa ja lounaskahvila kuin paikallinen juottola. Niin kuin pienissä kylissä usein on.

Tiskin vieressä on pöydänkulmalla myytävänä Kaikki Konnunsuon puolesta -t-paitoja normaalien baaripaitojen lisäksi. Niin inhottavia asioita kuin vankilat ovatkin, tämän kulttuurimaiseman ainoan työnantajan katoaminen maailmankartalta olisi anteeksiantamaton rikos. Nimi adressiin. Todellakin. Matti Vanhanen ja kumppanit ovat toisella kädellään innokkaita hajasijoittamaan virastoja ympäri maakuntia, mutta toisella kädellään kilvan lakkauttamassa jo olemassa olevia, muuttotappioalueilla toimivia valtion laitoksia. Vankilaan joutaisivat.

Takaisin Imatrankoskella odottaakin jo pöytävaraus ravintola Buttenhoffissa. Monikielinen puheensorina vilkastuu ympärillä, kun kaikki Etelä-Karjalan kulinaristit ovat tulleet alueen parhaimpaan ruokapaikkaan. Maittava Shiraz-rypäleestä puristettu viini säestää iloisesti lammasta, jonka elämän tarkoitus oli päästä tälle lautaselle.

Mainio ruoka ansaitsee siivittäjäkseen snapsin. Varmuuden vuoksi otetaan Marskin ryyppy. Moni asia on muuttunut vuoden mittaan paremmaksi eikä siitä parempaa esimerkkiä liene kuin Murha-Kustaan kääntyminen Homo-Kustaaksi. Skål!

New York Sports Bar (JFK International Airport/ Terminal 8, Queens, NY, USA)

Kuten serkkunsa Helsinki-Vantaalla, New York Sports Bar on teennäisesti vanhennettu asemaravintola ilman historiaa tai tulevaisuutta. Samankaltaisuudet loppuvat siihen. Siinä missä Helsingin merimieskapakkaimitaatio tarjoilee iloisella mielellä kohtuullisella katteella monipuolisen valikoiman juotavaa, NYSB repii voittonsa tylyllä palvelulla ja järkyttävällä ylihinnalla.

Mitään ”siideriä” baarissa ei ole. Samuel Adamsin kalpeaa olutta toki saa, sekä viiniä. Tosin kysyttäessä ilmenee, että liki kaikki viinit ovat päässeet nyt loppumaan. Lopulta nihkeä kyyppari suvaitsee anniskella lasin punaviiniä, josta laskutetaan kullan hinta. Tämän jälkeen juomanlaskijan huomiota on turha tavoitella.

Lentoaseman baari jää New Yorkin matkan viimeiseksi juottolaksi. Ja ensimmäiseksi, jossa tarjoilijalle ei jätetä tippiä.

Sylvia’s (328 Lenox Ave, Manhattan, NY, USA), Ding Dong Lounge (929 Columbus Ave, Manhattan, NY, USA)

Metro ajaa under the 110^th Street. Numerot kasvavat. Harlem. Edessä railona aukeaa Matrin Luther Kingin mukaan nimetty bulevardi, 125. katu. Pahamaineinen alue. Lähiökerrostalojen edessä kadunvarsi on täynnä Obama-t-paitoja kaupittelevia miehiä. Vaikka on sunnuntai.

Muutaman korttelin päässä metroasemalta kohoaa tienvarressa legendaarinen Sylvia’s. Varmuuden vuoksi kolmena kappaleena. Original-lisänimellä varustettu liike osoittautuu oikeaksi versioksi. Gospel Sunday Dinner odottaa.

Valkohipiäiset turistit erottuvat joukosta ilman epäilystä. Kirkonmenoissa aamupäivän viettänyt paikallisväestö säihkyy ykkösvetimissään, kun taas degeneroituneet skandinaavit rikkovat tunnelmaa lenkkitossuissaan ja farmarihousuissaan. Kielimuuri on kohtalainen, sillä brittienglantia Elisabet II:n tavoin ääntävät sankarimatkaajat painottavat kaikki sanat väärin. Jono on pitkä ja huumaavaan kovalla soiva musiikki harhauttaa nälkäisiä ja janoisia.

Pöytä kuitenkin vapautuu. Yliahkera Samantha saa seurueen tilaamaan mimosat, nuo skumppapohjaiset hedelmädrinkit. Tuhti liharuoka seuraa perässä. Annoskoko ei jostaisn syytä ole amerikkalaiseen tapaan liioiteltu, joten tilaa jää vielä jälkiruoallekin. Epämääräinen tuote nimeltään Banana Pudding täyttää lautasen ja halkaisee aivojen nautintokeskukset.

Upper West Siden hiljaisissa kortteleissa piileskelee punkkibaari Ding Dong Lounge. Sen pinnat on verhoiltu tiilillä ja sieltä täältä tapetoitu vanhan koulukunnan punkyhtyeiden julisteilla. Howard Sternin ja Stephen Kingin välimuodolta näyttävä baarimikko anniskelee loputtomien tupakkataukojensa välissä Brooklynin panimon tuotteita ja Magner’s-siideriä.

Tumma interiööri ja yleinen kuluneisuus luovat tunnelmaa. Rokki soi ja näkyy. Vessat eli restroomit ovat ilman näkyviä sukupuolitunnuksia, mutta vain toisessa toiletissa seinää koristaa suomalaiset Riistetyt-bändin keikkajuliste vuodelta 1984.

Miksi näitä baareja ei ole Helsingissä? On toki Corona. Hyvinä hetkinään myös Loose. Black Door on jo liian… siisti. Olohuoneet olohuoneina, mutta joskus tarvitaan mustaa kumimattoa sekä huolellisesti kaluttuja eriparisia pöytiä ja tuoleja, joiden ääressä muusikot, kirjailijat ja erilaiset boheemit istuvat puhumassa Barack Obamasta.

Ulkona ilta laskee ja niin tekee ryyppyseuruekin rahoilleen. On vielä varaa. Pöytään ilmestyy kourallinen laseja täynnä liikkeen halvinta bourbonia. Tätä on Amerikka.

Applebee’s (205 W 50th St, Manhattan, NY, USA), El Sombrero (108 Stanton St, Manhattan, NY, USA), Motor City Bar (127 Ludlow St, Manhattan, NY, USA)

Maailman kauhistuttavin sade runtelee Yhdysvaltain suurinta kaupunkia. Kadunkulmiin ilmestyy nuhjuisia miehiä muovipusseineen. "Oombrella, oombrella!" he huutavat ja kaivavat yhä uusille asiakkaille halpoja sontikantapaisia. Viisi taalaa kappale. I'm your pusherman. Kyllä, kyllä, I'm ya nigga, anna mulle vaan sateenvarjo.

Theatre District on tylsä, harmaa, täynnä pilvenpiirtäjiä ja pankkeja. Rockefeller Center on alueen ainoa valopilkku, mutta nyt jopa maineikas luistinrata on veden vallassa. Jossakin 50. kadun kulmassa vilahtaa irlantilaispubi, mutta seuraavassa hetkessä se katoaa. Kaatosateen yltyessä on pakko mennä jonnekin. Siksi joksikin osoittautuu Applebee's-niminen paremman keskiluokan ruokapaikka.

New Yorkin ainoa kiiltävän puhdas ravintola vilisee väkeä, jonka kanssa ei jaksaisi kahta sanaa kauemmin keskustella. Ruuduilla tulvii junttisporttia ja smalltalk lätisee salin puolella. "I'm a singer in a band…" kertoo eräs kermaperseinen naishenkilö jollekin tuttava- tai puolituttavapariskunnalle. Modernin baarin pelkistetty sisustus antaa hyvin tilaa pöhöttyneille egoille.

Heinekenia saa hanasta, mutta mitään siideriä Applebee's ei tunnista. Nimi ei aina ole enne. Lasillinen Stolia saa tehdä parhaansa vitutuksen torjunnassa. Ravintolan sijainti keskellä yliarvostettua aluetta näkyy juomien hinnoissa.

Lower East Side armahtaa tuskaisia ihmisiä. Puleeratut pankkitalot, ylipalkatut näyttelijät ja koko perheen musikaalit ovat jääneet kauas Midtowniin. Kiinankieliset kyltit vaihtuvat pala palalta heprean- ja jiddišinkielisiksi. Nälän kurniessa vatsassa silmä alkaa hakea ruokapaikkoja, joita jokainen kortteli tarjoaa.

El Sombrero, "The Hat", näyttää periamerikkalaiselta dinerilta. Päävärejä, isot ikkunat kadunkulmaan, puoliksi tyhjä ravintolasali ja kaikkialla ilmassa väräjävä rauhan, kodikkuuden ja oudon tuttuuden tunnelma.

Meksikolainen ruokalista vilisee tuttuja nimiä: burritos, fajitas, enchiladas. Valinta menee arvonnaksi. Ruokajuomaksi talosta saa kelpo viiniä ja olutta, kuten kuuluukin saada. Nachojen ja salsan jälkeen tarjoilija kipaisee pöytään pari annoista juustossa ja rasvassa kieritettyä lihaa ja hiilihydraattia. Taustalla soi alituinen meksikolaishumppa, joka iloisesti siivittää raskaan mättöruoan katoamista nälkäisten turistien pohjattomiin kurkkuihin.

Kulman takana on pimeähkö kapakka, jonne on pakko mennä: Motor City Bar on pala Detroitia Lower East Siden nuhjuisilla sivukujilla. Rähjäisen baarin seinät on tapetoitu autojen nimikylteillä ja istuimina on tavallisten jakkaroiden ohella autonpenkkejä. Hämärä laskee, mutta vielä näkee, että ainakin yksi pöydäksi luultu esine onkin on lasilla peitetty puuvanteinen autonrengas. Vessan ovenkahvaa imitoi ratti eli ohjauspyörä. Täällä on ajateltu kaikkea!

Tiskin takana iltapäivän harvoja asiakkaita serveeraa käheä-ääninen nainen, joka innostuu tavattomasti kuullessaan janoisten vieraidensa olevan Suomesta. "Do you know Harri?" Ilmeisesti MCB:n palkkalistoilla on joku Suomen-Harri.

Jatkoselostuksen mukana käy ilmi, että kapakan omistaja on itse alun perin detroitilainen ja siksi teema on ankkuroitu "Motor Cityn" klassisiin tuotemerkkeihin. Keskustelu venyy niin, että juominen on vähällä jäädä. Kapakan valikoimissa on Woodpecker-siiderin lisäksi tietysti Brooklyn Lageria. Näitä on otettava. Kun viimeiset, innoittuneet puheenvuorot vielä käydään äskeisten presidentinvaalien lopputuloksesta, Atlantin molempien rantojen välisen ystävyyden ja rakkauden lisääntymisestä ja maailmanrauhasta, on lopultakin aika parkkeerata autonrengaspöytään ja huuhdeltava päivän pölyt kurkusta.

Hintataso Motor City Barissa on kohtuullinen eikä kaikkialla leijuva kloorinhaju vaivaa kuin vähän aikaa. Kun pöytiin sytytetään vielä kynttilät, on tunnelma niin mukava kuin se vain voi suuressa ja syntisessä metropolissa olla.

Sawadee Thai Cuisine (137 Newark Ave, Jersey City, NJ, USA), Rolon’s Bar (242 Bay St, Jersey City, NJ, USA)

Matala ja epämääräisesti 1950-luvun Keravaa muistuttava Jersey City on täynnä fuusiokeittiötä. Kaupunkilaiset ovat tottuneet kiinalais-meksikolaisiin ruokiin ja kaikkeen Kaukoidän kattaukseen. Sawadee Thai Cuisine on tyylikkäämmästä päästä kaupungin kyökkivalikoimaa.

Ruoka on taiten valmistettua, jos kohta muutamat annokset edustavat Thaimaan ruokakulttuuria vain hennoin aasinsilloin. Lautasella loikoilee periamerikkalaista grillikylkeä ainoastaan thaikastikkeella höystettynä.

Viinilistalla on jenkkiviinejä. Smoking Loon Cabernet Sauvignon on kelpo ruokaviiniä – jos ei muuten, niin hervottoman nimensä perusteella.

Jersey City on vahvasti espanjankielinen. Rolon’s Bar on sen ytimessä. Erie- ja Bay-katujen risteyksessä sijaitsevasta baarista ei ulkopuolelle näy kuin keltainen seinä ja jokunen Corona-mainos. Oven takana väijyy karu interiööri, jonka hevosenkengän muotoista baaritiskiä reunustaa äänekäs meksikolainen jerseyläisjoukkio.

Geneerinen meksikolaisiskelmä kilisee ikuisesti taustalla. Havaijipaitainen, tuuheaviiksinen baarimikko anniskelee yleisölle Heineken- ja Corona-pulloja. Yhtäkkiä Vermont on hyvin kaukana: siideristä ei tiedetä mitään, jos kohta ei englannin kielestäkään.

When in Rome, do as the Romans do. Huolellisesti artikuloidulla tilauksella miekkonen saadaan kaivamaan jäiden seasta kaksi pulloa Coronaa, jotka ovat niin halpoja, että ne ovat melkein ilmaisia. Heti perään hän ohentaa muovirasiallisen limelohkoja pihtien kanssa. Valkoista pohjoiseurooppalaisuutta hehkuvat turistit sulautuvat latinalaiseen baarikansaan yllättävän vaivattomasti. Juoruilun ja pullojen kallistelun universaali kieli ylittää kaikki kulttuuri- ja roturajat.

O’Hanlon’s Bar (348 E 14th Street, Manhattan, NY, USA), Lakeside Lounge (162 Avenue B, Manhattan, NY, USA)

Paikka on tummahko, kulunut, nuhjuinen, tahmea. New Yorkin laitakaupungit ovat kaikki omituisesti järjettömän sotkuisia ja läpeensä desinfioituja. O’Hanlon’s Bar on koko kaupungin ainoa paikka, jossa ei haise kloori tai puhdistusaine, vaan rehellisen miehekäs kusi. Tiskin ääressä istuvat miehet katsovat rokkia ja sporttia isoilta ruuduilta. Vain joku vilkaisee tulijaa ja murahtelee kiukkuisen äänettömästi nähdessään ilmielävän eurooppalaisen – arvatenkin jonkun hänen esi-isäänsä riistäneen kirkkoruhtinaan – juomassa kuuden dollarin Magnersia.

Muun Lower East Siden kuuluisasta hippi-designer-tunnelmasta on pitkä matka O’Hanlon’siin. Nämä miehet ovat Real Americans, jokaisen nimi on Al Bundy. Jos näistä joku tilaisi uppopaistettuja perunoita, niiden etuliite olisi Freedom, ei French.

Alphabet Cityn boheemien kortteleiden sekaan kätketty pieni ja pimeä Lakeside lyö vahvalla kloriitti-iskulla vasten kasvoja. Harvaan kalustettu kahden huoneen baari on yhtä ainoaa tiskin ääressä istuvaa kirjailijaa – joka ei ole Paul Auster – lukuun ottamatta tyhjillään. Jossain vaiheessa tiskin toiselle kulmalle parkkeeraa joukko nuorisoa. Taemmassa huoneessa ei ole ketään. Baaritiskillä on vain niin mukavaa roikkua.

Kapakoitsijatar kiikuttaa pyynnöstä Magners-pullon kouraan. Nähtävästi New York kunnioittaa niin paljon iiriläisiä juuriaan, että kaikki rokkibaarit kaupungissa tarjoavat Vihreän Saaren siideriä. Koska kello on vasta viisi, baarissa on monen muun baarin tavoin happy hour. Kaikki juomat ovat kaksi yhden hinnalla. Toisin sanoen viisi taalaa muuttuu kahdeksi pulloksi Magnersia.

Illan pimetessä (ja se tapahtuu marraskuisessa Nykissä nopeasti) baariin rymistelee vielä kimara pieniä lapsia, jotka yrittävät päästä kaljalle. Kaikilla on mukana henkilötodistus, johon on ovelasti väärennetty iäksi yli 21. Newyorkilaiset baarinpitäjät kun valvovat ikärajoja kiihkeydellä, joka ylittää liittovaltion pyrkimykset terrorismin kitkemiseksi.

Teddy’s Bar & Grill (96 Berry St, Brooklyn, NY, USA), Brooklyn Ale House (103 Berry St, Brooklyn, NY, USA)

Williamsburg. Hipit ja raavas työväenluokka elävät rinta rinnan kuin taistolaisessa unelmassa konsanaan. Berry Streetin ja North 8^th Streetin kulmassa on yksi tämän kansan ravinnonlähteistä. Kyltin päällä lukee, että Teddy’s Bar & Grill on perustettu joskus 1800-luvun lopulla. Teddy on kova jätkä jaksettuaan paiskia työväenluokan lounaiden kimpussa niin pitkään. Mahtava puheensorina täyttää ruokalan. Isot ikkunat antavat molemmille kaduille. Seinällä on lappu, jossa paikallinen rakennusalan ammattijärjestö yllyttää saman alan työläisiä muodostamaan ammattiosastoja. Vieressä on mainos, jonka mukaan torstai-iltaisin baarissa on elävää musiikkia. Brooklyn Breweryn maistiaisia olisi samalla luvassa – panimo itse sijaitsee parin korttelin päässä.

Tarjoilija roudaa pöytään BBQ-leivän, jonka sisällä on amerikkalaiseen tapaan kymmenen lehmää ja yksitoista sikaa, kaikki tulisenmakeaan grillikastikkeeseen hukutettuna. Ruokajuomaksi viinilistalta saisi valita mitä tahansa, mutta lopulta lasiin loiskahtaa kulaus kalifornialaista Pinot Noiria. Yhdysvallat on viinimaana vielä under construction: tarjoilijat eivät juurikaan kysele, olisiko asiakkaalla ollut isompikin jano.

Seuralainen saa matkan maittavimman annoksen: iloisen parven simpukoita, jotka huuhdellaan alas valkoviinillä. Brooklyn Lageriakin olisi saanut, kuten jokaisesta tämän korttelin anniskelupaikasta.

Tavattoman vähäisellä mielikuvituksella nimetty Brooklyn Ale House on brooklyniläisyyden ytimessä. Baariminna vetää nokkaunia, kun lounastajat kävelevät risteyksen yli hakemaan jälkiruokaa. Baari on aitouden tuolla puolen. Nuhjuinen, huolellisesti kulutettu interiööri kutsuu istumaan koko päivän ja illan tuopin ääressä. Pöydän pintaan on kaiverrettu koko läntisen pallonpuoliskon kaikkien kaljajuoppojen nimet. Lattiat ovat lankkua ja seinät pullistelevat hienoista taideteoksista.

Käheä-ääninen nuori nainen tiskin takana pahoittelee, omituista kyllä, että baarissa ei ole muuta siideriä kuin paikallista Original Sin -merkkiä. Original Sin! Tämänhän takia koko matkalle lähdettiin! Hurmaavalla etiketillä varustettu 6-volttinen OS-siideri maistuu hedelmäiseltä, muttei imelältä. Muu juomavalikoima on niin ikään lokaalia. Brooklyn Lagerin lisäksi baarista saisi koko joukon muitakin ”oman panimon” juomalajeja.

Yhtäkkiä sisään raahautuu keski-ikäinen, iso, musta patukkapää, joka halaa juomanlaskijaa. Kanta-asiakas on kanta-asiakas, vaikka viime käynnistä olisi enemmänkin aikaa. Rastapipolle annetaan enempiä kyselemättä puteli Red Stripea ja keskustelu alkaa. Baariminna pääsee kertomaan tuntojaan muinaisesta työkaveristaan: ”I told him she’s a fuckin’ CUNT!”

Mukaan liittyy koiraansa ulkoiluttava miekkonen, niin ikään brooklyniläisiä kanta-astujia. Puhelias seurakunta napsii pintoja pois olusistaan ja muistelee menneitä. Avioerot, muutot ja muut elämänmuutokset seilailevat edestakaisin yli baaritiskin.

Bar 169 (169 E Broadway, Manhattan, NY, USA)

Ulkona sataa. Rähjäinen Manhattan näyttää Suomelta, harmaasta Chinatownista löytyy Sörnäinen. Kuoppainen, lohkeillut betonilaatoitus valuu vettä. Kultasepät, räätälit ja ravintoloitsijat eivät edes yritä teeskennellä tavoittelevansa kenenkään rahoja. Seward Park jää sivuun, Canal St vaihtuu East Broadwayksi. Epämääräinen oviaukko vilkuttaa värivaloja tien toisella puolella. Bar 169 siellä houkuttelee väsynyttä turistia.

Tiiliseinää, erivärisiä istuimia, sinkityt pöydät ja nuori, parrakas mies surffaamassa netissä baaritiskin takana. Leopardikuvioitu biljardipöytä myhäilee taempana. Rautalankaa ja pehmojazzia soi taustalla. Tiskin edessä istuu kapakan (ja Lower East Siden) ainoa McCainin kannattaja. Verkkareissaan ja punaisessa tuulipusakassaan hän tuo mieleen kenet tahansa suomalaisen baariparlamentaarikon.

Kapakka anniskelee Brooklyn Breweryn oluita ja omia, ikivanhoja erikoisuuksiaan. Joka pöydällä on mainos Bloody Gargoyle -drinkistä, jossa selosteen mukaan ranskalaisen Le Tourment Absinthen ja sitruunamehun päälle lasketaan kerros punaviiniä. Kysymykseen mahdollisesta siideristä nuori Wolverine-baarimikko vastaa pahoitellen, ettei talossa ole kuin Magnersia. Sláinte!

Happy hourin aikana joka juoman hinnasta katoaa 2-3 taalaa. Vaikka baarimikkoa tippaisi kaksin käsin, hinnat eivät vie konkurssiin. Hiljalleen tupa alkaa täyttyä, kun kello lähestyy myöhäistä iltapäivää tai alkuiltaa. Joku kalistelee soittimia. Illemmalla lienee jazzia luvassa.

Oak Barrel (Helsinki-Vantaan lentoasema/ ulkomaanterminaali, Vantaa)

Kotimaa on jäämässä taakse. Ammoin maatuneet dinosaurukset on tankattu lentokoneen polttoainetankkiin ja Uusi Maailma odottaa. Enää muutama läpivalaisu ja sitten jyristely yli Kölivuorten, Pohjanmeren, Grönlannin. Samaa reittiä ovat vuosituhat aiemmin purjehtineet viikingit.

Vaan aluksi baariin. Lentoaseman ulkomaanterminaalin lasi- ja teräspuitteisiin on jollain ilveellä saatu ängettyä vanha merimieskapakka. Oak Barrel on kulunut, puupintainen baari, jonka pittoreskia ilmettä ryydittää baaritiskin ylle viritetty kuparinen kupoli – arvatenkin tavoitteenaan mukailla olutpanimon käymistankkia. Baaritehtaalla on pantu selvästi ranttaliksi.

Juomavalikoima on hurjan laaja ja monituisten oluiden ynnä viskien lisäksi myös siideriä on hanassa. Iso Strongbow ei ole juurikaan hintavampi kuin kaupungilla, joten matka saa mukavan alun.

Mann's Street (Mannerheimintie 12 A)

Leegio entisisiä nuorisopoliitikkoja, nykyisiä eduskunta-avustajia, ilmoittaa pontevasti, että vallankumous on nyt tehty, on aika laulun. Kello on liikaa. Missään ei ole tilaa. Jokainen karaokea harrastanut tietää, ettei puolen yön aikaan pääse missään laulamaan.

Mutta tieto onkin salaista. Härregud, Mann's Street odottaa laulutuokiotaan ynnä vodkatonicejaan isoavaa yleisöä. Pienessä, diskreetissä kyltissä alaovella kuiskataan, että jossain tuolla rakennuksen uumenissa on kapakantapainen. Rapussa on ovi, joka on johtavinaan tavalliseen asuinhuoneistoon, mutta viekin iloisten rallien pariin. Konstruktio muistuttaa edesmennyttä Kuopion Liikemiesklubin 5th Floor -karaokea. Tietysti sillä erolla, että Mann's on, kuten se korrektisti sanotaan, homobaari.

Baarin ovella haisee pizza. Sisällä on rähjäistä. Interiööri huokuu lähiöräkälän hiomatonta estetiikkaa. Tummat sävyt, väsähtäneet miehet ja riehakkaat naiset kansoittavat baaritiskin välitöntä läheisyyttä. Loitommalla on tyhjää, hiljaista. Mistään ei huomaa, että ravitsemusliike sijaitsee niin keskellä Helsinkiä kuin mikään koskaan.

Mitään hyvää kuivaa omenasiideriä ei myydä. Fab 5 -asenne on unohtunut narikkaan. Joidenkin oppineiden mukaan nk. pink money tuo mukanaan tyyliä, kulttuuria ja kaikenlaista hienoutta. Ehkä se ei koske juomavalikoimaa.

On laulettava Volga. Ihme kyllä lauluvuoro irtoaa yhä helposti. Tai sitten se vain johtuu uudesta laulajasta.

Puuttuvia renkaita

AnnaK (Annankatu 23)

Cuba! Cafe & Party Room (Erottajankatu 4)

Amizza (Keskustie 3, Mäntsälä)

Lesti (Osuustie 1, Mäntsälä)

Raileri (Avecra, pikajuna Kouvolasta Kuopioon)

Intro (Kauppakatu 20, Kuopio)

Särkiniemen baari (Kivikkotie 21, Kuopio)

Bar '52 (Heikkiläntie 2)

Bossa (Annankatu 21)

Helmi Grilli (Keinulaudankuja 4)

Foster´s Down Under Bowling (Alakiventie 2)

Sky Star Pub (Kiviparintie 2)

Iso Merikarhu (Kontulankaari 1B)

Aikaa on kulunut vietävän paljon. Helmikuussa listatut kapakat eivät ole lainkaan ainoat puuttuvat. Niitä on paljon enemmän. Koko kesän mittainen terassikausi on jäänyt pois arvoinneista. Mutta toisaalta – samoissa baareissahan me aina pyörimme ja vuosi vuodelta uusien juottoloiden kokeileminen tuntuu vaikeammalta.

Mainittakoon, siis, että karaokeravintola AnnaK oli samanlainen kuin kaikilla entisilläkin nimillään. Pieni, ahdas ja meluisa. Sen lattia oli kauttaaltaan lasinsirpaleiden ja viinan peittämä. Cuba! Cafe & Party Roomin katossa oli maapallon kolmanneksi suurin peilipallo ja pöydillä väkisin tanssivat ikiteinit haittasivat dokaamista suunnattomasti.

Amizza oli ennallaan. Mäntsälän epäilemättä vanhin ja perinteisin ravintola tarjosi klassista ravintolaruokaa. Ruokalista on ollut niin pitkään sama, että se on jo muuttunut trendikkääksi retromenuksi. Omituisesti nimetty Lesti tarjosi puolestaan finninaamaista, lippalakkipäistä paikallisväriä. Uskomattoman rähjäinen ja räjähtänyt yläkerran tanssi- ja pelipuoli todistaa sen, minkä kaikki jo tietävät: keskiuusmalaiset kunnat ovat Helsingin lähiöitä siinä missä Kontula ja Kannelmäkikin.

Raileri on Avecran pitkänmatkan ravintolavaunu. Se on olevinaan erilainen kuin Prego, Pub Resiina, Kultainen Kulkuri ja kaikki muut teemalliset muovikuplat. Kuluttaja ei eroa näe, mutta VR:n markkinoinnin mukaan kaikilla näillä eri vaunubaareilla on oma henkensä. Strongbow-siiderin anniskelusta ja maittavasta krapula-aamiaislautasesta Avecralle iso kiitos.

Kuopion baaritarjonnan ääripäitä edustavat Intro ja Särkiniemen baari. Ensiksimainittu on jäätävän 2000-lukulainen tyyli- ja muotibaari, jossa Kuopion lääkiksen opiskelijat kourivat toistensa takamuksia. Särkkärin baari puolestaan haisee autokorjaamon rasvamontulta – epäilemättä siksi, koska sellainen siellä on – ja tarjoaa ikivanhan teollisuusyhteisön konstailematonta tunnelmaa.

Bar'52 on Helsingin kolmen parhaimman lounaspaikan joukossa. Se tarjoilee myös kohtuullisen valikoiman juomia eikä ota niistä kuin vaatimatonta ylihintaa. Parhaimman paikan tittelin saattaa itse asiassa viedä Kontulan Helmi Grilli.

Bossassa käydessä ei tuntunut siltä, että olisi kotonaan. Omat vaatteet alkoivat tuntua vähän nukkaisilta. Haiseeko henki, en kai piereskele, onko deodoranttia tarpeeksi? Paikan juppiestetiikkaa katsellessa on helppo unohtaa taustalla väijyvän Mika Kaurismäen boheemi hahmo.

Myllypurossa parasta on Foster's Down Under. Keilailu on paitsi mukava harrastus, myös hyvä tekosyy juoda viinaa. Kuten kaikki hyvät harrastukset postimerkkeilystä miekkailuun. Sky Star Pub on Myllypuron rankin ja mielettömin kapakka. Läpeensä puinen interiööri kätkee sisäänsä Hartwallin halvat juomat, äärettömän kiukkuisen ja tappeluun halukkaan miesjoukon sekä sammumattoman laulunhimon. Karaoke raikaakin pidäkkeittä, vaikka välillä baarimikko joutuu viheltämään pelin poikki. Laulu jatkuu vasta, kun ihmiset lupaavat olla tappelematta.

Kontulan uudempia juomapaikkoja on Iso Merikarhu. Karaoke on täälläkin avainsana. Suuressa salissa musiikki ei liikaa häiritse. Elämäntaitelijoita riittää.

Sling In (Mikonkatu 8), Hemingway's Bar (Mikonkatu 8)

Ritilä verhoaa sisäänkäyntiä. Liike avautuu vasta kello 17.00. Varttituntia aikaisemmin baarimikko jo häärii jotain tekemässä. Kaveri on paikalla. Janoiset drinkkien ystävät väijyvät kulmalla. 16.59 mies nyökkää ja sanoo: "Tulkaa vain sisään".

Leffateatterin vieressä omituisella läpi- ja ohikulkupaikalla sijaitseva Sling In on rähjäinen, kulunut, vuosien raiskaama. Baarin voisi milloin tahansa sijoittaa satunnaisesti valitun sementtivalimon taakse unohtuneen työläisräkälän kellariin eikä kukaan ihmettelisi mitään muuta kuin juomalistan drinkkivetoisuutta. Kaljaahan täällä ei juurikaan juoda.

Aikanaan kuopiolaisessa Minibarissa suuta miellyttänyt Q2 surahtaa lasiin. Pirtelön makua parantaa aina, kun siihen lisätään sekä kurkkua että alkoholia. Baarimikko ei viitsi jonglöörata pullojen kanssa, mistä kiitos.

Työväenliike taisteli taistelemistaan, kunnes eräänä päivänä sillä oli käsissään osuusliike, joka avasi Mikonkadulle ravintolan. Tälle kapakalle punapääoman linnake antoi nimeksi Hemingway's Bar, koska Ernest Hemingwaylla oli tapana käydä daiquirilla täällä sotavuosina 1942-1944. Hän asui Helsingissä tuolloin salanimellä Erno Heikkilä.

Hempan sisustus edustaa universumin tympeintä ns. geneeristä kapakkainteriööriä. Seinälle kiinnitetty kuva Papa Hemingwaysta ei riitä luomaan juottolalle mitään henkeä. Tiskillä myydään Koffin myrkkyjä, joista otetaan poskettomia ylihintoja. Valikoima on niin suppea, ettei sitä pysty järjellä ymmärtämään. Ainoa ikään kuin vaihtoehtoista siideritarjontaa imitoiva tuote on 0,33-litrainen Stowfordin puolikuiva, josta baarimikko silmää räpäyttämättä ottaa 6,60 euroa.

Taustalla soi James Blunt.

Wall Street Bar (Ateneuminkuja 4), Vanhan Kuppila (Mannerheimintie 3), Kaisla (Vilhonkatu 4)

Mitä eroa on Helsingillä ja New Yorkilla? Helsingissä on World Trade Center.

Ikkunat ovat nuhjun peitossa. Kadulla kävelee kiireisiä, vastikään löydettyä helsinkiläisyyttään uhkuvia turisteja etsimässä jotain lähellä rautatieasemaa olevaa baaria, josta City-lehdessä sanottiin, että Lauri Nurkse käy siellä. Vähän väliä joku katsoo taivaalle ja toivoo, että sieltä tulisi rymisten alas kaksi 747:aa täynnä kerosiinia ja arabiterroristeja.

Nuhjuisen ikkunan tällä puolen on keskimääräisen työpöydän kokoinen ravintolasali, jossa pörrää lihavia baari- ja banaanikärpäsiä. Huone on likainen ja järjettömän kuuma.

Wall Street Bar on oman jenginsä hengailupaikka. Mistään ei selviä, ketkä paikalla olevista muusikoista ovat henkilökuntaa, ketkä asiakkaita. Hartwallin hanat pulputtavat Upcideria ja muita hippajuomia samalla, kun jonnekin kylmäkaapin päälle hylätty läppäri syytää ilmoille rokkenrollia.

Juomavalikoima on baarin naurettavaan kokoon nähden hulppea. Siiderinjuojaa hellitään Old Rosiella ja Scrumpy Jackilla. Vitsit lyövät leikkiä ilmassa. Jos täällä ottaisi toisenkin, huomaisi äkkiä initioituneensa mukaan wallilaisten salaseuraan.

Vanhan Kuppilaan on tullut yläkertaan vessa! Visa Electron -maksut toimivat! Mitä on tapahtunut? Edistys on koskettanut HYY Yhtymää. Muuten baari on entisensä, siis kuollut. Strongbow on viimeinen oikea siideri, mitä Vanhalla myydään.

Kaisla laajensi tilansa Teerenpelin tiloihin, mutta sisustukseen ei ole kajottu. Asiakaspaikkoja on vaativaankin makuun ja S-Etukortti vinkuu moninkertaisten orgasmien kourissa, kun sitä höylätään yhä uusien bonusten kartuttamiseksi.

Tummasävyisen jättiläisbaarin lattiat, käsinojat ja pöydät ovat myhnän peitossa. Tunkkainen ilma ei tunnu vaihtuvan. Isot seurueet päästelevät remakoita ääniä lukuisissa istuinryhmissä eikä aina kuule edes omaa juomistaan. Silti tilaa olisi vielä vaikka tuhatpäiselle mastodonttilaumalle.

Hanat purskauttelevat laseihin erikoisoluita ja -siidereitä. Black Rat on vakaa ja vankka hanatuote, mutta pullovitriinissä on lisäksi mukavasti muita brittiläisiä. Keittiö tarjoilee muhkeita toasteja, perunoita ja muuta perusravintoa.

Tuomas Nevanlinnan varjo viipyilee vielä seinällä.

Ylläpidon tiedote

Blogi on ollut valitettavalla tauolla työasioiden ja harrastuksiin tuhlatun vapaa-ajan takia. Pahoittelen tyhjiä viikkoja. Baarissa on käyty taajaan, silti. Anakronistisia arvioitaan odottavat seuraavat kapakat:

Hilpeä Hauki (Vaasankatu 7)

AnnaK (Annankatu 23)

Cuba! Cafe & Party Room (Erottajankatu 4)

Amizza (Keskustie 3, Mäntsälä)

Lesti (Osuustie 1, Mäntsälä)

Raileri (Avecra, pikajuna Kouvolasta Kuopioon)

Intro (Kauppakatu 20, Kuopio)

Särkiniemen Baari (Kivikkotie 21, Kuopio)

Bar '52 (Heikkiläntie 2)

Bossa (Annankatu 21)

Helmi Grilli (Keinulaudankuja 4)

Foster´s Down Under Bowling (Alakiventie 2)

Sky Star Pub (Kiviparintie 2)

Iso Merikarhu (Kontulankaari 1B)

Pub Sirdie (Kolmas linja 21, TAAS!)

Toveri (Castreninkatu 3)

Stadin Tähti (Mäkelänkatu 2)

Malttia! Tavoitteena on palvella baarikulttuurin ystäviä ja osoittaa, että Helsingin, Suomen ja maailman jokaisella kulmalla on aina jokin kapakka, jossa ei voi kuin viihtyä.

Kaunis Kampela (Lauttasaarentie 10)

Puhurit pyyhkivät meren selkää, ravistelevat maihin nostettuja veneitä, raapivat maalit pois taloista. Täällä on kylmä, antakaa suojaa! Kas, mikäpä tuossa risteyksessä loistaa, vähän salavihkaa? Sehän on Kaunis Kampela! Kulmapubi, joka näyttää ulospäin 50-luvulla perustetulta parturi-kampaamolta tai Veikkauksen kioskilta.

Tuulikaapin jälkeen aukeaa pieni L-kirjaimen muotoinen ravintolasali. Nurkassa joulukuusi. Pienessä oleskelunurkkauksessa pari ihmistä. Yhden pöydän kulmalla lappu, jonka mukaan se on varattu. Ehkä tuo nimenomainen pöytä sisältää maagista energiaa.

Tiskiltä saa Kalaravintoloiden hyväksi havaittuun tapaan muitakin juomia kuin nallekarkinmakuista keravalaista. Thatchers on tullut viimeinkin helsinkiläisiin ravintoloihin. Katy-omenoista puristettu single variety -siideri on silkkaa nestemäistä kultaa. Puolen litran pullo 7,4-volttista evankeliumia suoraan Somersetin kanavien halkomilta nummilta. Baariminna ei edes leikinpäiten ehdota jotain muuta juomaa.

Ikkunasta näkyy pääkaupungin harmaus. Autot purkautuvat Lauttasaaresta kohti keskustaa. Tuuli iskee päätään talon päätyyn, turhaan. Tässä on hyvä olla. Lukea kirjaa ja ottaa rauhassa.

Demo (Uudenmaankatu 9-11), Kuparikulma (Kuparitie 1)

Kaupunki on hiljainen, pimeä. Ravintoloiden ikkunoissa loimottaa lämmin valo. Se lupaa. Sisällä on ruokia, juomia, seuraa. Vatsat pingottuvat, maksat paukkuvat. ”Käykää sisään, ottakaa tuoli. Kas, tässä teidän paikkanne, takan vieressä. Haluatteko polttaa piipullisen? Pieni toti ehkä lämmittä-”. (Tässä kohtaa kuuluu ääni, vaikkapa ”riips”, kun neula vedetään pois levyltä.)

Eihän mihinkään ravintolaan pääse ilman pöytävarausta. Ei Helsingin keskustassa. Kaikkialla on täyttä ja täydempää. Kamppi-Eira-alueella jokaisessa auki olevassa ruokapaikassa puistellaan päätä. Paitsi Demossa, jossa on kuin onkin tilaa kolmihenkiselle seurueelle.

Michelin-tähditetty muotiravintola ei varsinaisesti ole baari. Sisällä on toki tiskintapainen ja siellä anniskellaan viinaa. Harvapa sinne on silti tullut dokaamaan.

Kokkaustaidot ovat kohdallaan, jopa juomien suhteen. Alkupalaksi ostetut GT:t maistuvat paremmilta kuin monissa baareissa. Kalliit ruoka-annokset pakottavat rajoittamaan ateriointia vain muutamiin lajeihin. Lammas on päätynyt pienelle, graafisesti kiehtovalle lautaselle useana minikokoisena kappaleena, joista jokainen maistuu uskomattoman hyvältä. Karitsa tarjoillaan makkarana, kuutiona ja epämääräisinä kökkäreinä. Pikku määkijä katoaa ahneen ruokailijan vatsahappojen kuritettavaksi nokare kerrallaan. Aivan hotkimalla ei voi syödä, jottei menettäisi pienintäkään makuelämystä. Etenkin, kun annoskoko ei ole aivan sama kuin rehevämmissä rekkamiesbaareissa.

Talon viini on myös tilattu jostain muualta kuin halvimpien pöytäviinien litkulistalta, sillä se vauhdittaa Agnus Dein matkaa tuonpuoleiseen miellyttävällä sulokkuudella. Jälkiruoaksi osunut suklaa-asia koostuu huomattavan tiiviisti pakatusta kaakaon ja rasvan sekoituksesta, jossa molempia on arvatenkin yli 100 %.

Gastronominen elämys vaatii tasapainon vuoksi myös muita aistillisia uudelleensyntymisiä. Henkinen kasvu ja kehitys on mahdollista vain esteettisten räjähdysten kautta. Niitä varten Helsinkiin on asennettu lukuisia karaokeravintoloita.

Kuten Pohjois-Haagan Kuparikulma.

Terveyskeskuksen tai lähiökirjaston näköiseen liiketilaan ängetty karaokepaikka huokuu sympaattista yhteisöllisyyttä. Liikaa väkeä ei ole paikalla, joten lauluvuorot tulevat jakoon parhaimmassa tapauksessa säällisen odottelun jälkeen.

Sisustukseltaan baari ei ole vallankumouksellinen. Ulkona tutunnäköiset teippaukset kertovat jo kaukaa, minkä ketjun laulupaikka on kyseessä. Sisäpuolella taas on turvauduttu perinteisiin pub-elementteihin. Pieni lattiakorotus on tehty peräseinustalle, jolloin ravintolan henkilökunta voi asiakkaiden kompuroinnin määrästä päätellä, milloin on tullut otettua liikaa.

Service Restaurants -paikkojen yleiseen tapaan myös Kuparikulma on Olvin läänitys. Fizz Dry voitelee kurkkua siltä varalta, että asiakas löytäisi sisältään sisällöntuottajan. Miksei löytäisikin?

"When I was seventeen..."