perjantai 29. joulukuuta 2006

Trickshot (Näkinkuja 1), Rytmi (Toinen linja 2)

Tätä on toivottu. Herran nähköön, miksi.

Trickshot on baari, joka näyttää monitoimitalon kahvilalta. Helvetti! Tämähän on kuin ripari, jossa myydään kaljaa. Kyllä, seurakunnan kurssikeskuksen taukotila. Ja tietysti heti oven vieressä on kaksi aikuista miestä, jotka ovat tulleet tähän huolellisesti valaistuun valkoiseen baariin pelaamaan Afrikan Tähteä. Äiti, tuu pyyhkimään.

Biljardipöytiin erikoistunut baari on sporttisesti kalustettu. Paikka näyttää oikeasti urheiluhallin kahviolta. Sen asiakaskunta koostuu erilaisista nörteistä, Kallion ilmaisutaidon lukiota käyvistä hobiteista ja biljardiharrastajista sekä heidän pelileskeistään. Mutta siis ennen kaikkea nörteistä. Baarin rippikoulumaisuus vetoaa heihin. Tiedämme ihmistyypin. Ne kevyesti maallistuneet seurakuntanuoret, jotka peruskoulussa tai lukiossa majailivat tietokoneluokassa collegepaidoissa ja verkkareissa. Ne, joille mikään colajuoma ei olisi ollut "liian hapokasta". Naapurikorttelin baari olisi heille liian pelottava, koska siellä on tummemmat seinät ja asiakkaina aikuisia ihmisiä. Täällä voi kokea turvallisen regression ja mennä takaisin lapsuuden liikuntatunneille. Jos Trickshotin pitkältä baaritiskiltä hakisi uimahallin pukuhuoneen lokeron avaimet, kukaan ei ihmettelisi. Missä on nuotiokitara, missä Jeesus?

Yleistä aneemisuutta alleviivaa taustan hevipainotteinen soundtrack. Bon Jovista Red Hot Chili Peppersin kultakaudelle. Kasarista varhaiseen ysäriin. Venynyttä, vanutettua rokkia, joka maistuu yhtä hekumalliselta kuin tämä Sinebrychoffin valmistama esanssilitkusiideri. "Nyt tehdään ylistys!" Seuraava ovi vie Saalem-seurakunnan mukana kadotukseen. Hurskas kurjuus.

Rytmissä kaikki on edelleen niin kuin ennenkin. Tästä baarista on turha enää ikinä raportoida. Kate Bush -kausi on näköjään edelleen päällä. Ei mitään vikaa siinä. Toisten onnettomat parisuhteet ovat joka pöydässä puheenaiheena.

keskiviikko 27. joulukuuta 2006

Avecra (Pikajuna 705 Kouvola – Siilinjärvi, Pikajuna 706 Kuopio – Kouvola)

Baarin idea manifestoituu ravintolavaunussa. Se on baarin arkkityyppi. Baarin lopullinen, timantiksi tiivistynyt ydin. Kioskiluukulta ostetaan, valitaan tuotteet vitriinistä tai nimeltä mainiten. Näkymätön kaurismäkeläinen kameramies on koko ajan vahdissa. Ihmiset vaipuvat kadotettujen vuosikymmenten karheaan syleilyyn. Tuopillista ei kerta kaikkiaan tilata samalla tavalla kuin kotikaupungin peruskallioon pultatussa ravintolassa. Tämä on rituaali. Liikkuva ravintola sijoittuu tunnettujen maailmojen väliin. Se on liminaalitila.

Pöytäseura on kotoisin Muualta ja osin myös Kotoa. He edustavat kaikkia mahdollisia ja mahdottomia sosioekonomisia luokkia. Kuka on tuo jääkiekkovalmentajan näköinen pikkutakkimies, joka on kolmatta päivää jurrissa? Hän oli samassa junassa mennessä ja on taas samassa junassa tullessa. Miksi hän kertoo minulle isästään? Entä tämä onnettoman onnellisesti rakastunut sosiologinainen, jonka mukana paatuneempikin sielu päätyy itkemään kansankirkon vanhoillisten voimien valtaa? Nimiä ei kerrota. Jos kerrotaan, unohdetaan. Nämä ovat matkaseuraa, ohimeneviä välähdyksiä kansakunnan kollektiivisesta tajunnasta. Ei lomatuttavillekaan lähetetä joulukortteja.

Matkustamisen ajatus ei ole astua kulkuneuvoon alkupäässä ja pois siitä päätepisteessä. Matkustaminen on prosessi. Se etenee A:sta B:hen janan kaikkien pisteiden kautta. Se on vuorovaikutusta, oppimista, kehkeytyvää – emergenttiä, kuten mainittu sosiologi olisi voinut sanoa – kokemusvirtaa. Kuopiossa junaan noussut ihminen on eri henkilö kuin se, joka poistuu junasta Helsingissä. Hänen takapuolensa on matkalla rekisteröinyt kaikki tärähdykset, heilahdukset, kiihdytykset, jarrutukset. Hänen ahnas kitansa on niellyt ravintolavaunun tarjoamat alkoholijuomat. Hänen aivonsa ovat kipinöitä iskien työstäneet satunnaisten keskustelukumppanien antamia ajatuksia. Ohi vilistäneet kylät, tasoristeysten hiljaiset mopoilijat, hylätyt rautatieasemat ja oivaltava käsitys asumattoman maan laajuudesta nostavat huolestuneita ryppyjä otsalle. Merkitykset ja sanomattomat viestit räjäyttelevät synapseja.

Avecran ravintolavaunuissa on yksi kaljahana. Muuten kaikki on pullokamaa. Salpausselän laella kiitävän junan sopii oikein hyvin olla Mallasjuoman, nykyisen Hartwallin asiakas. Lahtelainen olut, siideri ja lonkero pulppuavat loputtomana kuohuna heppoisiin muovituoppeihin. Hyvän sirkun ystävää hyvitellään lisenssivalmistetulla, keppanavahvuuteen lantratulla Strongbowlla. Hinnat ovat junan tavoin metrin verran irti maasta. Mutta maksu ei kirpaise. Eihän lomalla säästellä!

tiistai 26. joulukuuta 2006

Rio Grande (Särkiniementie 4, Kuopio)

Syvä joulupäivän hiljaisuus on laskeutunut Rio Granden tummaviiluiseen sisätilaan. Katon puuristikot, seinien tukkijäljitelmät ja sinne tänne liimatut sombrerot vaikuttavat kuin häpeilevän etelämaalaista eloisuuttaan suomalaisen kaamospakkasen nuhtelevassa synkkyydessä. Lukuisat screenit näyttävät kuka mitäkin, mammuttidokumenttia ja seimikuvaelmia. Jouluna ei tule sporttia.

Hiljaista, tyhjää. Pari perunanenäistä kanta-asiakasta imee olutta omissa oloissaan. Nurkassa huppariin pukeutuneita teinejä, epäilemättä kodikasta perinnejoulua paossa. Ja makkaraniskainen järjestysmies, joka lienee lopettanut vuoronsa; nyt aika kuluu RAY:n pokeripelin, oluen ja ystävien kanssa. Matala puheensorina kantautuu jostakin. Kukaan ei pyri tekemään numeroa olemisestaan.

Baari on iso ja tilava. Ehkä turhankin iso taantuneelle teollisuuslähiölle, jossa lapsiperheet juopottelevat kotona ja opiskelijat painuvat suoraan keskikaupungille. Hintakin on korkealla, sillä Kuopiossa ei ole baareja ja kilpailu puuttuu siten kokonaan. Onneksi henkilökunta on mukavaa. Vitriinissä on Sinebrychoffin äitelänmakuisia pullosiidereitä ja hanassa saman firman olutta. Nälkäisiä hellitään oman keittiön pizzoilla.

perjantai 22. joulukuuta 2006

Ateljee Bar (Kalevankatu 5), Om’pu (Siltasaarenkatu 15)

Hissillä korkeuksiin ja naurettavan kapeita kierreportaita ylös Ateljee Bariin, hotelli Tornin laelle. Miten nämä kaikki viisitoistatuhatta itsetärkeilijää ovat mahtuneet tulemaan tänne? Kas, toimittaja. Ja toimittaja ja toimittaja. Ja toimituspäällikkö. Tornin huipulta on reportterin hyvä kehittää sitä journalistista näkökulmaa, jonka tuntee eniten omannäköisekseen. Hei, mutta kylläpä tuo tavallinen ihminen onkin pieni!

Glögisesonki on pimeimmillään, joten yksi hehkuviini maistuu sitäkin paremmin. Listahinta lasilliselle kuumennettua alkoholia on 9,40 €. Baariminnan mukaan se on ihan kohtuullinen hintapyyntö. Asiakaskunnan sosioekonominen asema on lähinnä järkyttävä. Onneksi on happy hour ja glögin saa oikealla hetkellä femmalla. Ja toisenkin glögin.

Omppu koostuu pelkästä savusta. Entinen kulmakuppila on muuttunut hobittien kantapaikaksi. Frodo, Merri, Pippin ja Klonkku palaavat tänne aina jatkamaan sijaintiin nähden ylihinnoiteltujen Koff-tuotteiden edessä nuokkumista. Joululoma on alkanut eikä lukiolaisten tarvitse enää kehittää ilmaisutaitoaan ennen tammikuuta.

Baarin loppuyön elämykset on hyvä avata Grezeniltä tulleen perkeleellisen blogimeemin välityksellä:

pimeää. hämärää. muotoja.
epämääräistä.
(http://leidi.vuodatus.net/)

Yhteiskunnalliset konfliktit sen sijaan on hävitetty täysin. (http://tapiolaakso.blogspot.com/)

Tuntui jotenkin siltä, että yhtäkkiä aikaa olikin enemmän. (http://hurina.blogspot.com/)

Pimeys, väsymys ja alakulo. (http://grezen.vuodatus.net)

sunnuntai 17. joulukuuta 2006

Totti (Helsingintie 18, Järvenpää)

Totti, karaokeravintola par excellence. Baariminna kertoo, että kapakka on perustettu vuonna 1964. Osa asiakkaista lienee alkuperäisiä kantiksia. Kultaketjuja kaulassaan roikottava nainen… mies… nainen… ei, kyllä se on mies, joka kuljettaa rantapallon kokoista mahaansa estradille ja takaisin. Kulttuuritoimenjohtajatar tyttöystävineen tanssii Tuula Amberlan Lulun tahdissa.

Baari tarjoaa elämyksiä. Järvenpään gay-scene sekoittuu kännykkävyölaukkujaan kopeloivien äijien ja finninaamaisten teinien sekaan. "Sinä olet astrologi", Miitta Sorvali kertoo ja huomauttaa, että hän ei muuten ole Miitta Sorvali. Pepe Willbergin teini-ikäinen versio notkuu ponnareineen baaritiskillä. Onko tämä se baari, jossa jokainen on, Sir Elwoodin Hiljaisten Värien sanoin, jonkun näköinen?

Hanassa Koffin vakiokurat, pulloissa samoin. Hinnat yläkanttiin, kuten kulttuurihomoravintolla olla pitääkin.

perjantai 15. joulukuuta 2006

Pub Sirdie (Kolmas linja 21)

Legendaarinen jukeboksi on vuodelta 1961. Ihmiset ovat humalassa. Petar on juuri saapunut Lontoosta ja näyttää valokuvaa, jossa hän poseeraa Bulgarian prinssin kanssa. Muistetaanhan, että tuossa maassa oli ammoin kuningas Euroopan merkittävimmästä perheestä, Saxe-Coburg-Gothan kuningassuvusta. Musiikkipeliä ruokitaan rahalla, tupakansavu kasvaa yhä tuuheammaksi. Väittely kaskikulttuurin vaikutuksesta yläsavolaiseen mentaalihistoriaan vaihtuu kaupunkialueiden gentrifikaatiokeskustelun kautta pohdiskeluksi Rasputinin seksuaalisesta itsehillinnästä. Viinat kaatuvat alas kuirkuista, Lale Andersen, Georg Ots, Tapio Rautavaara, Juice. Maailma suljetaan ulos. Pub Sirdie.

Punavuoren Ahven (Punavuorenkatu 12), Baker’s (Mannerheimintie 12)

Ahvenessa samat jarrut kuin ennenkin. Turhien ammattialojen hyvätuloiset selailevat Suomen Kuvalehteä ja juoruilevat työtovereidensa ei-toivotuista raskauksista. Jokainen kohtaa oman sisäisen markkinointipäällikkönsä. Kantikset vitsailevat baarimikon kanssa purjeveneistään ja matkakokemuksistaan Gracelandissa. Tämä baari on ennallaan.

Tiistain ja keskiviikon välinen yö kello kahden jälkeen voi olla äärettömän turhauttava, jos on löydettävä Helsingistä neljään tai edes kolmeen auki oleva juottola. Ja joskus vain on. Etenkin, jos aikoo aloittaa baari-illan kello 1.20.

Lostari (Annankatu 6) kyllä olisi, mutta sen ovella on kolmen tunnin jono. Black Door on kiinni. Samoin Erottaja (Erottajankatu 15-17) ja jopa Teatteri (Pohjoisesplanadi 2). Jokaisella ovella on sama viesti. Keskiviikon jälkeen, keskiviikon jälkeen. Miksi kukaan ei ota huomioon sitä, että luovalla luokalla on jano myös ma-ti?

Baker'sissa sentään soi yhä Dire Straits. Ovimies viittaa sisälle. Ei narikkaa, ei pääsylippuja. Miellyttävän väljää ja hiljaista, kuten arkipäivälle sopiikin. Baariminna kertoo paikan menevän kiinni puoli kolmelta ja puoli neljältä. Jälkimmäinen totuus sointuu hyvin yhteen klo 3.30 annetun valomerkin kanssa.

Hinta siitä, että on olemassa alkuviikosta aamuneljään auki oleva baari, maksetaan tuotteiden hinnoissa ja valikoiman ohuudessa. Koffin pakkomyynti toimii kuin junan vessa. Tuopillinen niin sanottua siideriä kustantaa 6,50 € eikä oluttakaan alle femmalla anniskella. Tiskin takana työskentelevä nainen palvelee asiakkaita kuitenkin niin suurella sydämellä, ettei pankkikortin höylääminen raskaalla kädellä vihlaise kertaakaan.

Paakari on niitä baareja, joihin ei viikonvaihteessa menisi edes kirveellä uhattuna. Mutta mikäpä siellä on viivähtää keskellä työviikkoa!

torstai 14. joulukuuta 2006

Laiska Karhu (Mechelininkatu 25), Black Door (Iso Roobertinkatu 1)

Laiskan Karhun omistaja kertoo pitäneensä putiikkiaan nykymuodossaan 15 vuotta. Kallion kundeja. Osoittelee erästä herrasmiestä ja kertoo hänen olevan koulukavereitaan. Helsinki on paikka paikoin kuin mikä tahansa suomalainen pikkukaupunki.

Kapakan Old Rosie on edelleen halpaa kuin leipä. Jos kaikki baarit myisivät Westonsin siidereitä, tämä kaamosaika ei tuntuisi missään.

Ja illan päätteeksi on jotenkin niin helppo ajautua Black Dooriin. Se on auki kolmeen viikonloppuisin ja tunnin jatkoaika on toisinaan pakko saada. Se on hyvä aika, passeli. Jos ei ole kello 2.30 mennessä saanut päätään pyörälle, olisi parempi vain jäädä kotiin ja opetella juomaan ennen kuin lähtee kaupungille ammattilaisia kiusamaan.

sunnuntai 10. joulukuuta 2006

Teerenpeli Kamppi (Olavinkatu 2), Moskova (Eerikinkatu 11), Porthania (Yliopistonkatu 3)

Lahtelaisketju laajentaa kaikkialla, jossa liikkuu jengiä koulutuksessa ja palavereissa. Kampin Teerenpeli on suunnattu kokoomusnuorille aikuisille. Hämärä, lähes pimeä kapakka on koristeltu kynttilöillä ja pehmennetyillä lattarirytmeillä. Keinotekoinen ylellisyys tuudittaa mukavuuteen, joka tuo mieleen samalla tavalla kontrolloidut ympäristöt lentokentillä ja hotelleissa. Ihmiset puhuvat hillitysti, katsovat toisiaan vakaasti silmiin, nojaavat rystysillään poskiinsa ja purskahtavat säännöllisin väliajoin aulajazzin säestämään tekonauruun.

Tarjoilijat ovat keskenään ja asiakkaita kohtaan nuivia, paitsi Sari, joka on jossain vaiheessa kaapattu tänne töihin Milenkasta. Hän on Teerenpelissä aivan väärässä baarissa. Hakaniemeläisille ja teatteriopiskelijoille sopiva rempseys musertuu teennäisyyden ja Bobby Womackin Across The 110th streetin alle.

Hanassa on oman panimon tuotteita. Lempi-omenasiideri maistuu viinikumilta. Strongbowtakin olisi myyty, mutta joskus hölmö haksahtaa suosimaan suomalaista.

Moskova – mikä antiteesi edelliselle! Aki Kaurismäen rakkauslapsi. Yleisliittolaiset vinyylitallenteet soivat taustalla rahisevassa estetiikassaan. Tiskillä on kuvun alla "toasteja", siis ruisleipäpaloja sormenpaksuisilla meetwurstisiivuilla, hanassa Carlsbergiä ja tiskin alla venäläistä vodkaa. Siiderin ystäviä hellitään Laitilan Oivalla.

Boheemit ovat täällä tänään. Musalehtien toimittajat ovat ottaneet painotuoreet työnäytteensä mukaan. Maailman kolmanneksi kaunein nainen työskentelee baaritiskin takana, kun ei istu lukemassa toiseksi uusinta Imagea. Asiakkaat vaanivat turhaan hymyjä. Tässä kapakassa työnkuvaan kuuluu tietty tylyys.

On hetkiä, jolloin elämässä ei ole mitään muuta suuntaa kuin Moskova. Кафе МОСКВА.

Porthania, vanha kunnon Portsu. Kuinkas me tänne päädyttiin?

Eihän Porthaniassa sinänsä mitään baaria ole. Onpahan vain opiskelijavaltaus menossa. Samat biisit kuin Stadin Tähdessä: Frederikiä, Raptoria, Ace Of Basea ja Black Eyed Peasia. Pussikaljaa ja tanssivia finninaamaisia opiskelijanalkuja, jotka olettavat toimivansa ironisesti, vaikka ovat haudanvakavissaan. Kaikella tällä rehtorin siunaus. Ilkka Niiniluoto syleilee anarkistit ja prekaarit kuoliaaksi, tuo yliopiston ikioma UKK.

On surkeata samaistua nuorisoon, kun tietää olevansa tavoittamattoman kaukana nuorten tapahtumahorisontista. Niinpä juhlat jäävät lyhyeksi ja kumijalka vie sedän kotiin nukkumaan.

keskiviikko 6. joulukuuta 2006

Corona (Eerikinkatu 11)

Jalat vievät kohti tuttua baaria. Niin kaikilla. Corona tulvii telkkarissa nähtyjä päitä. Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osasto on täällä tänään niin vertauskuvallisesti kuin oikeastikin. Nyt on 6.12. ja itsenäisyys on kaikkien huulilla tanskalaisen panimon valmistaman oluen muodossa.

Todelliselle patriootille on vain yksi vaihtoehto jäljellä. Lahtinen, Hietanen, Rokka, Koskela. Mitä Väinö Linna ottaisi? "Hoi, Jaloviinaa lasillinen!" Varmistavan kysymyksen jälkeen baarimikko vakuuttaa, että se on varmasti yhden tähden jallua.

sunnuntai 3. joulukuuta 2006

Laiska Karhu (Mechelininkatu 25), Café Tin Tin Tango (Töölöntorinkatu 7), Black Door (Iso Roobertinkatu 1)

Talviunia odotellessa voi ottaa yhden tai kaksi. Pihkatappi ei vielä hierrä takamuksessa. Laiska Karhu on hyvä paikka kallistaa tuoppia jäätävän viiman piiskatessa Töölöä. Baari kannustaa asiakkaitaan lupsakoitumaan. Kapakka venyy ovelta talon uumeniin kapeana ja pienenä huonetilana. Sisustus perustuu krääsään, laiva- ja merimaalauksiin. Baarimikko hymyilee ja serveeraa kohteliaasti. Tiskin takana hyllyt notkuvat useiden eri viskilaatujen ja muiden viinojen painosta. Siiderin ystävää hellitään omenatuotteilla merten takaa.

Henry Westonin poikien Englannin Herefordshiressä pullottama juoma on purjehdittu parkkilaivalla myötätuulessa yli Pohjanmeren, luovittu halki Tanskan salmien sekä Suomen karikkoisten rantojen ja viimein lastattu tukkuliikkeen rantamakasiiniin. Jonakin syksyisenä aamuna on yksi kaupungin kapakoitsijoista rientänyt satamaan ja noutanut puotiinsa hänelle luvatun erän englantilaista kullan-huljaa. Myöhemmin kapakan tiskillä samea Old Rosie helähtää ulos lasisesta kääreestään ja iloisesti leimuaa valon kipenä, kun juotava kaadetaan asiakkaan kärkkäänä odottavaan tuoppiin.

Karhun hintataso on kohdallaan, sen tunnelma unelias. Jos jossakin on ihmisiä, se ei häiritse. Baariin voisi jäädä ikuisesti ja antaa ajan kulua vain kuplan ulkopuolella.

Tin Tin Tangossa on Tintin kuvia ja itsepalvelupesula. Se on Töölön maantieteellinen ja magneettinen keskipiste. Siellä myydään myös ruokatuotteita, joista otetaan kohtuullinen ylihinta.

Alkoholi alkaa sekoitella ajatuskuvia. Asiakaskunta on muuttunut varjoiksi. Jollain tavalla myös koko baari katoaa, muuttuu kohinaksi. Sitä ei erota mustasta, sateisesta Töölöntorista. Siitä ei jää mieleen kuin välipalaksi ja vahvikkeeksi otetun kahvin ja viinerin hinta. Joka oli kova.

Bläkkärissä on remuisaa. Hurja valikoima juomia hurjan kalliilla. Maksukortin heilutusta vastaan kyyppari laskee täyden astiallisen Blackthorn-siideriä. Taustan soundtrack helkkää iloisesti ja punavuorelaiset muusikot elävät kadotettua nuoruuttaan uusiksi. Black Door on lähin vastine räkälälle ja korttelikapakalle Iso Roban mediasnobien keskuudessa. Se tarjoaa keskiluokkaistuvalle mainostoimistoyrittäjälle lihaksi tulleen muiston railakkaista opiskeluvuosista Kallion kaljakaukaloissa.

Tähän baariin tullaan harvoin olemaan koko iltaa. Se on kiitorata, jonka kautta alueen yökerhot saavat asiakkaansa. Harva ihminen oivaltaa, että hyvä baarikeskustelu sinänsä riittää. Se ei vaadi enää bileiden jatkamista tanssiravintolassa aamuneljään.

perjantai 1. joulukuuta 2006

Rytmi (Toinen linja 2)

Jälleen täällä.

Erään poliittisen ympäristöliikkeen prominentti johtohahmo on aina Rytmissä. Ihan aina.