maanantai 26. huhtikuuta 2010

Sibelius (Sibelius, Pietari – Helsinki)

Juna on matala ja ahtaan tuntuinen. Se on säilynyt 80-lukulaisena aina 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppuun. Asia johtuu epäilemättä siperialaisista oloista. Vikkelästi juna täyttyy venäläisistä lapsiperheistä, jotka ovat epäonnekseen menossa lomamatkalle Suomeen.

Pietari jää taakse, Karjalan kannas kutsuu.

Sibelius-ravintola samannimisessä junassa erottuu yllättävällä tavalla muista Avecran ravintolavaunuista. InterCityjen retro-Reilarit tai Kultaiset Kulkurit loistavat poissaolollaan. Tämä baari on jäänyt alkuperäiseen asuunsa, jota ei ole aivan lähiaikoina paikkailtu.

Kaikki on vaaleanruskeaa tai harmahtavaa. Istuimissa on vaaleanruskea kangaspäällinen, kuluneet pöydät ovat vaaleanruskeat. Ryppyiset oranssin- ja roosanväriset verhot roikkuvat masentuneena ikkunassa. Beiget seinät päättyvät lommoiseen kattoon.

Ravintolavaunu on ängeten täynnä. Jono yltää päästä päähän. Pinttynyt vanhan kahvin haju leijailee kaikkialla. Lapset parkuvat.

Tuttuun tapaan Sibeliuksessakin anniskellaan Hartwallia. Johtuisiko siitä Lapin Kullan maine paremman väen kaljana Venäjällä? Strongbow-siideri sentään ei ole likikään niin kallista kuin Helsingin keskustassa.

Hitaasti etenee jono. Myyjät lorottavat pullot ja tölkit kertakäyttöisiin muovituoppeihin. Sibelius-juna on kaikkineen aito ”luulot pois” -kulkuneuvo. Tässä junassa kököttävälle venäläisturistille ei tulisi kohta mieleenkään uskoa, että Suomi on yksi maailmankaikkeuden vauraimmista valtioista.