Swengi (Myllytie 2, Järvenpää)

Suomen paras terassi ei ole Helsingissä. Ei voisikaan olla. Stadin terdet suljetaan klo 22 mennessä. Niillä anniskellaan kertakäyttöisistä muovimukeista pahanmakuisia teollisuusjätteitä. Niillä toistetaan Radio Suomipopin masentavimpia soittolistoja. Niillä istuu masentavia ihmisiä.

Ei, Suomen paras terassi on Järvenpäässä, Jean Sibeliuksen kotikaupungissa. Kiinteistössä, joka näyttää vanhan koulun tai tehtaan jäänteiltä. Ydinkeskustassa, mutta teollisuusalueella. Lähellä. Swengi pitää jazz- ja blueskansan kulttuurikapakan lippua liehumassa.

Swengin sisus on karu, kulunut. Hiomattomuus on ilmeisen tarkoituksellista. Se lähes toimii: baarissa on mutkatonta olla, kun ei tarvitse pelätä likaavansa kirpputorivaatteillaan designer-palleja. Tiskin takaa noukitaan toinen toistaan ihastuttavampia juomia. Siiderin ystävää hemmotellaan tuontitavaralla Pohjanmeren takaa. Old Rosie on likimain tavanomaisin juoma baarin valikoimissa. Myyntikate ei riistä kuluttajaa kuoliaaksi, jos kohta ravintolassa ei aivan räkälähinnastoakaan noudateta.

Vallan erityinen tunne hyrähtää käyntiin sielussa elokuisena iltana terassilla, joka on auki yömyöhään. Tie virtaa vieressä jokena. Ja tummana varjona taustalla kohoaa rautatiesilta. Tuossa juna kolistelee ohi, ravintolan juhlaväestä piittaamatta, omien aikataulujensa määräämänä. Vie matkalaisia kohti tuntematonta. Valaistujen ikkunoiden vilinä kutittaa yöeläjien arkoja silmiä. Terassilla ympärillä pöytäkunta pöytäkunnan perään kohtalotovereita, kaikki taidetta ja ajatuksia kuplien. Tässäpä vasta joukko! Loputtoman pimeyden keskellä lumous lankeaa karsinan ylle. Kuin aivan uusi, erinomainen maailma olisi puhjennut kukkaansa.

Huili (Rantakatu 6, Järvenpää)

Järvenpääläisten käsitys hyvästä puistosta on nurmikenttä, jossa ei taatusti kasva puita. Jokunen pensas sentään tarjoaa näkösuojan, mikäli piknikin viettäjät sattuisivat tuntemaan äkillisen tarpeen virtsata tai rakastella. Tuulet puhaltelevat esteettä järveltä, jonka mukaan pieni kaupunki on näppärästi nimetty.

Nurmikentän keskellä on uudehko lasikuutio, jonka nimi on Huili.

Ruoholahdessa kaikki korruptiolounaita toistensa piikkiin aterioineet ihmiset tietävät Basilican. Huili on sen kaksoissisarus. Valoisassa, avarassa tilassa apetta ahmiva ihmisjoukko ei kuuluu siihen porukkaan, jossa popsitaan mikrolämmitettyä kinkkukiusausta taukohuoneessa. Rehtorit, taiteilijat ja kuvaamataidonopettajat tietävät arvonsa. Syvällä, minkkikaulureitten hautomalla äänellään he tilaavat aperitiivit ja alkupalat. À la carte on tyyriimmästä päästä, mutta sehän ei nelikymppistä, parempiosaista kulttuuriväkeä häiritse.

Eikä toki köyhää proletariaattiakaan, sillä ruoka on aidosti hyvää ja se tarjoillaan lennokkaasti muotoiltuina annoksina.

Huili kuuluu juomapuoleltaan Koffin valitettavan laajaan läänitykseen. Siiderin sijasta baarissa anniskellaan Crowmooria.

Totti (Helsingintie 18, Järvenpää)

Totti, karaokeravintola par excellence. Baariminna kertoo, että kapakka on perustettu vuonna 1964. Osa asiakkaista lienee alkuperäisiä kantiksia. Kultaketjuja kaulassaan roikottava nainen… mies… nainen… ei, kyllä se on mies, joka kuljettaa rantapallon kokoista mahaansa estradille ja takaisin. Kulttuuritoimenjohtajatar tyttöystävineen tanssii Tuula Amberlan Lulun tahdissa.

Baari tarjoaa elämyksiä. Järvenpään gay-scene sekoittuu kännykkävyölaukkujaan kopeloivien äijien ja finninaamaisten teinien sekaan. "Sinä olet astrologi", Miitta Sorvali kertoo ja huomauttaa, että hän ei muuten ole Miitta Sorvali. Pepe Willbergin teini-ikäinen versio notkuu ponnareineen baaritiskillä. Onko tämä se baari, jossa jokainen on, Sir Elwoodin Hiljaisten Värien sanoin, jonkun näköinen?

Hanassa Koffin vakiokurat, pulloissa samoin. Hinnat yläkanttiin, kuten kulttuurihomoravintolla olla pitääkin.