torstai 30. elokuuta 2007

Kuu Kuu (Museokatu 17), Ravintola Taidehalli (Ainonkatu 3)

Kuu Kuussa ei mikään muutu. Terassi pursuilee toimittajia ja syntyperäisiä helsinkiläisiä. Joku voisi käyttää jopa sanaa "öykkäri", ellei se olisi vähän halpamaista. Strongbow-siiderin opiskelija-alennus on ennallaan.

Taidehallissa on Art Goes Kapakka. Niinpä koko baari on ammuttu täyteen. Kukaan ei pysty ottamaan askeltakaan, eivät edes tarjoilijat. Rikkaat, ylimieliset kulttuurituottajat tuhahtelevat niille harvoille tavallisille ihmisille, jotka ovat uskaltautuneet kokeilla AGK:n ideaa – taidetta rahvaalle. Eliitti ei voi suvaita sitä, että joku tulee heidän ravintolaansa ilman pääsykokeita ja kahta korkea-arvoista suosittelijaa.

Onneksi voi aina lopulta palata takaisin Kuuhun ja viilentää aivojaan siiderillä.

torstai 9. elokuuta 2007

Tillikka (Hämeenkatu 14, Tampere), Pub Pikilinna (Ilmarinkatu 9, Tampere)

Jokin ikävä ja sairas ilmiö on pesiytynyt Suomeen. Porvarihallitus, runokaraoke, sauvakävely – nämä eivät ole mitään verrattuna sambakulkueisiin. Tampereen Kukkaisviikot päättyvät sellaiseen. Sietämättömän huonoa musiikkia ja surkeita ihmisraunioita ei pääse pakoon minnekään. Ei edes ravintola Tillikan pyttipannun ääreen. Tietysti tämä marssi kulkee Hämeensillan kautta ja tietysti se jumittaa aivan korvan juuressa loputtoman pitkien minuuttien ajan.

Onneksi kulttuurikapakka myy ravitsevan ja riittoisan pyttipannunsa kyytipoikana Olvin Fizz Dry -siideriä.

Tammerkoski virtaa vuolaana, ja sedät ja tädit kömyävät lauteille sambakarnevaalien huikaisemana polttamaan savukkeet ja siemaisemaan yhdet viilentävät. Terassilla on tilaa. Täällä voisi istua vaikka viikon putkeen, jos kukaan ei tulisi laulamaan höyhenet päässään viereiselle kadulle. Mutkun.

Tammela. 60-80-luvun lähiörakentamista kaupungin keskustassa. Alueesta ei ota selvää. Helsingissä ei ole samanlaisia ruutukaavalähiöitä. Eikä Pub Pikilinnaa, joka synkkänä, uhkaavana hahmona vartioi yhden talon kulmaa. Sisällä keinotekoisesti vanhennettu, tummanvihreä ja -ruskea maisema, jossa iltapäivälehdet, piano ja lankkuvuoraus lyövät kättä.

Terassilla aurinko hellii Simo Frangénin keltaista pukua, kun hän taittaa verbaalista peistä Pasi Heikuran ja muiden Tammelan silmäätekevien kanssa. Mutta edes pöydällinen ammattihumoristeja ei muuta sitä tosiseikkaa, että toisella puolella pontevasti kiroilevat normitamperelaiset viiksimiehet päästelevät suustaan tuhatkertaisesti hersyvämpää legendaa.

Terassin kioskiluukulla lukee, että heillä on "pakkopaita". Suomen Ihotautilääkärien Liitto voisi palkita Pikilinnan tästä hyvästä. Myös brittisirkkujen ystävien yhteisö saattaisi luovuttaa kapakoitsijalle tunnustuksen terassin hanaan hankitusta Strongbowsta.

keskiviikko 8. elokuuta 2007

Porvoonkadun Baari (Porvoonkatu 19), Cheng Du (Porvoonkatu 16), Mo’de (Viipurinkatu 18)

Helsingin vanhoissa työläiskaupunginosissa yritetään itku kurkussa kehittää muodikkaita kortteleita luovien alojen puppugeneraattoreille. Silti Baari ei ole vieläkään aivan valmis. Trendipokat kimaltelevat akateemisilla ohimoilla, mutta samaan aikaan naapuripöydässä örveltää joku, jolla ei ikinä tule olemaan lystikästä mainostoimistonimeä. Alppilassa on paljon taiteilijaelämää, mutta ehkä vähän liian vähän taiteilijoita. Hobittien jalat ovat lyhyet ja kantavat yleensä vain sadan metrin päähän metroasemasta.

Baarin matto on yhä seinällä.

Kiinalainen ravintola Cheng Du (成都市) tarjoaa, no, kiinalaista ruokaa. Pieni ja ennalta-arvattava putka ruokkii nälkäisemmänkin opiskelijan ja juottaa janoisemman. Tiskin taakse kylmäkaappiin on jemmattu lakisääteistä Golden Cap -siideriä, josta ei sentään kiskota valtavia määriä rahaa. Edullinen hinta ryydittää juomahaluja reippaasti. Hämmästyttävää kyllä ravintolalle on myönnetty jossain vaiheessa A-oikeudet, joten tiukemman viinan ystävää hellitään asiaankuuluvalla kattauksella; hapanimelän porsaanlihan voi halutessaan pohjustaa lupsakalla jallupaukulla.

Mitä tapahtuu, kun perustetaan ns. trendibaari, johon ei vain saada tarpeeksi trendiasiakkaita? Mo'de on esimerkki. Vallilan brutaalin teollinen ilmasto huokuu Sturenkadulta Alppilaan. Täällä ei pysty vain istumaan akvaariossa ja pohtimaan, miksi Cooper Black on niin ärsyttävä fontti. Suorittavan alan työläiset ja eläkeläiset ovat harrastaneet klassista taidetta viimeksi laulamalla Kansainvälisen Sirppiliiterissä vuonna 1989. Heidän näkemyksensä muodikkuudesta on trokattu Leningradissa jobbareille samana vuonna. Heidän vaatimuksensa baarille: halpa kalja ja suvaitsevainen portsari.

Bar Mo'de on paikka, joka on ehkä alun perin ollut jotain kunnianhimoista. Jo pelkkä nimi saa ihon värisemään. Heittomerkki? Aivan kuin Om'pussa, tuossa Kallion lukiolaisten ryhmämasturbaatiossa. Äh, monimutkaista ironiaa, joka lähinnä häiritsee dokaamista. Sittemmin purjeita on reivattu ja paikka on pistetty pyörimään matalalla profiililla. Ruokalan tai kahvion tapaan sisustettu baari on silti yhä kohtuullisen avara. Asiakaskuntakaan ei hypi silmille. Edeskäypä annostelee tuoppeihin myös parempia juomia kuin perinteistä kuraa. Muotikapakan puitteissa juodaan yhä ikään kuin keskiluokkahakuisesti. Voisi sanoa, että hivenen sosiaalidemokraattisesti.