tiistai 30. lokakuuta 2007

Saloon Arizona (Castréninkatu 7)

On joutavaa pohtia, onko talvi- vai kesäaika, onko kello oikeasti vartin yli kahdeksan vai yhdeksän aamulla. Saloon Arizonan ovi on joka tapauksessa auki. Sisällä ei ole kaksijäsenisen henkilökunnan lisäksi ketään. Vielä.

Aamiainen on päivän tärkein olut, sanotaan. Arizona ei enää nykyään tarjoa mitään ruoan näköistäkään, mutta tuoppeja siellä myydään. Upcider-siideri tarjoaa vitamiinipitoisen, kirpeän aamuherätyksen käsittämättömän pitkiksi venyneiden jatkojen jälkeen.

Kuluneella, harmaalla puulla kauttaaltaan verhoiltu baari on valoisa. Kapakka on jossain vaiheessa tuunattu trendikkääksi akvaarioksi vain ottamalla pimennysteipit pois ikkunoista. Postmodernina aikana ei ole enää noloa istua päiväkaljalla korttelibaarissa ja jokainen voi sanoa olevansa vain ”kehittelemässä aihetta” sen sijaan, että olisi vain työkyvyttömyyseläkkeellä. Mannermainen säväys käy yli pöytäseurueen, kun Kallion syksyinen katukuva on suoraan pöydän edessä. Ikkunat auki Eurooppaan!

Televisio näyttää sietämätöntä lastenohjelmaa, kunnes baarimikko heltyy ja vaihtaa kanavan seesteiselle luontodokumentille.

maanantai 29. lokakuuta 2007

Pub Ikkuna (Salomonkatu 4), Jone's (Kaisaniemenkatu 13), Juttutupa (Säästöpankinranta 6)

Taantumuksellinen ankeus kuristaa kurkkua Kampissa. Narinkkatorin laidalle tehty koppero, Pub Ikkuna, on yhä enenevässä määrin juuri sellainen ravintola, jossa ei ole mahdollista viihtyä. Kuninkaan lunnaiden hinnalla ostetut Koff-juomat masentavat ja järjetön tilanahtaus salpaa hengen. Ympärillä kauppatieteilijöitä ja turhuuksia. Tupakalle mennään toisten ihmisten fyysisten ruumiiden läpi.

Ihmisen sielu janoaa vapautta ja laulua. Pois, pois!

Aaria pyrkii ulos keuhkoista. Kaisaniemen Jone’s on varma valinta. Mutta laulava Suomen kansa ei päästä jäseniään veisaamaan yksin. Siksi baari on ängeten täynnä. Harvat istumapaikat jaetaan ruumiinvoimien ja luonteenheikkouksien perusteella ja pienemmät tai kevyemmät yksilöt saavat kuluttaa kengänpohjiaan.

Hanasta aina yhtä iloisesti suhahtava Fizz Dry kimaltelee karaokemonitorien kalvaassa valossa. Mutta pieni baari on toivoton paikka lauantai-illan urbaanissa tunnelmassa. Ennemmin tai myöhemmin on joko itkettävä kaatunutta tuoppia tai vaihdettava baaria.

Suomen itsenäisyysjulistuksen laativat ja hyväksyivät sosiaalidemokraatit, mutta oikeistopuolueet saivat sen kumottua ja pidettyä Suomen Venäjän yhteydessä. Ennen itsenäistä isänmaata olivat varhaiset sosialistimme rakentaneet Helsingin työväentalon eli Paasitornin. Vaihteeksi oppositiossa kutistuva työväenliike voi pohtia olemassaolonsa oppeja samassa talossa kontulalaisen Ravintolakolmion baareissa. Näistä kuuluisimpana Juttutupa.

Yhä Fizz-siideriä anniskelevassa baarissa ei näy ainuttakaan alle 25-vuotiasta. Kulttuuritoimittajat ja taidekriitikot pulputtavat olutta partaansa. Bändi on koonnut kamansa pois. Jokainen pöytä on täynnä, mutta valtavan laaja ravintolasalien saaristo tarjoaa istumapaikkoja aina jossakin. Puolimatkassa ruokapuolelle on uskomattoman sotkuisten pöytäliinojen ja humalaisten seurueiden arveluttava kavalkadi. Mutta sieltä saa sentään sijan ahterilleen. Ynnä ystäviä juttuseuraksi, Juttutuvassa kun ollaan.

Jossain vaiheessa yötä välitila suljetaan. Asiakkaat patistellaan varsinaisen baarin puolelle. Kulttuuriradikaalit ovat köpötelleet jo taksille ja hurauttaneet nukkumaan koti-Käpyläänsä, joten kapakassa on jälleen tilaa myös kolmekymmentävuotiaiden mediamafialle. Keskustelu jatkuu.

Iloista kyllä, Juttutupa on saanut takaisin jatkoaikansa. Baari suljetaan vasta kello kolmelta. Henkilökunta käyttää kaikkea paitsi suoraa fyysistä väkivaltaa saadakseen humalikot kadulle.

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Ylläpidon tiedote

Uusi blogialusta on nyt käytössä. Teologin vuodatuksia http://teologi.vuodatus.net/ -osoitteessa seuranneet voivat aloittaa Blogspotin tarkkailun. Saa olla myös seuraamatta. Itsellehän tätä tehdään, ei yleisölle.

– Teol. yo

maanantai 22. lokakuuta 2007

Laiska Karhu (Mechelininkatu 25)

Laiska Karhu on täynnä vanhan kaartin töölöläisiä. Ulkona kirpeä pakkasilma vaeltaa alas Mechelininkatua. Old Rosie & Magners nököttävät vuoron perään pöydässä. Kapakan naistenvessan seinälle ilmaantunutta koirankuvaa tervehditään ilolla.

Televisiossa Kimi Räikkönen voittaa F1-ajoneuvoluokan rata-autoilun maailmanmestaruuden.

torstai 4. lokakuuta 2007

Hasse's Pub (Uudenmaankatu 13, Turku), Surutoin (Kaskenkatu 12, Turku), SuomiRock Bar (Kaskenkatu 3, Turku), Svarte Rudolf...

Kaikki baarit:
Hasse's Pub (Uudenmaankatu 13, Turku), Surutoin (Kaskenkatu 12, Turku), SuomiRock Bar (Kaskenkatu 3, Turku), Svarte Rudolf (Itäinen Rantakatu, Turku), The Cow (Aurakatu 3, Turku), Panimoravintola Koulu (Eerikinkatu 18, Turku), Nice Home English Pub (Yliopistonkatu 26, Turku), Paroni Pub (Yliopistonkatu 37, Turku)

Järeät tukinpuolikkaat on kiinnitetty Hasse's Pubin lattiaan kakkosnelosilla. Baarin pöydäksi riittää puunlohkare, joka muistuttaa lähinnä hevosen juottopaalua. Kaksi tuoppia mahtuu reelingille, enemmälle ei ole tilaa eikä tarvetta. Nämä tilat on suunniteltu aikana, jolloin kukaan ei tuonut töitä baariin. Romuluisen puuinteriöörin kruunaa matalan holvikaaren alle istutettu baaritiski, jonka etuseinä koostuu tynnyrinsiivuista. Yhteen järeistä pöydistä on ruuvattu messinkilaatat, joilla muistetaan sitkeimpien kanta-asiakkaiden ja muiden janoisten kuolematonta mainetta. Jokainen neliösenttimetri huokuu baariaiheista memorabiliaa, sukupolvien pyyteetöntä työtä oluenkulutuksen kasvattamiseksi.

Lystikäs baarimikko ei ole moksiskaan, vaikka baariin vyöryy tatuoituja, ruotsinkielisiä skinheadeja ja heidän trash-estetiikkaa kukkivia tyttöystäviään. Baaria on pompoteltu omistajalta toiselle ja asiakkaat ovat yksi kerrallaan vaihtuneet. Muutama vanha jäärä sentään jatkaa sitkeästi siitä, mihin jäätiin vuonna 1987. Kantisten tuoppien kaikkia omistajia ei koskaan saada selville. Vain lommoisen kaluston ja lattian kuluminen on varmaa. Mutta kuka oli Hasse?

Sinebrychoff on kuristanut Turkua pahemmin kuin konsanaan Helsinkiä. Hassen Pubissa kuluttajalle tarjotaan vaihtoehdoiksi vain Koffin peruslitkut. Crowmoor-siideristä peritään sikamainen nippu rahaa, koska sen nimessä on englanninkielisiä sanoja.

Jussi Vares -henkinen kierros jatkuu Surutoimessa. Nyt teologian opiskelija Netta Vaarala ei esittele ketunkuonorintojaan, sillä baari on tätä nykyä karaokepaikka. Aikaisemmista vaiheista ei kukaan tiedä. Häkellyttävissä määrin Tanja Saarelan isosiskolta näyttävä baariminna esittää valistuneen arvauksen, että kapakan ensimmäinen muoto ilmaantui Kaskenkadulle joskus 60-luvulla. Sen jälkeen paikalla on ollut vientiä. Vuosien varrella se on siis saattanut sortua erotiikankin esittelemiseen, tiedä häntä.

Juovutusaineiden osalta Surutoin nojaa samaan myrkkytehtaaseen kuin Hassekin. Myös hinnat ovat identtiset. Golden Capin siideri imitoi vuorollaan kuivaa omenasiideriä. Goottijengi parveilee ovella, mutta sisällä asiakkaat paljastuvat monipuolisemmiksi kuin ensivaikutelma antaa ymmärtää. Eikö Turun korttelibaareilla ole asiakasprofiileja?

Pelottava mielleyhtymä on vähällä pitää maksavan asiakkaan pois SuomiRock Barista. Nimen ankea semantiikka sisältää kaikkea pahuutta – Yön musiikkia, fennomaanista kiihkoilua ja silkkaa alastonta ksenofobiaa. Silti on sanottava, ettei nimi baaria pahenna, ellei baari nimeä. Kapakan sisäpuoli on virkistävän erilainen kuin oven otsikko antaa ymmärtää. Ei täällä olekaan pakotettua isänmaallisuutta! Jälleenrakennusajan tarpeistoa roikkuu seinillä, 50- ja 60-luvun ilme hallitsee. Jukeboksista tulvahtaa Leevi and the Leavingsia, seinällä on Juice Leskisen muistokirjoitus. Ihmiset istuvat kookkaiden tynnyripöytien tai ikkunaloosien sylissä. Tunnelma on rento, kotoisa. Edeskäypä on tyly kuin Mäntsälän rautatieasema, mutta taikoo silti esiin pullollisen Magners-siideriä lohduttoman karun juomakartan takaa.

Syksyinen loppupäivä hellii väsyneitä sieluja lempeällä kesäilmalla, joka kiemurtelee kellastuneiden lehtien seassa kuin laumastaan eksynyt hyvä paimen. Mutta Aurajoen rantaan ankkuroidut kaljaasit ovat yksi toisensa jälkeen hiivanneet lankonkinsa, ruuvanneet ikkunat umpeen, sammuttaneet myrskylyhdyt märssykorista. Syksyiseen jokivarteen eksynyt lämmin henkäys ei pääse toteuttamaan itseään ravintolalaivojen ruosteisilla kansilla. Paitsi yhdessä paatissa. Svarte Rudolf ei olekaan muiden tavoin reivannut purjeitaan, vaan anniskelee yhä niin ruokaa kuin juomaakin yltäkylläisesti. Kapyysin puolella mässäilevä porvaristo jää nauttimaan keittiön antimista, kun työväenluokka kipuaa kannelle kumoamaan muutaman mukillisen lisää.

Hartwallin Upcider lainehtii muovisessa tuopissa. Vastarannalla turkulaisten jääkiekkoilijoiden, ravintolakeisareiden ja huippupoliitikkojen palatsit kimmeltävät yönmustaa vettä vasten. Laiva on laiva niin kuin aina ennenkin. Rauta kelluu Auran syntisillä aalloilla. Ilmassa on lopullisuuden tuntua. Pian tämäkin laiva pistää luukkunsa kiinni talven pakkasten ajaksi.

Silta. Puoli vaihtuu. Suurtorin puoleinen Turku, vanha kaupunki, vaihtuu rautatien ja Kauppatorin väliin kasvaneeksi kiihkeäksi business-hyrinäksi. Hyvästi jäävät nuo rapistuneet Kaskenkadun kiinteistöt, teolliset miljööt, raskaan elämän kangistamilla käsillään kaljaa kumonneet miehet. Trendi-Turku, rikkaiden lasten leikkikenttä, avautuu pahaa-aavistamattoman ihmisentaimen edessä.

Tamperelaisen viikinkiravintolan kainaloon on avattu akvaario niille lassosolmupojille, joiden graafikkosilmälasit eivät saa riittävästi näkyvyyttä perinteisissä kapakoissa. Suomen ensimmäiselle urbanisoituneelle alueelle perustetun juottolan nimeksi on annettu luonnollisesti Lehmä, The Cow. Nokkela nimitys johtuu siitä, että lehmät ovat hassuja. Baarin ravintotietoiset asiakkaat eivät toki käytä lehmästä kuin sen pienen osan, mitä tarvitaan jalkineiden valmistamiseen. Täällä ei edes juoda valkovenäläisiä.

Ammubaarin sisustus heijastelee nokkelan osuvaa nimivalintaa. Istuinten verhoilut ja yleensä koko värimaisema on laikullista niin kuin naudalla voisi kuvitella olevan. Tungos on huumaava, sillä usealla turkulaismiehellä on kiire päästä esittelemään mittavaa omaisuuttaan mukaan narratuille naisille. Juomapuoleen on kiinnitetty huomiota, mikä entisestään kohottaa hintoja. Sama tosiseikka on saanut liikkeelle monia keski-ikäisiä toimitusjohtajia katsomaan, miltä tšekkiläinen olut näyttää. Siiderin ystäviltä ravintola olisi valmis ottamaan rahaa niin paljon kuin tililtä löytyy, sillä hanat pursuavat kaikkia tuttuja tuontisiiderimerkkejä jumalattomilla hintalapuilla.

Lompakot muuttuvat yhä paksummiksi ja asiakkaat vauraammiksi, kun askel kantaa oluenystävien pyhiinvaelluskohteeseen, Panimoravintola Kouluun. Entiseen koulukiinteistöön sommiteltu kapakka valtavine tiloineen ja omine tuotantoineen on vuosikausia vetänyt puoleensa juoppoja, jotka oikeasti nauttivat alkoholista. Tyyris ravintola ei jaa hedelmiään köyhille, mutta yhden tuopposen saa toki ilman, että tarvitsee sähköttää myyntimääräyksiä metsänhoitajalle. Hyvinvoivat asiakkaat eivät viitsi haastaa riitaa toisten asiakkaiden kanssa, mikä takaa leppoisan tunnelman ja puitteet raukealle baaripuheelle.

Koulun siiderihyllyt eivät suorastaan notku juomien painosta. Olvin kanssa diilin tehnyt baari kuitenkin tarjoaa Fizziä pahimpaan janoon. Muuta sirkkua ei sitten olekaan, ellei jotain aspartaamilla makeutettua herne-maissi-paprikaa sellaiseksi laske. Juotavaa voi ostaa useammalta tiskiltä erilaisissa, vitsikkäästi kouluaiheisilla nimillä varustetuissa teemahuoneissa.

Loitommalla ydinkeskustan juppiestetiikasta perinteiset korttelibaarit alkavat jälleen ryhdistäytyä. Ei tarvitse häpeillä ylenpalttisten näyttäytymispaikkojen loiston rinnalla. Uudetkin baarit, kuten kaiken kaikkiaan neliosaisella nimellä siunattu Nice Home English Pub, vaikuttavat ikäistään vanhemmilta. Näillä nurkin on tapana pysyä kartalla vähän pidempään.

English Pub ei vaikuta erityisen englantilaiselta. Eikä pubilta. Itse asiassa se on paljon vähemmän "englantilainen" kuin moni nostalgiaa huokuva brittipubi. Paikka vaikuttaa enemmänkin pizzerialta tai lähiön lounasravintolalta, mikä ei aina ole huono asia. Hiljainen tunnelma ei sisällä nopeita juonenkäänteitä. Baari elvistelee olutvalikoimallaan, joka ei ole suuri, mutta sitäkin monipuolisempi. Newcastle ja Beamish myhäilevät hanoissaan. Siideriäkin saa, pullosta, jos tarvitaan. Ja aina tarvitaan.

Kello raksuttaa. Vielä ehtii. Äärettömän kallis hotellibaari on kiinni, joten askel kantaa takaisin Yliopistonkadulle, eteenpäin. Kivijalassa häämöttää epämääräinen nimi. Sinne, siis.

Paroni Pub on rähjäinen, riehakasta elämää ja hulluutta tihkuva kellaribaari. Huoneita on useita eikä niiden sijaintia pysty hahmottamaan. Pelejä on siellä, täällä. Darts-radan poikki on vähän väliä pakko kävellä. Tuhti panssariovi yhdellä seinällä viittaa siihen, että tämä ravintola on joskus viattomuudessaan ollut sisäänkäynti väestönsuojaan. Nyt se varastoi uumenissaan humalaisia renttuja puukonreikäisissä nahkatakeissaan.

Jostakin tulee mies, joka kysyy: "Oletteko nähneet sellaista ärsyttävää miestä oranssissa takissa?" Hän ei kuitenkaan myönnä tarkoittavansa Timo Jutilaa.

Loputtomien vaellusten jälkeen löytyy huone, jossa myydään viinaa. Baaritiskin tungoksen yli käy ilmi, että kyseinen ravintola anniskelee jälleen Olvia. Fizz Dry -pullo siis kouraan ja takaisin peräkammariin. Baarin viimeisessä vapaassa pöydässä katoaa kaikki maallinen huoli ja kiire. Jopa siinä määrin, että pilkku on vähällä tulla yllätyksenä. Raivokas tappelu tiskillä takaa voittajille tyytyväisen hymyn. Eräs asiakas protestoi rannalle jäämistään – jopa syyttäen baarimikkoa ulkomaalaisvastaiseksi – mutta joutuu poistumaan kapakasta yhtä porttikieltoa rikkaampana.

Turun yössä on taikaa. Matkalla yösijoille aamukolmelta vastaan juoksee tuttu nuoripari vihkivaatteissaan. Mutta teologit ovatkin aina olleet vähän erikoisia.