Kuikka (Helsinginkatu 32), Juttutupa (Säästöpankinranta 6)

Helsinginkadun varrella on eräskin kivijalka, jossa on baari. Muutama kapakka on suunnattu pienituloisille, muutama ei. Kuikka kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan.

Baarin sijainti ja olemus antaisivat mahdollisuuden oikein mukavaan ja aitoon korttelijuottolaan, mutta valitettavasti HOK-Elanto on päättänyt keinotekoisesti vanhentaa kapakan hiukan, vaan ei kokonaan vastenmieliseksi mestaksi.

Naurettavan epätasainen eli ”aito” tiiliverhoilu peittää sisäseiniä samalla, kun vankat ja muhkuraiset pöydät imitoivat keskieurooppalaisia olutkellareita. Tilaa on varattu kohtuullisesti, mutta jokaista pöytää, niin kahden kuin kuudenkin hengen, panttaa kaksi kailottavaa toimihenkilöä, joilla on tärkeä rakkaussuhde alkamassa huomenna tai lähiviikkoina. Ja kavereitakin on tulossa paikalle ensi vuonna, joten tämä on nyt varattu.

Tiskiltä saa Black Ratin tilalle ilmestyneen Blackthornin lisäksi lukuisia harvinaisempiakin siidereitä (ja tietysti oluita, jos sellaisista pitää). Muun muassa Ecusson La Fourragère Brut on ilmaantunut näihin osuuskaupan eliittibaareihin, joten jos sattuu kuulumaan palkansaajien tai perintömiljonäärien pieneen, etuoikeutettuun joukkoon, kannattaa ottaa pöytään muutama pullo tuota mainiota, rusinaista ranskalaista.

Eivätpä köyhät juhli Juttutuvassakaan. Säästöpankinrannan kylmät tuulet pyyhkivät graniittista talonjärkälettä. Sisällä Fizz Dry on edelleen aina valmiina hyppäämään hanasta janoisten asiakkaiden tuoppeihin, mistä kiitos.

”Naiset on rakentanu tän koko systeemin”, selittää tuohtunut mies toiselle tiskin ääressä. Tyypillistä äijänarsismia: olettaa nyt, että naiset ovat liittoutuneet keskenään vain estääkseen tätä yhtä keski-ikäistä juoppoa toteuttamasta haaveitaan (seksiä).

Mäkikupla (Torkkelinkatu 2), Heinähattu (Vaasankatu 23), Juttutupa (Säästöpankinranta 6)

Kertaus on opintojen äiti ja viideskymmenestuhannes kerta samassa baarissa on orastavaa alkoholismia. Tai mielikuvituksen räjähtävää puutetta. Mutta Helsingin Kalliossa – laajasti ymmärrettynä – on paljon paikkoja, joissa on vierailtava taajaan. Pienet rosoiset tilat, intiimi tunnelma ja vieraanvaraisuus tekevät muutamista kapakoista parempia kuin toisista.

Tämä itse asiassa vaatii pohdintaa. Miten puolen miljoonan asukkaan kaupungissa voi olla alle kilometrin säteellä pieniä juomaravintoloita, joiden asiakasprofiilit ja asenne voivat olla niin kaukana toisistaan? Edes hinnat eivät aina ole niin erilaisia, viiden euron tuoppiin voi törmätä sekä Flemingin- että Eerikinkadulla. Mikä siis erottaa ydinkeskustan ja Kallion? Luultavasti avainsanat ovat asunto, maine ja näihin liitettynä erikseen omakuva. Kalliossa asutaan, jolloin suurin osa kaupunginosan miljoonasta juottolasta on jonkun kanta- eli lähikapakka. Töölössä tilanne on sama, mutta siellä mukaan tulee maine. Siinä missä Kalliolla on hämärästi määrittyvä ”boheemin työväenluokan” puhtaasti fiktiivinen imago, Töölössä omasta alueesta ei kuvitella mitään. Ellei sitten jotain obskuuria höpönlöpöä Helsingin IFK:sta ja olympiavuodesta 1952.

Maine vaikuttaa alueen asukkaiden omakuvaan ja valikoi alueelle asumaan pyrkivät ihmiset. Tällä on mielikuvaan heijastava ja vahvistava vaikutus, joka myös muuttaa hinta- ja palvelurakennetta. Liiketilojen vuokrien kehitys laahaa asuntojen vuokrien jäljessä Kalliossa. Näin on joskus ainakin väitetty. Tuskin Castréninkadulla asuu viriilimpiä olentoja kuin Liisankadulla, mutta niin vain ensiksi mainitun varrella on porno- ja erotiikkaliiketoimintaa toinen toistaan pimeämpien kaihtimien takana, kun taas jälkimmäisellä pasteeraillaan älykkään näköisenä ja hyräillään Muksujen sävellystä Pentti Saarikosken runosta.

Tosin paikat ovat monitahoisempia kuin voisi olettaa. Hakaniemen ja Torkkelinmäen baareissa ei ole työttömiä sekakäyttäjiä enempää eikä vähempää kuin Svenska Klubbenilla. Mäkikuplassa istuu tismalleen saman näköisiä ihmisiä kuin Kuu Kuussa. Sen sijaan Vaasankadulla voi olla jo vaikea bongata kaduntallaajien joukosta sitä ainoaa ihmistä, joka saattaisi vilahtaa taannoin julkaistujen verokuninkaallisten listalla edes häntäpäässä. Ja sen huomaa Heinähatussa, jossa nahkatakkipeikot ädläävät turmiollisen syvässä humalatilassa. Vaikka – kyllähän sielläkin myydään calvadosia.

Mäkikuplassa anniskellaan Sinebrychoffin humoristista Golden Cap -siideriä. Heinähatusta saa kohtuuhinnalla Strongbowta. Juttutupa on tuttuun tapaan Olvin ravintola ja auki aamukolmeen. Hinnoista, valikoimista ja aukioloajoista riippumatta nämä kaikki ovat, verrattuna vaikkapa Kulttuuritehdas Korjaamon tapaisiin kuolleisiin tiloihin, ansainneet kunnioitettavan lisänimen: ”Hyvä mesta”.

Pub Ikkuna (Salomonkatu 4), Jone's (Kaisaniemenkatu 13), Juttutupa (Säästöpankinranta 6)

Taantumuksellinen ankeus kuristaa kurkkua Kampissa. Narinkkatorin laidalle tehty koppero, Pub Ikkuna, on yhä enenevässä määrin juuri sellainen ravintola, jossa ei ole mahdollista viihtyä. Kuninkaan lunnaiden hinnalla ostetut Koff-juomat masentavat ja järjetön tilanahtaus salpaa hengen. Ympärillä kauppatieteilijöitä ja turhuuksia. Tupakalle mennään toisten ihmisten fyysisten ruumiiden läpi.

Ihmisen sielu janoaa vapautta ja laulua. Pois, pois!

Aaria pyrkii ulos keuhkoista. Kaisaniemen Jone’s on varma valinta. Mutta laulava Suomen kansa ei päästä jäseniään veisaamaan yksin. Siksi baari on ängeten täynnä. Harvat istumapaikat jaetaan ruumiinvoimien ja luonteenheikkouksien perusteella ja pienemmät tai kevyemmät yksilöt saavat kuluttaa kengänpohjiaan.

Hanasta aina yhtä iloisesti suhahtava Fizz Dry kimaltelee karaokemonitorien kalvaassa valossa. Mutta pieni baari on toivoton paikka lauantai-illan urbaanissa tunnelmassa. Ennemmin tai myöhemmin on joko itkettävä kaatunutta tuoppia tai vaihdettava baaria.

Suomen itsenäisyysjulistuksen laativat ja hyväksyivät sosiaalidemokraatit, mutta oikeistopuolueet saivat sen kumottua ja pidettyä Suomen Venäjän yhteydessä. Ennen itsenäistä isänmaata olivat varhaiset sosialistimme rakentaneet Helsingin työväentalon eli Paasitornin. Vaihteeksi oppositiossa kutistuva työväenliike voi pohtia olemassaolonsa oppeja samassa talossa kontulalaisen Ravintolakolmion baareissa. Näistä kuuluisimpana Juttutupa.

Yhä Fizz-siideriä anniskelevassa baarissa ei näy ainuttakaan alle 25-vuotiasta. Kulttuuritoimittajat ja taidekriitikot pulputtavat olutta partaansa. Bändi on koonnut kamansa pois. Jokainen pöytä on täynnä, mutta valtavan laaja ravintolasalien saaristo tarjoaa istumapaikkoja aina jossakin. Puolimatkassa ruokapuolelle on uskomattoman sotkuisten pöytäliinojen ja humalaisten seurueiden arveluttava kavalkadi. Mutta sieltä saa sentään sijan ahterilleen. Ynnä ystäviä juttuseuraksi, Juttutuvassa kun ollaan.

Jossain vaiheessa yötä välitila suljetaan. Asiakkaat patistellaan varsinaisen baarin puolelle. Kulttuuriradikaalit ovat köpötelleet jo taksille ja hurauttaneet nukkumaan koti-Käpyläänsä, joten kapakassa on jälleen tilaa myös kolmekymmentävuotiaiden mediamafialle. Keskustelu jatkuu.

Iloista kyllä, Juttutupa on saanut takaisin jatkoaikansa. Baari suljetaan vasta kello kolmelta. Henkilökunta käyttää kaikkea paitsi suoraa fyysistä väkivaltaa saadakseen humalikot kadulle.

Juttutupa (Säästöpankinranta 6), Corona (Eerikinkatu 11)

Kaikilla Hakaniemen toimistoilla on tänään pikkujoulut ja tietysti Juttutuvassa. Taistelevan työväenliikkeen luomassa graniittipalatsissa tanssitaan letkajenkkaa grogilasit kädessä, tonttulakit päässä. Jazz- ja progemuusikoiden pöydässä pohditaan valkkaripullon lisäksi myös punkkupullon ostamista. Innovaatio- ja ideapalaverit, paltsut, kälättävät nurkissa.

Suurten ikäluokkien juomingit. Hobitit ovat jääneet kotiin nukkumaan, kun Gandalf frendeineen uittaa sikarinmakuista ylähuultaan vuosikertakonjakissa.

Tiskillä anniskellaan Olvin tuotemerkkejä. Fizz Original Dry loiskahtaa iloisesti lasiin. Plokkarina pöydissä pyörähtelee kaunisvartinen nainen, jota nuorempikin setä katselee silmä kimmeltäen.

Corona on helvetin kallis, mutta sitä ei huomaa. Se on Helsingin paras kokonaisuus. Taiteilijabaari, jossa jokainen tuntee itsensä boheemiksi. Rikkaat ja kuuluisat dokaavat köyhien ja kipeiden kanssa. Kaiken peittää rähjäisyys, joka jossain toisessa baarissa olisi alkavan rappion ensioire. Coronassa rappio on pysyvä olotila.

Henkilökunta on aina tylyä, asiakkaat riehakkaita ja biljardipelin läiske rytmittää trendikästä taustamusiikkia. Hanatuotteet tarjoaa Sinebrychoff, tuo panimoteollisuuden Mordor. Onneksi vitriinissä on sentään juomakelpoistakin sotkua, Laitilan Oivaa ja irlantilaista Magnersia. Tosin kullan hinnalla.

Kun ei tiedä, minne haluaisi mennä, on mentävä Coronaan.