lauantai 28. huhtikuuta 2007

Klubi 5 (Kilterinraitti 6, Vantaa)

Länsi-Helsinkiin ja -Vantaalle on siroteltu pieniä betonikuutioita, joita jostain syystä kutsutaan lähiöiksi. Ei ihme, että töölöläiset ja espoolaiset uskovat vilpittömästi, että lähiöt ovat pelottavia, ahdistavia paikkoja, jos nämä paikat ovat niistä ainoita, joihin he ovat tutustuneet. Kontulan puistoidylleihin verrattuna M-junan radan varren asuintaajamat tarjoavat harvinaisen vähän aihetta spontaaneihin riemunkiljahduksiin.

Myyrmäessä, Vantaalla, aseman veistoksellisten betonirakenteiden juurella sijaitsee K5. K on lyhenne sanasta Klubi. Perustuotteet ovat kello 21-23 euron kappale. Siis kuten hanassa olevat pari lajia olutta ja yksi päärynäsiideri. Nämä kaikki Sinebrychoffin rotanmyrkkytehtaalta. Niin sanottu "kuiva omenasiideri" eli Crowmoor anniskellaan 0,33-litraisesta pullosta, joka maksaa viisi (5) euroa. Tästä ravintolakin lienee saanut nimensä.

Ovimies ottaa jokaiselta sisääntulijalta kaksi euroa. Narikassa sinänsä ei juuri vaatteita roiku. Sisällä ravintolasalissa vastikään tehty remontti heijastuu kiiltäviltä pinnoilta ja matalilta nojatuoleilta. Täydellinen Radio Nova -henkinen sieluttomuus tervehtii asiakasta 90-luvun suosituimpien rock-hittien ja tämän päivän tanssimusiikin muodossa. Peilipallot pyörivät tyhjälle lattialle. Leipääntynyt baariminna poistuu tavan takaa karsinastaan lailliselle puolelle röyhyttämään savuketta.

Nyrpeät naiset istuvat pöydissään tulematta missään vaiheessa vahingossakaan isketyiksi. Tilanne johtuu siitä luonnollisesta syystä, että miespuoliset asiakkaat eivät uskalla viedä näitä daameja jatkoille. Isä ja äitihän saattavat vaikka herätä, kun poika tahkoaa vantterin ottein kymmenen oluen puuduttamaa clitorista omassa huoneessaan.

torstai 26. huhtikuuta 2007

Toveri (Castreninkatu 3)

Pub Sirdiestä ylämäkeen. Mitä ovat nämä retroruskeat värit, mikä on tämä teennäisen tuttavallinen nimi, Toveri? Joskus tällä paikalla oli räkäläbaariklassikko Alppimaa, mutta nykyajan kermaperseet eivät uskalla ottaa kuppia, jos ikkunasomisteena on puhallettava muovikaktus ja naapuripöydässä örisee känninen pitkäaikaistyötön. Siksi on siivottava kaikki sosiaaliset epäkohdat jonnekin pois. Juokaa kossunne kadulla, te alempien tuloluokkien kouluttamattomat ihmiset!

Sikäli nimitys Toveri, niin "alkuperäinen" kuin se onkin, on asiakasprofiiliin nähden melkoinen loukkaus. Oikeasti pitäisi olla Porvari. Tai vaikkapa Lahtari.

Kellariravintola on tummansävyinen, väärennetyksi 50-luvun olohuoneeksi sisustettu baari. Lautapelejä riittää, jos ei halua esimerkiksi käyttää alkoholia. Baarikulttuurin alamäen voi sanoa alkaneen siitä, kun ensimmäinen kapakoitsija rupesi pelkäämään, ettei pelkkä viina riitä sisällöksi juoppojen elämässä.

Olut-besserwisserin näköinen mies anniskelee tuoppeja. Valikoima on kohtuullisen laaja eikä ulkomaisia siidereitäkään ole jätetty tukkuliikkeen hyllyille etikoitumaan. Tuontia se on pienikin tuonti.

maanantai 23. huhtikuuta 2007

Cosmic Comic Café (Kauppiaskatu 4, Turku), Kilta (Humalistonkatu 8, Turku)

Ihmiset huojuvat kuin dromedaarit pyrkiessään sisälle Cosmic Comic Cafén apaattiseen tunnelmaan. Kello on paljon. Nurkan takana perällä, piilossa soittaa jokin yhtye. Hobittipoppia, opiskelijamusiikkia. Päät nuokkuvat. Aikuiset sentään pysyttelevät kaukana häiritsevän unettavasta musiikista ja keskittyvät juomaan viinaa. Sitä on helppo ottaa, sillä baarin hyväntahtoinen ravintoloitsija on tilannut myytäväksi muutakin kuin Hartwallin vakiosettiä. Old Rosie, Magner's, Strongbow ja moni muu erinomainen tuontisiideri on milloin vain valmis loikkaamaan janoisen asiakkaan tuoppiin.

Cosmicin seinustoilla kiertävät sarjakuvahyllyt. Tex Willerit suorastaan kaipaavat tulla selailluiksi. Sosiaaliselle luonteelle kapakka on julma ja kylmä, sillä sarjakuviinsa uppoutunut seura ei juuri stimuloi kärkevää keskustelua. Ikkunat antavat ostoskeskuksen sisätiloihin, metalliverkolla suljettuihin päivittäistavarakauppoihin ja aromaterapeuttipalveluihin.

Tyttö pelaa pasianssia nurkkapöydässä. Kukaan ei aio mennä iskemään. Tässä baarissa ei pareja muodosteta. Tämä on sarjakuvabaari.

Toisen ääripään edustajat ovat Killan karaokessa. Kirjaimellisestikin ääripään, sillä Suomen äänekkäimpien äärioikeistolaisten johtaviin figuureihin kuuluva Olavi Mäenpää on paikalla. Tuttu nahkaliivi vierailee pitkään ja hartaasti tyttöjen pöydässä, milloin ei kiertele ottamassa vastaan olalletaputuksia. Naapuripöydistä huudellaan kannustushuutoja. Parta heiluu, kun saarnamies opastaa nuorten naisten pöytäkuntaa oikealle tielle. Liittyvätkö nämä sanomat puolueen ohjelmaan vai kenties intiimimpiin pyrkimyksiin – sitä ei tiedä kukaan.

Karaoke toteutuu suomalaisella sisukkuudella. Mies, jolla ei ole paitaa, mutta maalattu iho, esittää Anna Hanskinkin tutuksi tekemän Kotiviini-kappaleen yhdessä pulskan pystytukkaisen blondin kanssa. Mies hänkin, mutta paita päällä. Sävelkorvan puuttuminen ei vaikuta muodostavan ongelmaa. Tukeva nainen on koko ajan vähällä istua ohi tuolistaan. Naiset tanssivat keskenään ja yksinäinen mies yrittää vilkutella silmäänsä kaikille hameniekoille.

Onneksi on Fizz Original Dry.

Kilta on vanha ravintola. Sen olemus henkii kadonnutta aikaa jostakin Turun taudin alkuvuosilta. Näissä tiloissa on takuulla aloitettu monta suhdetta, joiden hedelmät juuri nyt tuhlaavat eläkerahojaan tuhansiin ja taas tuhansiin valkovenäläisiin. Arvovaltaisen näköisiin sisätiloihin päästäkseen pitää kohdata moniportainen vastaanottokomitea ovimiehistä, lipunmyyjistä ja narikkavahdeista. Alhaalla kellarissa odottaa rappeutunut luksus, jota säestetään epävireisellä asiakaslähtöisellä sisällöntuotannolla. Mutta mistä nämä kaikki hiuksensa neliön muotoon leikanneet farkkumiehet ovat tulleet?

tiistai 17. huhtikuuta 2007

Sävel (Hämeentie 2), Teatteriravintola Arena (Hämeentie 2), Kaapelitehdas (Tallberginkatu 1), Corona (Eerikinkatu 11)

Sävelessä liinat ovat tahriutuneet lounasruokailijoiden epäsiisteistä pöytätavoista. Ruoka on hyvää ja edullista. Black Rat luovutetaan korvausta vastaan niin ikään nautittavaksi. Kahvikin on oikealla tavalla happamankitkerää.

Koska ulkona on ikään kuin aurinkoista, pitää hyvin alkanutta terassikautta laajentaa Kallioon. Teatteriravintola Arenan pieni terde koostuu tuttuun tapaan parista tuolista ja vinoista pikkupöydistä. Sisällä kaikki tuntuvat olevan hukassa. Jostakin ilmaantuu tarjoilija, joka tervehtii ja eksyy omiin ajatuksiinsa. Toinen edeskäyvistä suvaitsee esitellä tarjoomuksia. Sinebrychoffin pullosiiderit heittävät varjon sydämeen, mutta yhden pienen voi sentään ottaa ulkoilman kunniaksi. Hinnassa on pieni ylimääräinen lisä, joka pitää maksaa siitä etuoikeudesta, että teatterissa on toisinaan mahdollista katsoa iloisia musiikkipitoisia näytelmiä.

Hämeentien urbaani kohina nostaa kyyneleet silmiin. Tai katupöly. Ja kohta jo ajatus karkaa maan alle, jossa metroliikenne odottaa.

Eksoottiset pienpanimot, mielenkiintoiset ulkomaalaiset erikoistuotteet, kulttuurisnobien keskinäistä naljailua; pikkusormi pystyssä arvioimassa kantavierteen laatua. Tätä kaikkea ei ole vähäisintäkään määrää tarjolla Helsingin Olutfestivaaleilla. Jokunen pintahiivaolut on varattu niitä varten, jotka ovat lukeneet kirjan, jossa juodaan pintahiivaoluita. Muille tarjoillaan suurten ja asemansa varmistaneiden panimoteollisuusyritysten tuotteita keskimäärin kaksinkertaiseen hintaan. Vitsikkäästi tapahtumaa markkinoidaan myös siiderifestivaalina, mutta luonnollisestikaan minkäänlaisia erikoissiidereitä tai edes suosittuja tavallisia ei myydä. Jossakin kaukaisuudessa on legendojen mukaan yksi tankillinen sellaista siideriä, jota Suomessa ei vielä saa kaupasta. Tämä tankki on kuitenkin myyty loppuun heti kättelyssä eikä toista säiliötä ole saatu ehjänä perille.

Miksipä olisikaan.

Pupunkorvilla varustetut vähäpukeiset naiset markkinoivat seksimessuja, jonne on ilmainen linja-autokuljetus Kaapelitehtaalta. Puuhelmikaulaiset 20-vuotiaat pojat ja oluttuopin muotoisiin huopahattuihin puetut miehet ovatkin otollista riistaa pikku seireeneille. Hikinen tunnelma ympäröi koko yleisön.

Helsingissä on hyvin vähän paikkoja, joihin voi luottaa. Corona on yksi niistä. Jo hyvissä ajoin kadotetun järjen viimeiset rippeet huuhtoutuvat kuivan Oiva-siiderin mukana. Joku kertoo, että vähän matkan päässä on syntymäpäiväjuhlat ja ilmaista viinaa. Esirippu.

maanantai 16. huhtikuuta 2007

Rock Bar The Stage (Iso Roobertinkatu 13)

Iso Roba hehkuu auringossa. Raskas päivä on takana. Monipuolinen ja vaikeasti määriteltävä vitutus potkii raudoitetulla maiharinkärjellä sisäelimiä. Laukussa on kaksi arvonnassa voitettua lippua seuraavan päivän olutfestivaaleille sekä yksi tutkimus vapaamuurariliikkeestä Suomessa. Lipuista ei sen enempää, mutta vapaamuurariuden historiaa on hyvä syventyä selailemaan terassille. Kyllä, huhtikuu ja kevään ensimmäinen ulkotila-anniskelualue!

The Stage kehuu olevansa "Rock Bar". Nimi on idioottimainen, mutta ketä siitä voi syyttää – omistajaa vai baarissa joka tapauksessa asioivaa kuluttajaa? Pieni ja nuhjuinen kapakka yrittää olla Iso Roban vastine Fredan varrella olevalle Looselle. Hanassa on Blackthornia, joten ainakin yhdellä osa-alueella pikkuinen Stage peittoaa esikuvansa. Juoman laskee mies, joka näyttää ensisilmäyksellä kauniilta naiselta. Vasta möreä ääni kavaltaa kyypparin sukupuolen. Jos siis kokee tarvetta määritellä sukupuolia tässä postmodernissa maailmassa.

Terassi on sotkuinen, tuulinen ja pölyinen valikoima kuopalle painuneita tuoleja ja pieniä metallisia pöytiä kadun varrella. Erityistä aitausta ei ole. Korkeat talot leikkaavat suorimman valon pois. Muotoilu- ja viestintätoimistot kadun toisella puolella uhkuvat luovuuden menestystarinaa. Rikkaat kävelevät ohi. Tuoppi on kallis, kuten arvata saattaa. Tällä kadulla emme palvele rahattomia.

lauantai 14. huhtikuuta 2007

Nosturi (Telakkakatu 8), Ale Pub Kaivopiha (Mannerheimintie 5)

On rakennus, jonka päällä on nosturi. Siksi rakennuksen nimi on Nosturi. Helsinki on kaupunki, jossa nimet annetaan intiaanikäytännöllä. Täällä ne alaikäiset, joilla on näyttää paperit, ostavat melko kallista Golden Cap -siideriä tai tavan kaljaa. Kaikki Koffin panimoilta, jotka vielä parempien aikojen vallitessa sijaitsivat naapurikorttelissa.

Ladytron esiintyy. Katsomossa alle 20-vuotiaita homoseksuaalipoikia hyppii loputtomana hyökynä toistensa päällä. Joka toinen nuorukainen, seksuaali-identiteetistä riippumatta, on kammannut tukkansa toisen silmänsä yli, sillä stereonäkökyky on passé. Loput pojista ovat käyttäneet kaksi tuntia peilin edessä tehdäkseen hiuspehkoistaan sekaisia ja tyynyn litistämän näköisiä. Ja siellä täällä lyllertää huomattavan ylipainoisia nuoria naisia, joiden turvonneiden kasvojen sisällä tuikkivat vihaiset, nyrpeät, raskaiden kajaaliympyröiden rajaamat silmät. Tänne ei ole todellakaan tultu juomaan iloista viinaa ja tapaamaan uusia tyttöjä ja poikia. Pitäisi näyttää välinpitämättömältä. Suomalainen versio siitä on epätoivo ja kuolemanvietti.

Nosturin sali on kaksikerroksinen. Alhaalla on alaikäisten menninkäistyttöjen ja -poikien limsa-alue, ylhäällä parvella todistettavasti 18-vuotiaiden sikaosasto. Myös alakerran takaseinällä – aitauksen ja miksauspöydän muusta salista erottamana – röpötellään ja tupakoidaan niin kuin baarissa pitääkin. Karun industriaalinen tila heijastelee ääniä puhtaasti ja suuri tilavuus vaimentaa pahimmat kaiut. Parvelle bändistä näkyy basistin olkapää.

Lisää pahaa siideriä kitaan katkeamattomana norona. Ympäröivä teini-ikäisyys ahdistaa.

Joskus vaihde jää päälle eikä hyviä ajatuksia enää oteta vastaan. Ale Pub on muuttanut HOK-Elannon luomaan junttikurimukseen Kaivopihalle, joten sinne on pakko mennä.

Ale Pub, ex-Heartbreakers on täsmälleen entisellään, vaikka nimi otsikkopalkissa on vaihtunut. Tuoppi irtoaa yhdellä eurolla, jos juo olutta tahi päärynäsiideriä. Mitään oikeaa sirkkua koko ravintolassa ei anniskella. Sinebrychoffin panimomestarin aamuvirtsasta suodatettu Crowmoor edustaa jälleen kerran suomalaista näkemystä siiderin 5000-vuotisesta historiasta.

Maan alle viritetty ravintola on monimutkainen, sokkeloinen, laaja-alainen ja eksyttävä. Kaikki tilat näyttävät siltä kuin asiakas olisi kävellyt vahingossa ympyrää. Pöydissä lojuvat lukiolaisteinit vaikuttavat väsähtäneiltä. Lattialla heiluu nuorisoa niin kuin pitääkin. Musiikki on tuttua. "What is love?" kysyy Saksan lahja maailmankaikkeudelle. Samaa hän kysyi jo silloin, kun ensimmäinen keuhkokala ryömi ylös alkumerestä ja tuli tähän samaiseen ravintolaan.

Nurkan takana väijyy joistakin iljettävistä akateemisista juomalaulubileistä jatkoille tulleita teologeja. Asialle ei luultavasti mahda mitään, koska viina on kampanja-halpaa ja ravintola on perustettu Uuden ylioppilastalon kellariin.

torstai 12. huhtikuuta 2007

Wenla/Comeetta (Keinulaudankuja 4)

Jostain syystä tyttörakkaus on jo monta vuotta kukoistanut ja voinut hyvin Kontulan ostoskeskuksen Wenlassa ja sen yläkerran diskosalissa, Comeetassa. Ehkä syynä on se, että ravintola on melko tasokas, auki aamuneljään ja tilaltaan isokokoinen – toisin sanoen sinne aina mahtuu muutama pöytäkunnallinen turistejakin. Jossakin on skenen kokoonnuttava, miksei siis yhtä hyvin Itä-Helsingin kuumimmassa tanssiravintolassa keskellä pääsiäisviikonloppua.

Ravintola täyttyy hiljalleen asiakkaista. Ei rajauksia. Nuoria ja vanhoja, tyttöjä ja poikia. Olvin tuotteet pulputtelevat tyytyväisenä. Kuiva omenasiideri on kalliimpaa kuin muualla Kontulassa. Myös kuivempaa. Sali on uskomattoman pyöreä. Koko rakennus on avara, hämmästyttävä. Leegio ovimiehiä jakaa ihmisiä jyviin ja akanoihin. Täällä ollaan tarkkoja. Ei tappelua. Ainoa sallittu hulluus on ravintolan omaa, sisäänrakennettua hulluutta. Black Eyed Peas soi. "My hump, my hump, my hump, my hump, my hump, my hump, my hump, my hump, my lovely lady lumps".

Baariminna tekee oudommankin paukun empimättä. Olutta lorotellaan miljoona tuoppia. Musiikki soi ja estot jätetään pois. Bon Jovin ja Basshunterin mystinen unioni. Seinää kiertää valikoima pieniä kaarisohvia pöytineen sekä joukko tupakoimattomille varattuja looseja. Keskellä lattiaa pystybaarit ja irtopöydät majoittavat juhlakansaa. Keskellä, peräseinällä, on tanssilattia ikuisessa hektisyyden tilassaan. Sedät samettitakkeineen, tädit ruutupaitoineen. Kultakäädyt kaulassa. Nyt lohkeaa, jos on lohjetakseen.

Yläkerran Comeetta on diskosali par excellence. Tummaan tilaan ei liikaa luonnonvaloa päästetä. MTV-sukupolvi on paikalla tänään. Millaista onkaan ollut syntyä maailmaan, jossa Wayne's World vasta tuli ensi-iltaan ja nuori Tanja Vienonen valittiin kohumissiksi? Nyt nuo lapset ovat elämänsä ensimmäisessä nousuhumalassa. Nuori mies menee esitanssijoiden lavalle. Hän riisuu paidan pois ja tanssii. Yleisö ulvoo. Hän riisuu housut pois. Pääsiäismunat vilkkuvat. Järjestyksenvalvoja kehottaa harkitsemaan vaatteiden pukemista takaisin. Musiikki soi ja kaikki lankeavat loveen.

Humalainen mies toimii puhemiehenä ja kertoo naiselle, että hänen ystävänsä haluaisi pyytää tätä kahville. Seuraavaksi ystävä kertoo, että näin on. Tai teelle, jos kahvi ei maistu. Mutta kesken kaiken joutuu puhemies poistumaan paikalta kompuroiden ja ystävä seuraa mukana. Deitit jäävät vain suloiseksi ajatukseksi rakkauden kyllästämässä lähiödiskossa.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2007

Kuu Kuu (Museokatu 17), Korjaamo (Töölönkatu 51 b), Hádanka (Mannerheimintie 104), Ravintola Töölö (Mannerheimintie 98)

Kuu Kuun opiskelija-alennuksen saa vain esittämällä opiskelijakortin. Lause on lisätty tauluun jälkikäteen. Herää kysymys, onko Masa, 57 vuotta, joskus käyttänyt henkilökunnan herkkäuskoisuutta hyväkseen ja väittämällä olevansa valmistelemassa ranskalaisen filologian kandidaatintutkielmaa huijannut itselleen oluen 20 %:n alennuksella. "Näin ei saa jatkua", lienee vittuuntunut juomanlaskija murahtanut katsellessaan katteiden romahtamista. Onneksi teologian ylioppilaalla tässä suhteessa ei ole vaikeuksia.

Hyytävän kylmä tuuli pujottelee läpi loimilankojen, kiemurtelee iholla, jäädyttää. Yhtäkkiä Töölö tuntuu tyhjentyneen baareista. Jossain pitäisi käydä ennen seuraavaa baaria, koska muuten tulee liian paljon kävelyä. Ajatus vaikuttaa päättömältä, mutta baareihin ei voi soveltaa kaikkia logiikan hienouksia. Siis askel kohti graafisten suunnittelijoiden onnelaa, Korjaamoa.

Koffin panttivangiksi antautunut baari anniskelee pahaa Crowmoor-siideriä aivot räjäyttävällä ylihinnalla. Viiniä ja vitriinillinen erilaisia antipastoja olisi myös ostettavissa, mikäli olisi sattunut juuri rapsahtamaan Kulttuurirahaston apuraha pankkitilille.

Korjaamo on sisustettu näyttämään artsulta. Tunnelmaa tehostaa valitettava tosiasia, että siellä on juuri avattu Pingstate-Ossin näyttely. ADHD:t ovat kokoontuneet hieromaan toisiaan, missä he tekevät virheen. Oikeasti pitäisi keskittyä iskemään maapallon toiseksi seksikkäintä tarjoilijaa ja unohtaa kaikki Photoshop-niksit vähäksi aikaa.

HOK-Elanto omistaa puolet Suur-Helsingin ravintoloista, mitä ei silti jostain syystä pidetä määräävänä markkina-asemana. Näistä ravintoloista luultavasti kaksi tai kolme ei ole erikoistunut tšekkiläisiin olutmerkkeihin. Suomi on niin pieni kansakunta, että tänne mahtuu vain yksi teema kerrallaan. Seuraavaksi lienee tulossa Australia, Brasilia tai Uganda.

Vanhan Jäähallin kulmalla umpimielisesti möllöttävä Pivnice Hádanka kuuluu tuohon räjähdysmäisesti laajentuneeseen tšekkiläissarjaan. Mitäpä sillä väliä, että Keski-Euroopan suosittuja olutmerkkejä myydään siellä 25-kertaisella hinnalla jopa Prahan suosituimpien turistirysien tasoon verrattuna. Tärkeintähän on aitous ja välitön irla… tšekkiläinen pub-tunnelma.

Tupakkapuoli on ammuttu täyteen, kun savuttomalla alueella vallitsee tyhjiö. Kansainväliset dialektit halkovat savuista ilmaa. Keittiö on auki ja toasteja ja gulassikeittoa saa siinä missä ehtaa Black Rat -siideriäkin. Bonuksia kertyy vimmaisesti S-tilille. Vuoden kuluttua niillä voi ostaa vaikka toisen tuopillisen. Onneksi valikoimaa riittää. Suolaisemmankin hinnan sulattaa, jos sille on olemassa vastinetta. Tästä Korjaamon kiskureilla olisi paljon opittavaa.

Parin korttelin päässä Mannerheimintien varrella on Töölön magneettinen keskipiste, myös "Töölön Akatemian" nimellä tunnettu Ravintola Töölö. Remonttimiesten ja graafisten suunnittelijoiden raskas saappaankorko on runnellut baarin ilmettä, mutta listalla on sentään rasvaista ruokaa ja halpaa menovettä.

Rojahdus pöytään. Tuoppia nenän alle. Kapakan sisustus on kehkeytyvää suomalaista designia, sitä sellaista, jossa jouluvalot ja vappupallot unohtuvat ikkunaan. Ammattikorkeakoulun opiskelija on suunnitellut opintoviikko- ja olutpalkalla uuden liikemerkin. Vihkiytymättömillekin tehdään selväksi heti kättelyssä, että kyseessä on legendaarinen baari. Turhaan. Ei legendoja pidetä yllä uusilla teippauksilla ovessa, vaan halvalla oluella, makkaroilla ja ala- ja yläluokkaisten asiakkaiden luontevalla miksauksella.

Tiskin takana edeskäypä myyskentelee Hartwallin juomia. Siiderinlitkijä saa Upciderinsa ja jatkaa siitä, mihin äsken jäi. Jahka muistaa, mikä se oli.

lauantai 7. huhtikuuta 2007

Om'pu (Siltasaarenkatu 15)

Päivän hiljaisuus ja hevislovarit vaihtuvat illan kunnianhimoiseksi levynkääntelyksi, kun Kallion lukion patukkapäät parkkeeraavat Joponsa ikkunan alle ja istuvat polttamaan tupakkaa sekä huumeita ravintola Om'pun kaakeloituun interiööriin. DJ Frodo tarjoilee Hobittilan mielenkiinnottominta musiikkia. Ilmassa roikkuu väsymys, joka menee luihin ja ytimiin. Onko ihminen koskaan tarpeeksi nuori tähän baariin?

Hanassa kenraalikuvernööri Sinebrychoffin kirottua Crowmooria, jonka ainoa hyvä puoli on, ettei se ole niin pahaa kuin muut Golden Cap -siiderit. Imelästä litkusta otetaan miehekästä ylihintaa. Ravintolan katteissa on muotitietoisuuslisää kelpo prosentit.

Söpöjä lapsia paljon.

torstai 5. huhtikuuta 2007

Underbar (Snellmaninkatu 13)

Empire-Helsinki väijyy nurkan takana. Raitiovaunu kuljettaa yhä uusia ihmisiä Underbarin eteen. Sisällä suunnittelutoimistojen luovat johtajat tapaavat sidosryhmiään – tai toisaalta kyseessä voivat olla vain graafikot, jotka tapaavat muusikkoystäviään. Hillitty ympäristö täyttyy yhden, kahden tai kolmen hengen seurueista, jotka kansoittavat jokainen omaa pöytäänsä. Naapuripöytiin ei huudella.

Hanassa Fizz Original Dry, joka veikeästi loiskahtaa lasin pohjalle. Välillä myös Old Rosie -pullo eksyy juomarin huulille. Ikkunan edessä ravintolan tavoitelluin nurkkapöytä odottaa ottajaansa. Seinillä on modernia arvotaidetta; sellaista, josta jupit pitävät.

Underbarissa juodaan hiljaa. Ihmiset höröttävät omille jutuilleen, mutta eivät vaikkapa kaada pöytiä ja huuda. Juomanlaskija ei jaksa pitää suupieliä korvissa joka sekunti, vaan jalkautuu välillä salin puolelle polttamaan paperossin. Urbaani väsyneisyys ympäröi asiakaskunnan. Kukaan ei ehdota, että tämä olisi hyvä hetki ottaa paidat pois ja pistää letkajenkaksi.

Hinta ei räjäytä aivokalvoja, muttei toisaalta asetu matalimpaankaan kolmannekseen. Kruununhaka on kuitenkin vähän parempien ja kauniimpien ihmisten aluetta.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2007

Buttenhoff (Koskenparras 4, Imatra), Vuoksenvahti (Koskenparras 5, Imatra)

Kapeat tiiliset portaat johtavat Buttenhoffin raukeaan menneisyyteen. Viipurista joskus hahmottomassa menneisyydessä evakuoitu ravintola elää maustevointuoksuisessa aikakapselissa, jota myös Imatraksi kutsutaan. Asiakkaat istutetaan liinan ääreen kuin herrat tai ainakin kaukaa tulleet kauppamatkustajat.

Interiööri tulvii klassisen sodenjälkeisen ruokaravintolan raskasta ahtautta. Pienet sopet ovat kukkeanaan idylliä. Juomalistalla on lukuisia erilaisia janonsammuttajia, joista yksi ilmenee Olvin ikiomaksi Fizz Original Dryksi. Tarjoilijat kantavat viinat pöytään eivätkä ollenkaan valita, vaikka kaikki haluavat lopuksi maksaa oman laskunsa omilla maksuvälineillään.

Hiljalleen pyyhkii karjalainen auringonsäde ikkunanpieliä ja lasin läpi asiakkaan selkää. Kiire on jäänyt pois, sillä Buttenhoffin hellässä sylissä jokaiselle suodaan hetki lepoa 60-luvulla. Ja kun laskulla maksaa, on kuin joisi ilmaista viinaa.

Pitkät pöydät ja karu sisätila, harmaata ja oranssia, mitä lie. Kuin jääkiekkoseuran baari. Vuoksenvahti elää imatralaiseen tapaan syvällä menneisyydessä, tässä tapauksessa 70-80-luvun taitteessa. Täällä punkit ja teddyt ovat ottaneet matsia ja Hassisen Konetta on luukutettu täysillä. Ja samat tyypit istuvat edelleen samoissa pöydissä.

Brezhneviläinen stagnaatio on niellyt Vuoksenvahdin. Ehkä koko Imatran, kuka tietää. Välinpitämättömyys on johtanut siihen, että kulttiravintolassa on enää kourallinen vanhoja juoppoja litkimässä Koffin perusvalikoiman riisutuinta osaa. Juomien nimet ovat olut, siideri ja lonkero. Herraskainen nirppanokkaisuus tuotemerkkien tai makujen suhteen ei päde.

Tappelu tekisi hyvää, mutta kukaan ei halua haastaa riitaa.

Pub Old Tom (Käsityöläiskatu 4, Kouvola), Amarillo (Kauppalankatu 13, Kouvola)

Pub Old Tom on Suomen paras baari.

Se on ainoa irkkukuppila, joka on onnistunut luomaan laulavan hengen sisälleen. Se on niin hyvä baari, että se onnistui nostamaan entisen omistajansa eduskuntaan. Sen laajan juomasortimentin ja myhäilevän henkilökunnan edessä kyynisinkin turisti huomaa lipuneensa Tír na nÓgiin. Kun joku soittotaitoinen istuu pianon ääreen, häntä kuunnellaan.

Tompan sali on yksinkertainen, matalan porrasaskelman erottamaan kahteen tasoon rakennettu huone. Laitamilla ovat loosit, keskellä irtoryhmät ja tiskin kulmalla sitkeimpien kantisten pyöreät pöydät. Irkkubaarin värit, vihreä, ruskea ja musta, hallitsevat. Taustalla soi jotain, joka joskus liittyy jotenkin Irlantiin.

Hanassa on kuin vaivihkaa Strongbowta niille, jotka sirkkua juovat. Kaapissa on lisääkin eri merkkejä. Hartwallin perustuotteet ja muhkea letku Guinnessia muille.

Joskus Tompassa oli keittiö, ei enää. Kuka tietää, silti, vaikka se vielä tulisi takaisin?

Amarillo on auki aamuneljään. Se on täynnä sitä väkeä, joka ei jaksa enää jorata. Yön pimeydessä isot ikkunat eivät ole iloksi. Valetiiliverhoilut peittävät seiniä. Hartwall on hanassa. Hinta on Kouvolan kokoiseen kaupunkiin hiukan suolainen. Ei sielua, ei persoonaa. Ketjupaikka on ketjupaikka ja kaikki kissat ovat harmaita.