Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaisla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaisla. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Bar '52 (Heikkiläntie 2), Kaisla (Vilhonkatu 4), Hiutale (Porthaninkatu 9)

Lauttasaaren teollisuusalueiden perukoilla majailee ikiaikainen ravintola, josta alueen ikiaikaiset työntekijät muistavat puolenkymmentä eri nimeä ja sijaintipaikkaa. Paikka on kuuluisa ylettömän ravitsevista kotiruokalounaistaan ja vanhan koulukunnan larulaisjuopoista.

Nykyisellä nimellään toimiva Bar '52 on istutettu liikekiinteistöön, joka on rakennettu jollakin Kalevi Sorsan hallituskausista. Baari on tapetoitu 50-luvun kuuluisuuksien kuvilla, muttei näytä tippaakaan olympiavuoden ravintolalta. Muutamin osin se tuo mieleen jopa kukkakaupan tai huonekaluliikkeen. Suppeahkoa juomapuolta ryhdistävät pullovitriinin alarivin tšekkioluet ja Magners-siiderit.

Talvipakkasten paukkuessa otetut glögit osoittautuvat vikavalinnoiksi. Väsynyt baarimikko kuumentaa mikroaaltouunissa lasin saksalaista hehkuviiniä kiehuvaksi ja laskuttaa tuotteesta drinkin hinnan. Onneksi mukana seuraa edes piparkakku.

Seitsemäntuhatta Magnersia myöhemmin Lauttasaari jää taakse ja Helsingin ydinkeskusta kutsuu tykönsä. Aina on tilaa yhdelle, jos sen ottaa Kaislassa. Suunnaton olutravintola sopii täsmällisesti tarkoitukseensa: se on kaupungin keskeisin tapaamis- ja odottelupaikka. Jokainen helsinkiläinen oikaisee korttelin poikki Kaislan kautta. Samalla voi ottaa muutaman ja pohtia ystävien kanssa, minne sitten.

Joskus jatkopaikan valinta voi mennä myös pieleen: joku saattaa ehdottaa uutta baaria Kalliossa.

Hiutale. Porthaninkadun pornokauppojen ja kansanbaarien sekaan on perustettu masentava akvaario niille, joiden ikä alkaa 1:llä tai 2:lla ja joiden vanhemmilla on varaa maksaa luoville erikoislahjakkuuksilleen työmarkkinoiden kanssa kilpailukykyistä viikkorahaa.

Edesmenneestä Kolasta kopioidut designkaiuttimet pullistelevat valkoisina möykkyinä valkoisilla, hopeisin viiruin koristelluilla seinillä. Kimalteleva teema jatkuu baaritiskiin, jonka pinta on harmaanvalkoista shakkiruutua. Metallinväriset, muotoillut oluthanat pinnistelevät näyttääkseen muodikkailta, vaikka sisältävät ainoastaan Carlsbergin olutta ja Crowmooria. Jouluvalot eivät piristä kahteen tasoon tehtyä baaria, jonka liekkikuvioitua kokolattiamattoa tallovat varakkaat tai sellaisiksi itseään kuvittelevat. Baari on kuin paha trippi 80-luvun juppiestetiikkaan. Ilman ironiaa. Täällä emme naura itsellemme.

Kallion lukiolaiset ovat panneet tänään graafisimmat silmälasinsa päähänsä. Heidän merkkitietoiset arkivaatteensa maksavat enemmän kuin kuukauden vuokra. Jos he maksaisivat asunnoistaan vuokraa. Heitä on joka pöydässä. Ehkä he eivät tiedä, että Kalliossa on yli sata muutakin kapakkaa. Tai sitten heillä on liikaa rahaa, muttei taksikeskuksen puhelinnumeroa. Sieluttomuus on saavuttanut saturaatiopisteensä. Onneksi faijalla on massia; se korvaa pienet puutteet inhimillisyydessä.

Tiskin takana juomanlaskija suvaitsee ojentaa janoiselle turistille yhden Magners-pullon, josta vaaditaan kaikin puolin käsittämätön kuuden euron hinta. Miksi tämä pieni pullo siideriä on niin kallis? Baariminna vetoaa siihen, että kyseessä on tuontisiideri. Vaikka niinhän se on myös muissa kapakoissa. Lopulta myyjä myöntää, että ylilyövän hintapolitiikan tarkoituksena on "vähän profiloitua".

Mikäpä siinä. Yrittäjä saa toimia niin kuin huvittaa. Jos asiakas haluaa maksaa muhkeita prosentteja ekstraa siksi, että kapakoitsija pelkää leipäjonon saapuvan hänen tiskilleen, maksakoon. Mutta on hyvä muistaa, että Kalliossa on paljon valinnanvaraa – myös niille boheemeille porvareille, jotka pelkäävät köyhyysbakteerien tarttumista räkäläbaareissa. Siksi ei ole mikään pakko mennä tähän kapakkaan. Ei edes syytä. Hiutale on pääkaupunkiseudun tympein ja vastenmielisin baari.

perjantai 19. syyskuuta 2008

Wall Street Bar (Ateneuminkuja 4), Vanhan Kuppila (Mannerheimintie 3), Kaisla (Vilhonkatu 4)

Mitä eroa on Helsingillä ja New Yorkilla? Helsingissä on World Trade Center.

Ikkunat ovat nuhjun peitossa. Kadulla kävelee kiireisiä, vastikään löydettyä helsinkiläisyyttään uhkuvia turisteja etsimässä jotain lähellä rautatieasemaa olevaa baaria, josta City-lehdessä sanottiin, että Lauri Nurkse käy siellä. Vähän väliä joku katsoo taivaalle ja toivoo, että sieltä tulisi rymisten alas kaksi 747:aa täynnä kerosiinia ja arabiterroristeja.

Nuhjuisen ikkunan tällä puolen on keskimääräisen työpöydän kokoinen ravintolasali, jossa pörrää lihavia baari- ja banaanikärpäsiä. Huone on likainen ja järjettömän kuuma.

Wall Street Bar on oman jenginsä hengailupaikka. Mistään ei selviä, ketkä paikalla olevista muusikoista ovat henkilökuntaa, ketkä asiakkaita. Hartwallin hanat pulputtavat Upcideria ja muita hippajuomia samalla, kun jonnekin kylmäkaapin päälle hylätty läppäri syytää ilmoille rokkenrollia.

Juomavalikoima on baarin naurettavaan kokoon nähden hulppea. Siiderinjuojaa hellitään Old Rosiella ja Scrumpy Jackilla. Vitsit lyövät leikkiä ilmassa. Jos täällä ottaisi toisenkin, huomaisi äkkiä initioituneensa mukaan wallilaisten salaseuraan.

Vanhan Kuppilaan on tullut yläkertaan vessa! Visa Electron -maksut toimivat! Mitä on tapahtunut? Edistys on koskettanut HYY Yhtymää. Muuten baari on entisensä, siis kuollut. Strongbow on viimeinen oikea siideri, mitä Vanhalla myydään.

Kaisla laajensi tilansa Teerenpelin tiloihin, mutta sisustukseen ei ole kajottu. Asiakaspaikkoja on vaativaankin makuun ja S-Etukortti vinkuu moninkertaisten orgasmien kourissa, kun sitä höylätään yhä uusien bonusten kartuttamiseksi.

Tummasävyisen jättiläisbaarin lattiat, käsinojat ja pöydät ovat myhnän peitossa. Tunkkainen ilma ei tunnu vaihtuvan. Isot seurueet päästelevät remakoita ääniä lukuisissa istuinryhmissä eikä aina kuule edes omaa juomistaan. Silti tilaa olisi vielä vaikka tuhatpäiselle mastodonttilaumalle.

Hanat purskauttelevat laseihin erikoisoluita ja -siidereitä. Black Rat on vakaa ja vankka hanatuote, mutta pullovitriinissä on lisäksi mukavasti muita brittiläisiä. Keittiö tarjoilee muhkeita toasteja, perunoita ja muuta perusravintoa.

Tuomas Nevanlinnan varjo viipyilee vielä seinällä.