Wall Street Bar (Ateneuminkuja 4), Vanhan Kuppila (Mannerheimintie 3), Kaisla (Vilhonkatu 4)

Mitä eroa on Helsingillä ja New Yorkilla? Helsingissä on World Trade Center.

Ikkunat ovat nuhjun peitossa. Kadulla kävelee kiireisiä, vastikään löydettyä helsinkiläisyyttään uhkuvia turisteja etsimässä jotain lähellä rautatieasemaa olevaa baaria, josta City-lehdessä sanottiin, että Lauri Nurkse käy siellä. Vähän väliä joku katsoo taivaalle ja toivoo, että sieltä tulisi rymisten alas kaksi 747:aa täynnä kerosiinia ja arabiterroristeja.

Nuhjuisen ikkunan tällä puolen on keskimääräisen työpöydän kokoinen ravintolasali, jossa pörrää lihavia baari- ja banaanikärpäsiä. Huone on likainen ja järjettömän kuuma.

Wall Street Bar on oman jenginsä hengailupaikka. Mistään ei selviä, ketkä paikalla olevista muusikoista ovat henkilökuntaa, ketkä asiakkaita. Hartwallin hanat pulputtavat Upcideria ja muita hippajuomia samalla, kun jonnekin kylmäkaapin päälle hylätty läppäri syytää ilmoille rokkenrollia.

Juomavalikoima on baarin naurettavaan kokoon nähden hulppea. Siiderinjuojaa hellitään Old Rosiella ja Scrumpy Jackilla. Vitsit lyövät leikkiä ilmassa. Jos täällä ottaisi toisenkin, huomaisi äkkiä initioituneensa mukaan wallilaisten salaseuraan.

Vanhan Kuppilaan on tullut yläkertaan vessa! Visa Electron -maksut toimivat! Mitä on tapahtunut? Edistys on koskettanut HYY Yhtymää. Muuten baari on entisensä, siis kuollut. Strongbow on viimeinen oikea siideri, mitä Vanhalla myydään.

Kaisla laajensi tilansa Teerenpelin tiloihin, mutta sisustukseen ei ole kajottu. Asiakaspaikkoja on vaativaankin makuun ja S-Etukortti vinkuu moninkertaisten orgasmien kourissa, kun sitä höylätään yhä uusien bonusten kartuttamiseksi.

Tummasävyisen jättiläisbaarin lattiat, käsinojat ja pöydät ovat myhnän peitossa. Tunkkainen ilma ei tunnu vaihtuvan. Isot seurueet päästelevät remakoita ääniä lukuisissa istuinryhmissä eikä aina kuule edes omaa juomistaan. Silti tilaa olisi vielä vaikka tuhatpäiselle mastodonttilaumalle.

Hanat purskauttelevat laseihin erikoisoluita ja -siidereitä. Black Rat on vakaa ja vankka hanatuote, mutta pullovitriinissä on lisäksi mukavasti muita brittiläisiä. Keittiö tarjoilee muhkeita toasteja, perunoita ja muuta perusravintoa.

Tuomas Nevanlinnan varjo viipyilee vielä seinällä.

Vanhan Kuppila (Mannerheimintie 3), Amarillo (Mikonkatu 9)

Sinapin, kinuskin ja Habbo Hotelin tunnelmiin 90-lukulaisesti sävytetty Vanhan Kuppila anniskelee kalliilla hinnalla juomia niille, joilla on riihikuivaa käteistä tai luottokortti. Siis vakavaraisille, asioistaan huolehtiville palkan- ja pääomatulonsaajille. Oppilaskunnan omistamaksi ja HYY Yhtymän itse pyörittämäksi ravintolaksi Kuppila on kelvoton. Edes ylioppilaskuntien yhdessä hellimällä maksukortilla, Lyyralla, ei voi maksaa tässä opiskelijakulttuurin mausoleumissa. Turha baari, jonka katoamista katukuvasta kukaan ei huomaisi, saati murehtisi.

On tiistai. Baarit ovat kiinni. Viima runtelee ihmisten heiveröisiä luurankoja. Pitäisi mennä jonnekin. Jostakin keksitään Amarillon nimi. Vaikka sinne, sitten.

Helsingin ydinkeskustan synkkyys ei lopu koskaan. Umpikujien, rakennustöiden ja tuskan takana on piilossa texmex-ruoalla ikuisesti sinnittelevä Amarillo. Tortillat ja fajitakset tulivat suomalaiseen ravintolapöytään vuonna 1990 niin kuin wieninleikkeet ja lehtipihvit neljäkymmentä vuotta aiemmin: jäädäkseen. Jos maissilättyyn viidellätoista eurolla kääritty chilikastike maistuu keskiuusmaalaisille myyntipäälliköille, se on kyllin hyvää kenen tahansa kurkulle.

Amarilloon on vaikea mennä sisään. Joka puolella on ketjuja, jotka ovat sulkeneet eri osastoja juovalta yleisöltä. Henkilökuntaa on paikalla tuttuun osuuskuntatyyliin noin 10 % tarvittavasta vähimmäismäärästä, joten kukaan ei ennätä kertomaan, missä saa istua, jos haluaa juoda. Lopulta osoitetaan ohimennen paikka yhteen siivottomaan pöytään keinotekoisen puun juurella.

Juomien ostamisessa on omat haasteensa. Kun sama henkilö tekee suunnilleen kaiken ruoanlaitosta tuoppien keräämiseen, ei aikaa per asiakas jää liikaa. Tästä seuraa ilmiö, joka on tuttu monen hokkilaisen ravintolan kohdalla. Näiden kapakoiden avonaisista oviaukoista saattaa joskus kuulua aina kadulle asti rytmikäs kopse: se on pankkikorttien rapistelua baaritiskiä vasten, kun kymmenen nälkäistä ja janoista asiakasta odottaa 500-neliöisen ravintolan ainoaa työvuorossa olevaa tarjoilijaa ottamaan tilauksia vastaan.

Iloisesti Amarillo on laajentanut juomalistaansa. Vaikka Sinebrychoff on varsinainen hovihankkija ja hanatuotteissa ei muita firmoja esiinny, vitriinin puolelta voi saada hyvääkin juotavaa. Olvin 0,33-litrainen Fizz Dry on myös Amarillon valikoimissa. Samoin maailman paras siideri, Old Rosie. Eikä baariminna ole mikään amatööri; asiantuntevasti hän kaataa sakan mukaan, kun asiakas sitä toivoo. Kunhan vain ennättää. Hintakaan ei ole niin kaamea kuin se voisi olla. Halvaksi sitä ei toki väitä kukaan.

Vanhan Juhlasali, Vanhan Kuppila (Mannerheimintie 3), Corona (Eerikinkatu 11)

Keskustelu lainehtii ylioppilaskunnan vaaleista Jokelan ammuskelijaan. Tämä kaikki on vain peliä. Lopulta uutispimento ja epäselvyys johtavat siihen, että vaalit koetaan läheisemmäksi puheenaiheeksi.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa on enemmän jäseniä kuin suurimmassa osassa Suomen kuntia (tai kaupunkeja) on asukkaita. Se on myös isokokoinen palvelusektorin työnantaja ja suurten kiinteistömassojen rakennuttaja-omistaja. Vaalivalvojaiset pidetään perinteisesti Vanhan juhlasalissa.

Vaalitulokset lävähtävät kimakoiden huutojen saattelemana valkokankaalle. Ääntenlaskenta etenee kuin valtiollisissa vaaleissa: ensimmäisenä valmistuu pienimpien vaalipaikkojen ääntenlasku. Punavihreät odottavat maltillisesti keskustakampuksen ääniä niin kuin aina. Ylioppilaskunta heijastelee kansallisia tunnelmia.

Vanhalla on möykkää. HYAL on vaalivoittaja. Se on lisännyt paikkalukuaan peräti viidellä. Osakunnat on suurin häviäjä, heti oikeiston jälkeen, mistä kukaan ei viitsi olla pahoillaan. Maailmanpyörä pysyy ennallaan, mutta sen sisällä vihreät lisäävät, vasemmistolaiset vähentävät yhden paikan. Omanlaisensa oikeistoaalto täälläkin.

Viimeisimpien äänien saapuessa riemunkiljahdukset täyttävät salin. Ainejärjestöjen edusmies karjuu hulluna Jan Erolan ojentamaan mikrofoniin ja aloittaa sen jälkeen ”me vastattiin kentän toiveisiin” -tyyppisen Jyrki Katainen -puheen, joka pitkästyttää kaikki kuoliaaksi.

Vanhan juhlasalin oikealla puolella baarissa myydään vain äärettömän kallista ja hyvin pahaa juotavaa. Ainoa siideri-imitaatio, jota tiskiltä saa, on muovituoppiin lorotettava hana-Crowmoor. Se maksaa huomattavasti liikaa. Onneksi joku huomaa avata ovet myös Kuppilan puolelle. Vaikka Fizz Dry on loppunut maailmasta, jostain saa vielä edes Strongbow-pullon.

Lopulta humalaisten lasten huutokuoro käy liikaa hermoille. Illan viimeiset pullot Oivaa pulputellaan Coronan myhäilevässä ilmapiirissä. Siellä on sentään aikuisiakin.

1. Ainejärjestöjen vaalirengas	2857	17 (+5)
2. Maailmanpyörä	2390	14 (-)
3. Osakuntien suuri vaalirengas	1876	11 (-3)
4. Oikea vaalirengas	1064	6 (-2)
5. HELP	950	5 (-)
6. Svenska Nationer och Ämnesföreningar – SNÄf	502	3 (-)
7. Opiskelijademarit	458	2
8. Tsemppi Group	261	1 (+1)
9. Keskustaopiskelijat	247	1

Salve (Hietalahdenranta 11), Vanhan Kuppila (Mannerheimintie 3)

Joskus on vaikea muistaa, että Helsinki on työväenluokkainen, brutaali metalliteollisuuskaupunki keinotekoisilla mereltä vallatuilla niemekkeillä. Sen puunattu julkisivu hohtaa italialaista design-klinkkeriä, aurinkolasipäisiä vaatesuunnittelijoita ja Ben & Jerry's -jäätelöä. Hietalahdenrantaa pyyhkii katkeamaton virta lehtisaarelaisia citymaastureita ja espoolaisia moottoripyöriä. Kadun varrella entinen toimittajien, telakkatyöläisten, satamajätkien ja merimiesten ikivanha Salve.

Ken on kerran maistanut Salven silakoita, ei koskaan enää kelpuuta muita lautaselleen. Totuus.

Ravintolan sisustus on aitoa väärennettyä merimuseota. Kornius iskee silmille, kun sen viimeinkin näkee. Joitakin baareja ei saisi tyhjentää tupakansavusta. Keinotekoisuus on kiusallista paikassa, jonka autenttisuus on tunnustettua ja taattua. Jos Salve olisi sisustukseltaan vain tavallinen baari, sen aitous räjäyttäisi pään. Mutta HOK-Elannolla on ehtymätön tarve runnella omistuksessaan olevia kapakoita. Ja ehkäpä meriaiheinen krääsä pehmentää työväenluokkaisen krouvin imagoa siten, että Ruoholahden pastellivärjätyt insinööritkin uskaltavat ottaa lounasvissynsä paikan päällä.

Koff-voittoiseen juomavalikoimaan on päästetty sekaan Fizz Original Dry. Kuivan omenasiiderin nousukautta on jo pitkään odotettu. Olisiko jo aika?

Vanhan terassilla on aurinkoista. Lisää Fizziä. On olevinaan kiire, muttei kuitenkaan. Sisällä Kuppilassa tuttu 90-lukulaiseksi tuunattu retroankeus lojuu pöydillä kuolleena ja kellastuneena.

Vanhan Kuppila (Mannerheimintie 3)

Hobitit ovat tulleet takaisin. Heillä on musiikkitietokilpailu Vanhan Kuppilassa. Kilpailua vetää luultavasti itse Elrond. Kysymykset käsittelevät myyttisiä aikoja ennen yhdenkään osanottajan syntymää. Liikutaan siis
ehkä jopa 1980-luvun tarunhohtoisissa maisemissa.

Kuppilaa riivaa edelleen jonkintasoinen remonttihenkisyys. Puoli baaria on tyhjillään; huonetilan suuruus vain alleviivaa tilannetta. Tietokilpailun äänet ja huudot kajahtelevat terävinä kiviseinissä. Onneksi kuitenkin myydään Olvin Fizziä. Kolmannen tai neljännen pullon jälkeen kirkassilmäisten nuorten innostunut energisyys ei enää pelota. Silloin tällöin voi vilkaista paheksuvasti jotakuta visailijoista. Lasten pitäisi olla hiljaa, kun aikuiset puhuvat tärkeitä työjuttuja ja muistelevat menneitä.

Baari sulkemisaika on viikolla hävyttömän varhain. Keskeytetty juominen on rikos ihmisyyttä vastaan.

Pub Sirdie (Kolmas linja 21), Ravintola Sävel (Hämeentie 2), Vanhan Kuppila (Mannerheimintie 3)

Kanta-astujat ovat ottamolla. Pub Sirdien shakinpelaajat, sosiologit, kuraattorit ja sekoboltsit. Vihainen mies soitattaa jukeboksista yhä uudelleen ja uudelleen Lapinlahden lintujen "Se ei käy" -biisiä. Välillä hän näyttää keskisormea sisään poikenneelle vartiointiliikkeen miekkoselle. Mika-nimellä puhuteltu ikinuori yrittää iskeä mukaan eksynyttä Sirdien ensikertalaista huonolla menestyksellä. Tunnelma on jälleen kerran tiukka kuin makkarankuori.

Sävelen piti olla 50-luvun kaurismäkeläinen iskelmäravintola. Ei ole. Liinat ovat pöydillä ja Kallion runoilevat jazzparrat viivähtävät baarissa sen ajan, mikä yhteen ylihintaiseen toastiin ja viiteenkymmeneen tuoppiin kuluu. Yläkerran ilmaa ei voi hengittää. Alhaalla isokokoiset kulttuurituottajat ruhjovat hobitteja suunnattomilla vatsamakkaroillaan ja häijyllä asenteellaan.

Seinillä roikkuu kuvia viihde- ja rockmusiikin tähdistä takavuosilta. Ne ovat siellä siksi, koska Sävel on retrohenkinen. Sinänsä tuo innovaatio ei suorastaan räjäytä päätä. Baari perustettiin Millenniumin tällä puolella ja se osui samaan saumaan sadan muun kanssa Helsingin Kalliossa. Mutta sen suuri pinta-ala takaa ainakin juuri ja juuri, että sisään mahtuu myöhempäänkin kellonaikaan. Istumapaikkaa on toki turha yrittää.

Siiderin ystäviä hellitään saman yrittäjän toisen ravintolan, Loosen, tavoin mainiolla englantilaisella Black Rat -siiderillä. Tosin kullan hinnalla myytävä pullo sisältää vain 4,7-volttista hippajuomaa. Oikeaoppinen "Bläkkäri" olisi tietysti kuusiprosenttista.

Vanhan Kuppila... No, siis: Otetaan yksi arvokiinteistö, sijoitetaan se Helsingin keskustan vilkkaimpaan kohtaan, jossa on aina ihmisiä tulossa ja menossa. Laitetaan tähän kiinteistöön ravintola, kapakka, jossa myydään 1.30 asti alkoholijuomia jopa kohtuuhinnalla sijaintiin nähden. Annetaan Helsingin yliopiston yli 30 000 opiskelijalle 50 sentin alennus per stobe.

Luulisi, että se kiinnostaisi jengiä. Luulisi, että sellainen ravintola olisi tupaten täynnä joka perjantai. Luulisi... Niin, luulisi.

Kuppila ammottaa tyhjyyttään. Jossain nurkassa istuu kaksi ihmistä, jotka poistuvat hyvissä ajoin. Hillityn vaaleat mintunvihreään vivahtavat seinän kaikuvat kalseutta, kuolemaa. Savuton baari ennakoi kapakkakulttuurin tulevaisuutta, mutta ei se näin kauheata voi olla. Taustan rokkiklassikkotylsyys soi niin hiljaisella, että puhuminenkin muuttuu kuiskimiseksi. Miksi täällä ei ole ketään?

Helsinki tarvitsee opiskelijaravintolan ydinkeskustaan. Sellaisen, jossa on monipuolisesti halpaa juomaa, suvaitsevainen henkilökunta, vapaasti sijoiteltu kalusto ja EI elävää musiikkia. Vanhalle sitä ei näemmä voi perustaa. HYY Yhtymässäkö on vika? Vai ylioppilaskunnan omistajaohjauksessa? Pidetäänkö luomuviiniä pidetään tärkeämpänä kuin asiakkaiden viihtyvyyttä? Eräs suuri vaikeus on henkilökunnan työehdoissa. Jos työaika päättyy samaan aikaan, kun baari suljetaan, se tarkoittaa asiakkaiden hätistelyä melkein heti valomerkin jälkeen. Ja samalla pitäisi pyyhkiä pöydätkin. Turhaa stressiä ja vaivaa. Baarin siivoaminen ja sulkeminen pitäisi tehdä rauhassa sen jälkeen, kun viimeinen (ja ainoa) asiakas on saateltu ovesta ulos.

Baari on ottanut siiderivalikoimiinsa Koffin kammottavien iljetysten lisäksi Olvin Fizz Original Dry -pullot. Edes jotain hyvää, siis.