sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Kultainen Kulkuri (IC 73, Helsinki – Kuopio)

Ravintolavaunun evoluutio on kulkenut täyden ympyrän. Kuten Dubliniin avatut australialaisvalmisteiset irlantilaispubit, myös Kultainen Kulkuri yrittää imitoida ravintolavaunun tunnelmaa – junassa.

Avecra on palkannut jonkun, ehkäpä Risto Nurisalon itsensä, toteuttamaan TV2:n maalaiskomedioiden iloista ilmettä vaunuihinsa. Baarin logo on kuin suoraan Kummelista. Tavoiteltua takavuosikymmenten henkeä tämä kolmiulotteinen fonttikimara ei edes yritä saavuttaa. Omalla tavallaan siinä on jotain kunnioitettavaa.

Retromenu on saavuttanut myös raideliikenteen ja yllättäen vasta junasta saa aitoa kekkoslovakialaista perinneruokaa. Mainosjulisteessa markkinoidaan ateriakokonaisuutta: ”Klassikot matkan varrelta – lihapullat muusilla ja 1-olut 10,00”. Mantereen ravintolat ovat turmelleet nostalgiaruokalistansa kaikenlaisilla erikoisoluilla, mutta Kulkurissa on oivallettu asian ydin. Pilsneriähän sen olla pitää.

Kalustukseltaan baari on niin kuin pitääkin. Lakatut pyöreäkulmaiset pöydät odottavat joulumatkalla olevia juoppojansa. Liikaa heitä ei ole, mutta tarpeeksi. Parin tuopin jälkeen herrat alkavat tehdä tuttavuutta rouvien kanssa. Lomaromanssin kanssa on vähän kiire, mutta mikä tahansa on parempi kuin perillä Mäntyharjulla tai Iisalmessa odottava sukulaistapaaminen. Savon murre raikaa vapautuneesti, kunnes on aika laittaa suu säppiin ja murjottaa pyhien yli.

Kaikkien ravintolavaunujen tavoin Kulkurikin tarjoaa Hartwallin juomia. Siiderinjuojaa hemmotellaan Upciderin ohella Strongbow-tölkeillä. Inflaatio on ottanut Avecran hinnat kiinni eikä kiskoilla kiskominen ole enää juurikaan kalliimpaa kuin peruskallioon ruuvatuissa helsinkiläisbaareissa.

tiistai 13. tammikuuta 2009

Bar Club Lady (Keskustie 5, Mäntsälä)

Joulukuinen ilta kietoo Mäntsälän pienen ja hiljaisen keskustan kalseaan syleilyynsä. Jossain tuolla kuntalaisten rauhaa valvoo Lordi-yhtyeen kitaristin kunniaksi pystytetty kivipaasi. Keskuskaduksi hämmentävästi uudelleennimetyllä ex-Keskustiellä harrastetaan muutaman ihmisen voimin paikallista nuorison suosimaa moottoriurheilulajia, pillurallia. Ruokakaupat, parturi-kampaamot ja kebabravintolat täplittävät väärentämätöntä maalaistaajamaa, josta ei tule koskaan urbaania, vaikka kaikki pienet, puiset liikekiinteistöt revitään maan tasalle ja tilalle pystytetään lasi-teräs-innovaatio-parkkihalleja.

Kehyskunnille ominaiseen tapaan täälläkään ei käydä paljon ulkona. Humalainen törttöily kylillä aiheuttaisi paheksunnan tsunamin seuraavassa vanhempainillassa, joten alkoholisoituva aikuisväestö pyrkii lipittämään viinapaukkunsa kotisohvalla. Kysynnän puutteessa baarit näivettyvät yksi toisensa perästä. Mäntsäläläinen Janten lain lisäklausuuli sanoo, että pitäjään mahtuu vain kaksi ravintolaa kerrallaan. Kolmas sinnittelee hetken, mutta menee nurin. Aina.

Yhteen kolmesta tämänhetkisestä on tehty täysremontti. Entinen kaljabaari on laajentunut syvälle kiinteistön uumeniin ja saanut sisuksiinsa muun muassa kookkaan, syvennetyn tanssilattian. Kirkonkylällä on siis yksi kuppila vähemmän ja yksi yökerho enemmän. Mestan nimi on kaikkea säädyllisyyttä ja makua uhmaten Bar Club Lady. Ovimies tietää kertoa, että paikallisen nuorison harjoittaman yöelämän rippeet ovat nyt siirtyneet tänne, pois nopeasti rappioituvasta Lestistä.

Yökerhon sisäänpääsymaksuna haluttaisiin veloittaa kuusi isoa, lihavaa euroa. Koska ilta on vielä nuori ja ovelta voisi yhtä hyvin kääntyä poiskin, portieeri lopulta heltyy rikkaiden helsinkiläisturistien koirankatseista ja vinkkaa vaatenaulakoita vartioivalle toverilleen, että laskuttaisi tällä kertaa pelkän narikan. Sehän sopii. Eikä kiittämättömyys kukoista: molemmat palkitaan ruhtinaallisin juomarahoin vielä ennen kuin kukko ehtii kiekua.

Leidin sisällä on autiota. Vasta tiiviimpi tarkastelu paljastaa, että tanssisyvennyksen laidoilla istuu nuorta väkeä. Jokainen omassa pöydässään, jokainen takamus imukuppimaisesti penkkiin liimautuneena. Kukaan ei älyä antaa arvoa sille, että tässä ravintolassa ei tyydytä pelkkään tiskijukkaan: salin perällä näet pyöritetään ihan oikeita musiikkivideoita. Täällä on VJ!

Elimäen tarkoitus -kirjoista tuttu ilmiö, jokkomi, rajautuu tanssilattian etuoikealle. Nuoret miehet nojailevat tanssiareenan kaiteisiin ja yrittävät mahdollisimman huomaamattomasti ojennella pullottavia farkunetumuksiaan pöydissä istuvia tyttöjä kohti. Kukaan ei vahingossakaan sano tai tee mitään. Sivuseinien tv-ruudut tarjoavat äärettömän mielenkiintoista sporttia, kuten mäkihyppyä. Eihän tänne ole tanssimaan tultu.

Pärejäljennöksillä koristeltu baaritiski ei ole järin košer, sillä se kätkee uumeniinsa sekä Koffin että Hartwallin menovettä. Laajalle tiskille kertyy yhä sankempia joukkoja alkoholia isoavaa kansaa. Vaivihkaa ravintola alkaa täyttyä. Pikkujouluseurueet ovat yhä liikkeellä. Kaikki 90-luvun eurohitit vilisevät valkokankaalla, mutta vasta 70-80-luvun disko- ja iskelmäklassikot saavat tanssikansan siirtymään lattialle. Tätä ennen siellä on ollut vain maapallon pahanhajuisin keinosavu.

Kello tikittää. Videoiden paikalle tulee geneeristä grafiikkahuttua, lattia täyttyy neitokaisista, joita pari setää yrittää sitkeästi iskeä. Salin seksikkäin ja silmälasipäisin tyttöpari leikkii vaikeasti tavoiteltavaa. He tirskuvat epäuskoisesti kuullessaan olevansa mitä halutuinta seuraa, mutta yritys on turhaksi tuomittu.

Lopulta tuhannet juodut Upciderit ynnä GT:t alkavat hiljalleen muuttua piristävistä unettaviksi. Lähtö on edessä. Ovimikon kouraan luetaan kiitokseksi mojova kaksieuronen ja narikkavahdillekin löytyy jostain kukkaron pohjalta yksi raha. Jos tämä olisi Amerikka, tipit olisivat olleet paperia ja huomattavasti vaikuttavamman oloisia kuin nämä euroalueen sinänsä koristeelliset kolikot. Mutta minkäs teet? Juhlapaikka jää taakse ja aamuöinen Mäntsälä tervehtii uneliaita ihmistaimia.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Bar '52 (Heikkiläntie 2), Kaisla (Vilhonkatu 4), Hiutale (Porthaninkatu 9)

Lauttasaaren teollisuusalueiden perukoilla majailee ikiaikainen ravintola, josta alueen ikiaikaiset työntekijät muistavat puolenkymmentä eri nimeä ja sijaintipaikkaa. Paikka on kuuluisa ylettömän ravitsevista kotiruokalounaistaan ja vanhan koulukunnan larulaisjuopoista.

Nykyisellä nimellään toimiva Bar '52 on istutettu liikekiinteistöön, joka on rakennettu jollakin Kalevi Sorsan hallituskausista. Baari on tapetoitu 50-luvun kuuluisuuksien kuvilla, muttei näytä tippaakaan olympiavuoden ravintolalta. Muutamin osin se tuo mieleen jopa kukkakaupan tai huonekaluliikkeen. Suppeahkoa juomapuolta ryhdistävät pullovitriinin alarivin tšekkioluet ja Magners-siiderit.

Talvipakkasten paukkuessa otetut glögit osoittautuvat vikavalinnoiksi. Väsynyt baarimikko kuumentaa mikroaaltouunissa lasin saksalaista hehkuviiniä kiehuvaksi ja laskuttaa tuotteesta drinkin hinnan. Onneksi mukana seuraa edes piparkakku.

Seitsemäntuhatta Magnersia myöhemmin Lauttasaari jää taakse ja Helsingin ydinkeskusta kutsuu tykönsä. Aina on tilaa yhdelle, jos sen ottaa Kaislassa. Suunnaton olutravintola sopii täsmällisesti tarkoitukseensa: se on kaupungin keskeisin tapaamis- ja odottelupaikka. Jokainen helsinkiläinen oikaisee korttelin poikki Kaislan kautta. Samalla voi ottaa muutaman ja pohtia ystävien kanssa, minne sitten.

Joskus jatkopaikan valinta voi mennä myös pieleen: joku saattaa ehdottaa uutta baaria Kalliossa.

Hiutale. Porthaninkadun pornokauppojen ja kansanbaarien sekaan on perustettu masentava akvaario niille, joiden ikä alkaa 1:llä tai 2:lla ja joiden vanhemmilla on varaa maksaa luoville erikoislahjakkuuksilleen työmarkkinoiden kanssa kilpailukykyistä viikkorahaa.

Edesmenneestä Kolasta kopioidut designkaiuttimet pullistelevat valkoisina möykkyinä valkoisilla, hopeisin viiruin koristelluilla seinillä. Kimalteleva teema jatkuu baaritiskiin, jonka pinta on harmaanvalkoista shakkiruutua. Metallinväriset, muotoillut oluthanat pinnistelevät näyttääkseen muodikkailta, vaikka sisältävät ainoastaan Carlsbergin olutta ja Crowmooria. Jouluvalot eivät piristä kahteen tasoon tehtyä baaria, jonka liekkikuvioitua kokolattiamattoa tallovat varakkaat tai sellaisiksi itseään kuvittelevat. Baari on kuin paha trippi 80-luvun juppiestetiikkaan. Ilman ironiaa. Täällä emme naura itsellemme.

Kallion lukiolaiset ovat panneet tänään graafisimmat silmälasinsa päähänsä. Heidän merkkitietoiset arkivaatteensa maksavat enemmän kuin kuukauden vuokra. Jos he maksaisivat asunnoistaan vuokraa. Heitä on joka pöydässä. Ehkä he eivät tiedä, että Kalliossa on yli sata muutakin kapakkaa. Tai sitten heillä on liikaa rahaa, muttei taksikeskuksen puhelinnumeroa. Sieluttomuus on saavuttanut saturaatiopisteensä. Onneksi faijalla on massia; se korvaa pienet puutteet inhimillisyydessä.

Tiskin takana juomanlaskija suvaitsee ojentaa janoiselle turistille yhden Magners-pullon, josta vaaditaan kaikin puolin käsittämätön kuuden euron hinta. Miksi tämä pieni pullo siideriä on niin kallis? Baariminna vetoaa siihen, että kyseessä on tuontisiideri. Vaikka niinhän se on myös muissa kapakoissa. Lopulta myyjä myöntää, että ylilyövän hintapolitiikan tarkoituksena on "vähän profiloitua".

Mikäpä siinä. Yrittäjä saa toimia niin kuin huvittaa. Jos asiakas haluaa maksaa muhkeita prosentteja ekstraa siksi, että kapakoitsija pelkää leipäjonon saapuvan hänen tiskilleen, maksakoon. Mutta on hyvä muistaa, että Kalliossa on paljon valinnanvaraa – myös niille boheemeille porvareille, jotka pelkäävät köyhyysbakteerien tarttumista räkäläbaareissa. Siksi ei ole mikään pakko mennä tähän kapakkaan. Ei edes syytä. Hiutale on pääkaupunkiseudun tympein ja vastenmielisin baari.

lauantai 3. tammikuuta 2009

Olutkellari (Hallituskatu 3)

Vironniemen empirekortteleihin on joskus unohtunut laaja ja sokkeloinen maanalainen tila. Sinne tehtiin baari, jossa laulettiin hevikaraokea ja jolle annettiin nimeksi Hevimesta, kunnes ymmärrettiin, että se muistuttaa maailmaa liikaa omistajastaan, Jouni Lanamäestä, ja hänen kotikaupungistaan. Joka on Oulu. Konsepti uusittiin.

Olutkellari on pienpanimo-oluiden erikoisravintola, jonka sisällä on tuhat pientä ja vaikeasti löydettävää huonetta. Sisustusratkaisuna on käytetty renessanssikalustoa, jonka pienet kädet ovat koonneet Intiassa. Tuolinselkänojat pröystäilevät muhkein niitein. Pöytiin on kaiverrettu koneellisesti poranterän lipsahduksilta näyttäviä uria, joiden pitäisi kukaties matkia madonsyömiä jälkiä.

Joulukuinen torstai-ilta on tukkoinen, sillä baariin on tullut aivan liian useita ihmisiä "lystikkäissä" juhla-asuissa. Olisiko tarkoituksena ollut näyttää burleskilta? Tässä tapauksessa se on ymmärretty siten, että pikkujoulukansan tulee käyttää lierihattua ja liivejä. Onneksi ei ole enää 90-luku. Silloin lierihatun lisäksi kaikilla olisi päässään valtava afroperuukki.

Pehmeä ja helposti sulava viihdejazz soi taustalla.

Olutkellarin ahdistavan muotoilun hyvittää pieneltä osaltaan kaupungin ja ehkä koko maan laajin siiderilista. Lasiin osuu kampanjatuotteena tarjoiltu Stadin Panimon Real Cider. Aitous on niin uskomatonta, että siideri maistuu oluelta, johon on liuennut yksi nallekarkki. Sinänsä kunnioitettavaa, mutta kyllä maullakin on toisinaan väliä.

Vanha sääntö, joka pitäisi aina muistaa: vältä kaikkea, jossa on sana "stadi".