perjantai 29. joulukuuta 2006

Trickshot (Näkinkuja 1), Rytmi (Toinen linja 2)

Tätä on toivottu. Herran nähköön, miksi.

Trickshot on baari, joka näyttää monitoimitalon kahvilalta. Helvetti! Tämähän on kuin ripari, jossa myydään kaljaa. Kyllä, seurakunnan kurssikeskuksen taukotila. Ja tietysti heti oven vieressä on kaksi aikuista miestä, jotka ovat tulleet tähän huolellisesti valaistuun valkoiseen baariin pelaamaan Afrikan Tähteä. Äiti, tuu pyyhkimään.

Biljardipöytiin erikoistunut baari on sporttisesti kalustettu. Paikka näyttää oikeasti urheiluhallin kahviolta. Sen asiakaskunta koostuu erilaisista nörteistä, Kallion ilmaisutaidon lukiota käyvistä hobiteista ja biljardiharrastajista sekä heidän pelileskeistään. Mutta siis ennen kaikkea nörteistä. Baarin rippikoulumaisuus vetoaa heihin. Tiedämme ihmistyypin. Ne kevyesti maallistuneet seurakuntanuoret, jotka peruskoulussa tai lukiossa majailivat tietokoneluokassa collegepaidoissa ja verkkareissa. Ne, joille mikään colajuoma ei olisi ollut "liian hapokasta". Naapurikorttelin baari olisi heille liian pelottava, koska siellä on tummemmat seinät ja asiakkaina aikuisia ihmisiä. Täällä voi kokea turvallisen regression ja mennä takaisin lapsuuden liikuntatunneille. Jos Trickshotin pitkältä baaritiskiltä hakisi uimahallin pukuhuoneen lokeron avaimet, kukaan ei ihmettelisi. Missä on nuotiokitara, missä Jeesus?

Yleistä aneemisuutta alleviivaa taustan hevipainotteinen soundtrack. Bon Jovista Red Hot Chili Peppersin kultakaudelle. Kasarista varhaiseen ysäriin. Venynyttä, vanutettua rokkia, joka maistuu yhtä hekumalliselta kuin tämä Sinebrychoffin valmistama esanssilitkusiideri. "Nyt tehdään ylistys!" Seuraava ovi vie Saalem-seurakunnan mukana kadotukseen. Hurskas kurjuus.

Rytmissä kaikki on edelleen niin kuin ennenkin. Tästä baarista on turha enää ikinä raportoida. Kate Bush -kausi on näköjään edelleen päällä. Ei mitään vikaa siinä. Toisten onnettomat parisuhteet ovat joka pöydässä puheenaiheena.

keskiviikko 27. joulukuuta 2006

Avecra (Pikajuna 705 Kouvola – Siilinjärvi, Pikajuna 706 Kuopio – Kouvola)

Baarin idea manifestoituu ravintolavaunussa. Se on baarin arkkityyppi. Baarin lopullinen, timantiksi tiivistynyt ydin. Kioskiluukulta ostetaan, valitaan tuotteet vitriinistä tai nimeltä mainiten. Näkymätön kaurismäkeläinen kameramies on koko ajan vahdissa. Ihmiset vaipuvat kadotettujen vuosikymmenten karheaan syleilyyn. Tuopillista ei kerta kaikkiaan tilata samalla tavalla kuin kotikaupungin peruskallioon pultatussa ravintolassa. Tämä on rituaali. Liikkuva ravintola sijoittuu tunnettujen maailmojen väliin. Se on liminaalitila.

Pöytäseura on kotoisin Muualta ja osin myös Kotoa. He edustavat kaikkia mahdollisia ja mahdottomia sosioekonomisia luokkia. Kuka on tuo jääkiekkovalmentajan näköinen pikkutakkimies, joka on kolmatta päivää jurrissa? Hän oli samassa junassa mennessä ja on taas samassa junassa tullessa. Miksi hän kertoo minulle isästään? Entä tämä onnettoman onnellisesti rakastunut sosiologinainen, jonka mukana paatuneempikin sielu päätyy itkemään kansankirkon vanhoillisten voimien valtaa? Nimiä ei kerrota. Jos kerrotaan, unohdetaan. Nämä ovat matkaseuraa, ohimeneviä välähdyksiä kansakunnan kollektiivisesta tajunnasta. Ei lomatuttavillekaan lähetetä joulukortteja.

Matkustamisen ajatus ei ole astua kulkuneuvoon alkupäässä ja pois siitä päätepisteessä. Matkustaminen on prosessi. Se etenee A:sta B:hen janan kaikkien pisteiden kautta. Se on vuorovaikutusta, oppimista, kehkeytyvää – emergenttiä, kuten mainittu sosiologi olisi voinut sanoa – kokemusvirtaa. Kuopiossa junaan noussut ihminen on eri henkilö kuin se, joka poistuu junasta Helsingissä. Hänen takapuolensa on matkalla rekisteröinyt kaikki tärähdykset, heilahdukset, kiihdytykset, jarrutukset. Hänen ahnas kitansa on niellyt ravintolavaunun tarjoamat alkoholijuomat. Hänen aivonsa ovat kipinöitä iskien työstäneet satunnaisten keskustelukumppanien antamia ajatuksia. Ohi vilistäneet kylät, tasoristeysten hiljaiset mopoilijat, hylätyt rautatieasemat ja oivaltava käsitys asumattoman maan laajuudesta nostavat huolestuneita ryppyjä otsalle. Merkitykset ja sanomattomat viestit räjäyttelevät synapseja.

Avecran ravintolavaunuissa on yksi kaljahana. Muuten kaikki on pullokamaa. Salpausselän laella kiitävän junan sopii oikein hyvin olla Mallasjuoman, nykyisen Hartwallin asiakas. Lahtelainen olut, siideri ja lonkero pulppuavat loputtomana kuohuna heppoisiin muovituoppeihin. Hyvän sirkun ystävää hyvitellään lisenssivalmistetulla, keppanavahvuuteen lantratulla Strongbowlla. Hinnat ovat junan tavoin metrin verran irti maasta. Mutta maksu ei kirpaise. Eihän lomalla säästellä!

tiistai 26. joulukuuta 2006

Rio Grande (Särkiniementie 4, Kuopio)

Syvä joulupäivän hiljaisuus on laskeutunut Rio Granden tummaviiluiseen sisätilaan. Katon puuristikot, seinien tukkijäljitelmät ja sinne tänne liimatut sombrerot vaikuttavat kuin häpeilevän etelämaalaista eloisuuttaan suomalaisen kaamospakkasen nuhtelevassa synkkyydessä. Lukuisat screenit näyttävät kuka mitäkin, mammuttidokumenttia ja seimikuvaelmia. Jouluna ei tule sporttia.

Hiljaista, tyhjää. Pari perunanenäistä kanta-asiakasta imee olutta omissa oloissaan. Nurkassa huppariin pukeutuneita teinejä, epäilemättä kodikasta perinnejoulua paossa. Ja makkaraniskainen järjestysmies, joka lienee lopettanut vuoronsa; nyt aika kuluu RAY:n pokeripelin, oluen ja ystävien kanssa. Matala puheensorina kantautuu jostakin. Kukaan ei pyri tekemään numeroa olemisestaan.

Baari on iso ja tilava. Ehkä turhankin iso taantuneelle teollisuuslähiölle, jossa lapsiperheet juopottelevat kotona ja opiskelijat painuvat suoraan keskikaupungille. Hintakin on korkealla, sillä Kuopiossa ei ole baareja ja kilpailu puuttuu siten kokonaan. Onneksi henkilökunta on mukavaa. Vitriinissä on Sinebrychoffin äitelänmakuisia pullosiidereitä ja hanassa saman firman olutta. Nälkäisiä hellitään oman keittiön pizzoilla.

perjantai 22. joulukuuta 2006

Ateljee Bar (Kalevankatu 5), Om’pu (Siltasaarenkatu 15)

Hissillä korkeuksiin ja naurettavan kapeita kierreportaita ylös Ateljee Bariin, hotelli Tornin laelle. Miten nämä kaikki viisitoistatuhatta itsetärkeilijää ovat mahtuneet tulemaan tänne? Kas, toimittaja. Ja toimittaja ja toimittaja. Ja toimituspäällikkö. Tornin huipulta on reportterin hyvä kehittää sitä journalistista näkökulmaa, jonka tuntee eniten omannäköisekseen. Hei, mutta kylläpä tuo tavallinen ihminen onkin pieni!

Glögisesonki on pimeimmillään, joten yksi hehkuviini maistuu sitäkin paremmin. Listahinta lasilliselle kuumennettua alkoholia on 9,40 €. Baariminnan mukaan se on ihan kohtuullinen hintapyyntö. Asiakaskunnan sosioekonominen asema on lähinnä järkyttävä. Onneksi on happy hour ja glögin saa oikealla hetkellä femmalla. Ja toisenkin glögin.

Omppu koostuu pelkästä savusta. Entinen kulmakuppila on muuttunut hobittien kantapaikaksi. Frodo, Merri, Pippin ja Klonkku palaavat tänne aina jatkamaan sijaintiin nähden ylihinnoiteltujen Koff-tuotteiden edessä nuokkumista. Joululoma on alkanut eikä lukiolaisten tarvitse enää kehittää ilmaisutaitoaan ennen tammikuuta.

Baarin loppuyön elämykset on hyvä avata Grezeniltä tulleen perkeleellisen blogimeemin välityksellä:

pimeää. hämärää. muotoja.
epämääräistä.
(http://leidi.vuodatus.net/)

Yhteiskunnalliset konfliktit sen sijaan on hävitetty täysin. (http://tapiolaakso.blogspot.com/)

Tuntui jotenkin siltä, että yhtäkkiä aikaa olikin enemmän. (http://hurina.blogspot.com/)

Pimeys, väsymys ja alakulo. (http://grezen.vuodatus.net)

sunnuntai 17. joulukuuta 2006

Totti (Helsingintie 18, Järvenpää)

Totti, karaokeravintola par excellence. Baariminna kertoo, että kapakka on perustettu vuonna 1964. Osa asiakkaista lienee alkuperäisiä kantiksia. Kultaketjuja kaulassaan roikottava nainen… mies… nainen… ei, kyllä se on mies, joka kuljettaa rantapallon kokoista mahaansa estradille ja takaisin. Kulttuuritoimenjohtajatar tyttöystävineen tanssii Tuula Amberlan Lulun tahdissa.

Baari tarjoaa elämyksiä. Järvenpään gay-scene sekoittuu kännykkävyölaukkujaan kopeloivien äijien ja finninaamaisten teinien sekaan. "Sinä olet astrologi", Miitta Sorvali kertoo ja huomauttaa, että hän ei muuten ole Miitta Sorvali. Pepe Willbergin teini-ikäinen versio notkuu ponnareineen baaritiskillä. Onko tämä se baari, jossa jokainen on, Sir Elwoodin Hiljaisten Värien sanoin, jonkun näköinen?

Hanassa Koffin vakiokurat, pulloissa samoin. Hinnat yläkanttiin, kuten kulttuurihomoravintolla olla pitääkin.

perjantai 15. joulukuuta 2006

Pub Sirdie (Kolmas linja 21)

Legendaarinen jukeboksi on vuodelta 1961. Ihmiset ovat humalassa. Petar on juuri saapunut Lontoosta ja näyttää valokuvaa, jossa hän poseeraa Bulgarian prinssin kanssa. Muistetaanhan, että tuossa maassa oli ammoin kuningas Euroopan merkittävimmästä perheestä, Saxe-Coburg-Gothan kuningassuvusta. Musiikkipeliä ruokitaan rahalla, tupakansavu kasvaa yhä tuuheammaksi. Väittely kaskikulttuurin vaikutuksesta yläsavolaiseen mentaalihistoriaan vaihtuu kaupunkialueiden gentrifikaatiokeskustelun kautta pohdiskeluksi Rasputinin seksuaalisesta itsehillinnästä. Viinat kaatuvat alas kuirkuista, Lale Andersen, Georg Ots, Tapio Rautavaara, Juice. Maailma suljetaan ulos. Pub Sirdie.

Punavuoren Ahven (Punavuorenkatu 12), Baker’s (Mannerheimintie 12)

Ahvenessa samat jarrut kuin ennenkin. Turhien ammattialojen hyvätuloiset selailevat Suomen Kuvalehteä ja juoruilevat työtovereidensa ei-toivotuista raskauksista. Jokainen kohtaa oman sisäisen markkinointipäällikkönsä. Kantikset vitsailevat baarimikon kanssa purjeveneistään ja matkakokemuksistaan Gracelandissa. Tämä baari on ennallaan.

Tiistain ja keskiviikon välinen yö kello kahden jälkeen voi olla äärettömän turhauttava, jos on löydettävä Helsingistä neljään tai edes kolmeen auki oleva juottola. Ja joskus vain on. Etenkin, jos aikoo aloittaa baari-illan kello 1.20.

Lostari (Annankatu 6) kyllä olisi, mutta sen ovella on kolmen tunnin jono. Black Door on kiinni. Samoin Erottaja (Erottajankatu 15-17) ja jopa Teatteri (Pohjoisesplanadi 2). Jokaisella ovella on sama viesti. Keskiviikon jälkeen, keskiviikon jälkeen. Miksi kukaan ei ota huomioon sitä, että luovalla luokalla on jano myös ma-ti?

Baker'sissa sentään soi yhä Dire Straits. Ovimies viittaa sisälle. Ei narikkaa, ei pääsylippuja. Miellyttävän väljää ja hiljaista, kuten arkipäivälle sopiikin. Baariminna kertoo paikan menevän kiinni puoli kolmelta ja puoli neljältä. Jälkimmäinen totuus sointuu hyvin yhteen klo 3.30 annetun valomerkin kanssa.

Hinta siitä, että on olemassa alkuviikosta aamuneljään auki oleva baari, maksetaan tuotteiden hinnoissa ja valikoiman ohuudessa. Koffin pakkomyynti toimii kuin junan vessa. Tuopillinen niin sanottua siideriä kustantaa 6,50 € eikä oluttakaan alle femmalla anniskella. Tiskin takana työskentelevä nainen palvelee asiakkaita kuitenkin niin suurella sydämellä, ettei pankkikortin höylääminen raskaalla kädellä vihlaise kertaakaan.

Paakari on niitä baareja, joihin ei viikonvaihteessa menisi edes kirveellä uhattuna. Mutta mikäpä siellä on viivähtää keskellä työviikkoa!

torstai 14. joulukuuta 2006

Laiska Karhu (Mechelininkatu 25), Black Door (Iso Roobertinkatu 1)

Laiskan Karhun omistaja kertoo pitäneensä putiikkiaan nykymuodossaan 15 vuotta. Kallion kundeja. Osoittelee erästä herrasmiestä ja kertoo hänen olevan koulukavereitaan. Helsinki on paikka paikoin kuin mikä tahansa suomalainen pikkukaupunki.

Kapakan Old Rosie on edelleen halpaa kuin leipä. Jos kaikki baarit myisivät Westonsin siidereitä, tämä kaamosaika ei tuntuisi missään.

Ja illan päätteeksi on jotenkin niin helppo ajautua Black Dooriin. Se on auki kolmeen viikonloppuisin ja tunnin jatkoaika on toisinaan pakko saada. Se on hyvä aika, passeli. Jos ei ole kello 2.30 mennessä saanut päätään pyörälle, olisi parempi vain jäädä kotiin ja opetella juomaan ennen kuin lähtee kaupungille ammattilaisia kiusamaan.

sunnuntai 10. joulukuuta 2006

Teerenpeli Kamppi (Olavinkatu 2), Moskova (Eerikinkatu 11), Porthania (Yliopistonkatu 3)

Lahtelaisketju laajentaa kaikkialla, jossa liikkuu jengiä koulutuksessa ja palavereissa. Kampin Teerenpeli on suunnattu kokoomusnuorille aikuisille. Hämärä, lähes pimeä kapakka on koristeltu kynttilöillä ja pehmennetyillä lattarirytmeillä. Keinotekoinen ylellisyys tuudittaa mukavuuteen, joka tuo mieleen samalla tavalla kontrolloidut ympäristöt lentokentillä ja hotelleissa. Ihmiset puhuvat hillitysti, katsovat toisiaan vakaasti silmiin, nojaavat rystysillään poskiinsa ja purskahtavat säännöllisin väliajoin aulajazzin säestämään tekonauruun.

Tarjoilijat ovat keskenään ja asiakkaita kohtaan nuivia, paitsi Sari, joka on jossain vaiheessa kaapattu tänne töihin Milenkasta. Hän on Teerenpelissä aivan väärässä baarissa. Hakaniemeläisille ja teatteriopiskelijoille sopiva rempseys musertuu teennäisyyden ja Bobby Womackin Across The 110th streetin alle.

Hanassa on oman panimon tuotteita. Lempi-omenasiideri maistuu viinikumilta. Strongbowtakin olisi myyty, mutta joskus hölmö haksahtaa suosimaan suomalaista.

Moskova – mikä antiteesi edelliselle! Aki Kaurismäen rakkauslapsi. Yleisliittolaiset vinyylitallenteet soivat taustalla rahisevassa estetiikassaan. Tiskillä on kuvun alla "toasteja", siis ruisleipäpaloja sormenpaksuisilla meetwurstisiivuilla, hanassa Carlsbergiä ja tiskin alla venäläistä vodkaa. Siiderin ystäviä hellitään Laitilan Oivalla.

Boheemit ovat täällä tänään. Musalehtien toimittajat ovat ottaneet painotuoreet työnäytteensä mukaan. Maailman kolmanneksi kaunein nainen työskentelee baaritiskin takana, kun ei istu lukemassa toiseksi uusinta Imagea. Asiakkaat vaanivat turhaan hymyjä. Tässä kapakassa työnkuvaan kuuluu tietty tylyys.

On hetkiä, jolloin elämässä ei ole mitään muuta suuntaa kuin Moskova. Кафе МОСКВА.

Porthania, vanha kunnon Portsu. Kuinkas me tänne päädyttiin?

Eihän Porthaniassa sinänsä mitään baaria ole. Onpahan vain opiskelijavaltaus menossa. Samat biisit kuin Stadin Tähdessä: Frederikiä, Raptoria, Ace Of Basea ja Black Eyed Peasia. Pussikaljaa ja tanssivia finninaamaisia opiskelijanalkuja, jotka olettavat toimivansa ironisesti, vaikka ovat haudanvakavissaan. Kaikella tällä rehtorin siunaus. Ilkka Niiniluoto syleilee anarkistit ja prekaarit kuoliaaksi, tuo yliopiston ikioma UKK.

On surkeata samaistua nuorisoon, kun tietää olevansa tavoittamattoman kaukana nuorten tapahtumahorisontista. Niinpä juhlat jäävät lyhyeksi ja kumijalka vie sedän kotiin nukkumaan.

keskiviikko 6. joulukuuta 2006

Corona (Eerikinkatu 11)

Jalat vievät kohti tuttua baaria. Niin kaikilla. Corona tulvii telkkarissa nähtyjä päitä. Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osasto on täällä tänään niin vertauskuvallisesti kuin oikeastikin. Nyt on 6.12. ja itsenäisyys on kaikkien huulilla tanskalaisen panimon valmistaman oluen muodossa.

Todelliselle patriootille on vain yksi vaihtoehto jäljellä. Lahtinen, Hietanen, Rokka, Koskela. Mitä Väinö Linna ottaisi? "Hoi, Jaloviinaa lasillinen!" Varmistavan kysymyksen jälkeen baarimikko vakuuttaa, että se on varmasti yhden tähden jallua.

sunnuntai 3. joulukuuta 2006

Laiska Karhu (Mechelininkatu 25), Café Tin Tin Tango (Töölöntorinkatu 7), Black Door (Iso Roobertinkatu 1)

Talviunia odotellessa voi ottaa yhden tai kaksi. Pihkatappi ei vielä hierrä takamuksessa. Laiska Karhu on hyvä paikka kallistaa tuoppia jäätävän viiman piiskatessa Töölöä. Baari kannustaa asiakkaitaan lupsakoitumaan. Kapakka venyy ovelta talon uumeniin kapeana ja pienenä huonetilana. Sisustus perustuu krääsään, laiva- ja merimaalauksiin. Baarimikko hymyilee ja serveeraa kohteliaasti. Tiskin takana hyllyt notkuvat useiden eri viskilaatujen ja muiden viinojen painosta. Siiderin ystävää hellitään omenatuotteilla merten takaa.

Henry Westonin poikien Englannin Herefordshiressä pullottama juoma on purjehdittu parkkilaivalla myötätuulessa yli Pohjanmeren, luovittu halki Tanskan salmien sekä Suomen karikkoisten rantojen ja viimein lastattu tukkuliikkeen rantamakasiiniin. Jonakin syksyisenä aamuna on yksi kaupungin kapakoitsijoista rientänyt satamaan ja noutanut puotiinsa hänelle luvatun erän englantilaista kullan-huljaa. Myöhemmin kapakan tiskillä samea Old Rosie helähtää ulos lasisesta kääreestään ja iloisesti leimuaa valon kipenä, kun juotava kaadetaan asiakkaan kärkkäänä odottavaan tuoppiin.

Karhun hintataso on kohdallaan, sen tunnelma unelias. Jos jossakin on ihmisiä, se ei häiritse. Baariin voisi jäädä ikuisesti ja antaa ajan kulua vain kuplan ulkopuolella.

Tin Tin Tangossa on Tintin kuvia ja itsepalvelupesula. Se on Töölön maantieteellinen ja magneettinen keskipiste. Siellä myydään myös ruokatuotteita, joista otetaan kohtuullinen ylihinta.

Alkoholi alkaa sekoitella ajatuskuvia. Asiakaskunta on muuttunut varjoiksi. Jollain tavalla myös koko baari katoaa, muuttuu kohinaksi. Sitä ei erota mustasta, sateisesta Töölöntorista. Siitä ei jää mieleen kuin välipalaksi ja vahvikkeeksi otetun kahvin ja viinerin hinta. Joka oli kova.

Bläkkärissä on remuisaa. Hurja valikoima juomia hurjan kalliilla. Maksukortin heilutusta vastaan kyyppari laskee täyden astiallisen Blackthorn-siideriä. Taustan soundtrack helkkää iloisesti ja punavuorelaiset muusikot elävät kadotettua nuoruuttaan uusiksi. Black Door on lähin vastine räkälälle ja korttelikapakalle Iso Roban mediasnobien keskuudessa. Se tarjoaa keskiluokkaistuvalle mainostoimistoyrittäjälle lihaksi tulleen muiston railakkaista opiskeluvuosista Kallion kaljakaukaloissa.

Tähän baariin tullaan harvoin olemaan koko iltaa. Se on kiitorata, jonka kautta alueen yökerhot saavat asiakkaansa. Harva ihminen oivaltaa, että hyvä baarikeskustelu sinänsä riittää. Se ei vaadi enää bileiden jatkamista tanssiravintolassa aamuneljään.

perjantai 1. joulukuuta 2006

Rytmi (Toinen linja 2)

Jälleen täällä.

Erään poliittisen ympäristöliikkeen prominentti johtohahmo on aina Rytmissä. Ihan aina.

keskiviikko 29. marraskuuta 2006

Sky Express (Annankatu 31), Corona (Eerikinkatu 11)

Annankadun päässä, lähellä Kampin hirviömäistä hobittikeskittymää on Sky Express. Värivalot ja halpuus lyövät silmille ikkunassa, mutta oikeasti tämä kioskin ja umpikujan välimuodon näköinen putka on melko hyvä, usean asiakaspaikan pizzeria. Hinnat ovat sijaintiin nähden kohtuulliset ja pizzat rakennettu taiten. Hartwallin entinen perheyritys on varannut suolaisen ruoan janottamille ihmisille siideriä ja kaljaa. Viimeksi mainittua vallan hanassa.

Vilkkaan kadun varrella asiakas ei jää vaille viihdytystä. Sisään marssii kaksi varusmiestä uljaan laivastomme univormuissa. Heidän kaikuvat askeleensa kantavat baaritiskille, jonka luokse myös isänmaallisuuden ja alkoholin elävöittämä nainen naapuripöydästä ehättää. Spontaanin maanpuolustustahdon liekeissä hän vaatii saada tarjota pojille. "Otattehan te toisetkin oluet?" hän varmistaa ennen kuin ensimmäisiäkään on saatu. Tosin paha kohtalo pakottaa nuorukaiset nauttimaan huolellisesti maksetut ateriansa kahden kesken, sillä – voih! – rouvan aviomies saapuu äkäisin ilmein hakemaan omansa pois. "Oon minäkin Aku Ankan puvussa ollut", mies murahtaa taluttaessaan parempaa puoliskoaan takaisin avioliiton satamaan.

Corona-baari on sama kuin edelliselläkin kerralla. Alkuillan elävyydeltään se tosin vaatimattomampi kuin naapurikorttelin pizzeria. Sisältöteollisuuden ammattilaiset notkuvat nurkissa suunnittelemassa jogurttikampanjoita ja jazz-parran leukaansa viljellyt Frodo Reppuli säntäilee pöydän ja vessan välillä. Ruuhkavuosista ja muista kolmikymppisille naisille myydyistä kriiseistä kärsivää sisustuskonsulttia istuu hymyilemässä kireää tekohymyä toisilleen.

Onneksi tiskiltä voi ostaa alkoholia. Alkoholi on ystävä.

tiistai 28. marraskuuta 2006

DTM (Iso Roobertinkatu 28), Cafe Bar 9 (Uudenmaankatu 9)

Iso Roba ja DTM. Täällä seksuaalivähemmistöt juhlivat, oletettavasti. Päivällä ylihintainen gaykahvila lojuu tien poskessa uneliaana. Edeskäypä anniskelee kahvia ja pullaa niille harvoille asiakkaille, jotka muistavat, että baari on auki muulloinkin kuin perjantain ja lauantain välisenä yönä kello 2.30. Korvapuusti on kuivaa ja kahvi suomalaista suodatinkahvia. WLAN toimii, mutta ei sittenkään toimi. Tässä on jotain viehättävää. Kuin maalaiskirkonkylän kahvila, jossa nyt vain sattuu asioimaan homoja.

Sisustus on lähes miellyttävää ja tavoittelee porvarillista ylellisyyttä. Taustalla soi 90-luku ja Full Montyn soundtrack. Päivän päräyttävin episodi on hitaasti rakentuva hetki, jolloin Lassila & Tikanojan roska-auto tulee ikkunasta läpi. Peruuttaa, peruuttaa, pysähtyy alle sentin päähän. Vaihtaa ykköselle ja nytkähtää samalla vielä kaksi senttiä taaksepäin. Elämä annostelee pienelle ihmiselle tähtihetkiä ja kohokohtia teelusikalla, mutta aina silloin tällöin sitä saa puurokauhalla.

Ysibaarissa on luovan luokan luokkakokous. Matalat ja leveät graafikkosilmälasit kimaltelevat säkenöivästä diskurssista. Työasioista puhutaan. Tupakka savuaa. Salin ainoa ihminen, joka ei ole media-alalla, seisoo tiskin takana ja myy olutta ja ruokaa toimittajille.

Taustalla soi vaimealla äänenvoimakkuudella musiikki, joka ei välttämättä ärsytä. Tunnelma on valju jopa lounastauoksi; se ei ota kantaa. Baari on sisustettu näyttämään asemaravintolalta, joka on sisustettu näyttämään keskieurooppalaiselta kadunvarsiravintolalta. Varovaisuus on käsinkosketeltavaa. Asiakassegmentin tasalatvaisuus lannistaa. Kukaan ei ole edes köyhä boheemi tai rikas öykkäri.

Koffin normatiiviset ruokajuomat ovat hanassa, mutta onneksi myös Stowford Press -siideriä on varattu jääkaappiin pari pullollista.

perjantai 24. marraskuuta 2006

St. Urho's Pub (Museokatu 10)

Urkki on olutravintola, minkä tunnistaa siitä, ettei siellä voi ostaa olutta. Sadastamiljoonasta myytävänä olevasta olutmerkistä yksikään ei ole merkkiä "yks" tai "kolmostuoppi". Siiderinlitkijä selviää helpommalla, sillä hanassa on kuin tyrkyllä Black Rat ja harkinta-aikaa ei tarvita.

Baari on suosittu. Storyvillen ja Manalan välissä hengailevat opiskelijat, hobitit, olutfasistit, poliitikoiden avustajat ja tyypit, jotka ovat niin innoissaan ensimmäisestä merkkipuvustaan, että pitävät sitä päällä saunassakin. Ja jollakin on aina smokki. Yleensä sillä, joka on eniten humalassa ja tulossa luultavasti jostakin patrioottis-akateemisesta alkoholinkäyttöjuhlasta.

St. Urho's Pubin nimeä ei ole kukaan pitänyt enää pitkään aikaan mitenkään erityisen huvittavana.

Sisustus on perustyyppistä, tummaa ja rauhoittavaa. Hinnat ovat tasapainossa laajan valikoiman ja etutöölöläisen asiakasprofiilin kanssa. Toisin sanoen korkeat. Pizzaa ja muuta purtavaa saa, jos jaksaa odottaa eikä rahasta tee tiukkaa.

maanantai 20. marraskuuta 2006

Torello (Lehdokkitie 6, Vantaa), Calypso (Peltolantie 2, Vantaa)

Tämä voisi olla Järvenpäässä. Koko Tikkurila voisi olla siellä. Jotain samaa näissä keskiuusmaalaisissa pikkukaupungeissa on. Sama yleisö ja samat puitteet. Kaakeliseinäinen kunnanvirasto, rautatieasema, pilluralli ja Helsingin painostava läheisyys.

Torellon liikeidea on myydä viinaa ja ruokaa. Sortimentti molemmissa kategorioissa on huomattava. Ruokalistalla on leikkeitä, pihvejä, pastaa ja pizzoja. Siiderin ystävien iloksi hanassa on Hartwallin luontaisen kaltaisen aromin lisäksi Strongbow – merkki, jota Erkki Toivanenkin radiossa suosittelee. Ehkä hän on käynyt juuri täällä sen toteamassa.

Naapuripöydässä lippispäinen nuorukainen selittää kärsivällisesti toiselle samanlaiselle, ettei ole puhunut pahaa hänen veljestään. Ilmassa on hienoa uhmaa. Kädet puristuvat nyrkeiksi. Mutta lopulta olut ja pizza voittavat pahan tahdon.

Karaoke, Tikkurilan kaunein nainen, bilis! Calypsossa on narikka, johon saa jättää palttoon ja johon pitää jättää kaikki laukut. Ysärimallinen IBM ThinkPad pääsee siis koristamaan tyhjänä ja autiona humisevaa naulakkoa. Lupsakka portsari vahtii kyllä, kun isännät menevät salin puolelle viinaa, laulua ja naisia katsomaan. Karaoke odottaa, Hobittilaan on pitkä matka eikä kukaan jaksa enää teeskennellä olevansa maapallon viilein sisällöntuottaja-guruttaja.

Heidi istuu kaukaa Helsingistä tulleiden vieraiden pöytään. Hän saa huomiota ja lauluja osakseen. Siksi oman kylän miehet käyvät loppuillasta yhä enemmän ja enemmän ylikierroksilla. Aivan loppupeleissä pitää jo tarjoilijan ja ovimiehenkin tulla taluttamaan erästä kuumapäistä vantaalaisherraa jäähyn puolelle.

Supliikkia on hyvä ryydittää punkulla, jota edeskäypä myy 10-14 euroa/pullo. Eikä edes pahaa sellaista. Hanassa Calypso pitää Koffin niin sanottua siideriä, jolle on annettu markkinoinnillista syistä nimeksi Crowmoor.

lauantai 18. marraskuuta 2006

Juttutupa (Säästöpankinranta 6), Corona (Eerikinkatu 11)

Kaikilla Hakaniemen toimistoilla on tänään pikkujoulut ja tietysti Juttutuvassa. Taistelevan työväenliikkeen luomassa graniittipalatsissa tanssitaan letkajenkkaa grogilasit kädessä, tonttulakit päässä. Jazz- ja progemuusikoiden pöydässä pohditaan valkkaripullon lisäksi myös punkkupullon ostamista. Innovaatio- ja ideapalaverit, paltsut, kälättävät nurkissa.

Suurten ikäluokkien juomingit. Hobitit ovat jääneet kotiin nukkumaan, kun Gandalf frendeineen uittaa sikarinmakuista ylähuultaan vuosikertakonjakissa.

Tiskillä anniskellaan Olvin tuotemerkkejä. Fizz Original Dry loiskahtaa iloisesti lasiin. Plokkarina pöydissä pyörähtelee kaunisvartinen nainen, jota nuorempikin setä katselee silmä kimmeltäen.

Corona on helvetin kallis, mutta sitä ei huomaa. Se on Helsingin paras kokonaisuus. Taiteilijabaari, jossa jokainen tuntee itsensä boheemiksi. Rikkaat ja kuuluisat dokaavat köyhien ja kipeiden kanssa. Kaiken peittää rähjäisyys, joka jossain toisessa baarissa olisi alkavan rappion ensioire. Coronassa rappio on pysyvä olotila.

Henkilökunta on aina tylyä, asiakkaat riehakkaita ja biljardipelin läiske rytmittää trendikästä taustamusiikkia. Hanatuotteet tarjoaa Sinebrychoff, tuo panimoteollisuuden Mordor. Onneksi vitriinissä on sentään juomakelpoistakin sotkua, Laitilan Oivaa ja irlantilaista Magnersia. Tosin kullan hinnalla.

Kun ei tiedä, minne haluaisi mennä, on mentävä Coronaan.

perjantai 17. marraskuuta 2006

Kirja (Kirjatyöntekijänkatu 10), Karhunpoika (Hakaniemenkatu 7), Rytmi (Toinen linja 2)

Paavo Arhinmäki bommailee tägejä kirjansa nimiölehteen ja luova luokka ostaa riemusta kiljuen. Kirjan juhlasalissa on tunnelmaa. Tehiksen Otto on lyyrinen ja kukapa tuossa vieressä myhäilee koko tuottajaneronsa voimin, ellei Aleksi Bardy? Nyt he googlaavat nimensä ja lukevat tämän entryn. Terveisiä! Kivat bileet, hyvää punkkua. Otin myös omaa viinaa mukaan ja join sen pois.

Karhunpoika on 1938 perustettu ravintola, joka on erikoistunut kaljan anniskeluun. Rouheinen hakaniemeläisestetiikka puree. Tässä baarissa työväenluokkaa näyttelevät teatterkoululaiset käyvät. Miksei myös Aito Työläinen joskus sekaan eksyisi. Baarimikko näyttää ammattipainijalta, evp-upseerilta tai portsarilta. Paikka on Koffin läänitys, mikä johtuu sinänsä ymmärrettävästi baarin nimestä. Juomanlaskija kuitenkin lupaa hankkia myyntiin laatikollisen jotain hyvääksin siideriä. Malja sille!

Rytmissä jatkuu sama kreatiivinen porina kuin ennenkin. Nuorisopoliitikot tapaavat toimittajakavereitaan ja WLAN sykkii kaikkien ympärillä kuin lapsivesi äitimuorin kohdussa.Olvin kuivaa Fizziä mukin pohjalle ja sieltä tukanjuureen. Väärän puolueen söpö kansanedustaja saapuu pöydänpäähän ja tunnelma virkistyy. Mutta viimeinen bussi on armoton. Se ei odota. Perkele. Saisivat antaa kansalaisille ne eduskunnan taksisetelit.

keskiviikko 15. marraskuuta 2006

Painobaari (Postikuja 2)

Painobaari sijaitsee Sanomatalossa. Sanomatalon toimittajat sijaitsevat Painobaarissa. Painobaarin ruokalistat on kirjoitettu Comic Sans -fontilla.

Baarimikko on pelottavan innokas. Onneksi hanassa on sen vastapainoksi edes Kingstone Pressiä. Salissa puhutaan röhöttävällä äänellä politiikkaa. Keski-ikäisen miestoimittajan tunnistaa vaatteista ammattinsa harjoittajaksi yhtä varmasti kuin upseerin Linnan juhlilla.

Joskus joku tilittää jotakin, mutta onneksi tarjolla on lautapelejä, joiden avulla voi äänekkäästi todistaa muille, miten laajan sivistyksen on tullut valtsikassa hankkineeksi. Luova luokka pistää tupakaksi ja myhäilee omalle ironiselle itselleen.

Sisustus on perustummaa baari-interiööriä. Hinnat on nostettu vastaamaan Journalistiliiton palkkataulukkoa.

maanantai 13. marraskuuta 2006

Vastarannan Kiiski (Runeberginkatu 26)

Kiisken lupsakka töölöläistunnelma jää kovin huolimattomalle tarkastelulle. Trivial Pursuitia pelataan ylikansallisella rahakoneella ja jatsinkin nopat osuvat kämmeneen, kun vähän miettii. Mitään muuta paikasta ei jää mieleen, sillä pohjalla oli tölkkitolkulla siideriä plus epälukuinen määrä Russki Standart -shotteja. Bläkkäriä tuopissa, kuinkas muuten?

torstai 9. marraskuuta 2006

Punavuoren Ahven (Punavuorenkatu 12)

Tuopillinen Blackthornia. Jone Nikulan toimittamaa, käsittämättömän tylsää Ovi-lehteä jakelussa. Eipä muuta.

sunnuntai 5. marraskuuta 2006

Stadin Tähti (Mäkelänkatu 2)

Vantaalaisen ystävän mukaan Stadin Tähti ei eroa vantaalaisesta omakuvasta millään tavalla. Ei edes siinä mielessä, että kyseessä on kuitenkin Stadin ikioma Tähti, ei joku Vantaan Tuikku.

Mesta on lähinnä hämmentävä. Lama-ajan sisustus kohtaa Raptorin hittikokoelman. Ihmiset kaikista ikä-, koko- ja tuloluokista jonottavat tiskille. Henkilökunta myy viinaa kuin henkensä edestä, mutta mikään ei riitä. Jano on ikuinen. Biljardinpelaaja kaataa pöydän ja rikkoo kaksi tuoppia sekä tuhkiksen – eikä edes huomaa koko asiaa. Plokkari kerää isoimmat sirpaleet pois penkiltä, jonka seuraava asiakas kääntää sirujen takia ympäri.

Stadarissa kukaan ei ole olevinaan. Eivät edes ne, jotka ovat pukeutuneet joksikin. Vaikka luova luokka pitää vuosikokouksen nurkan takana ja Hobittilaan on vain kivenheitto, täällä kaikki ovat omia itsejään. Kaupungin trendikkäin sisällöntuottaja vetää henkeä. Excel-taulukko hampaissa palaverista toiseen ravannut kaikenosaaja karistaa Punavuoren pätemisen päältään ja on aamukolmeen asti se onnellinen juntti, joksi on syntynytkin.

Juomat tarjoaa skotlantilainen Hartwall, joka on roudannut UpCideria Lahdesta ja Lapparia Torniosta ihan vain meitä varten.

Miestenvessan pisuaarin päällä lukee "Carlos Castaneda". Stadarissa kokee enemmän matkoja kuin parhainkaan shamaani peyote-päissään Meksikossa.

lauantai 4. marraskuuta 2006

Rytmi (Toinen linja 2)

Rytmi on akvaario, jossa eksoottiset sisällöntuottajat kelluvat omassa erinomaisuudessaan. Siellä on aina paikalla Tuomas Enbuske, Otto Grundström tai joku nainen, joka on kirjoittanut kirjan, jossa harrastetaan seksiä. Raitiovaunupysäkki on vieressä ja kaikkihan nyt asuvat Kalliossa. Frodo Reppuli käy toisinaan juuri Rytmissä ottamassa yhden muffinssin.

Sisustus on konstruktivistista ja karua, mutta silti vaaleat seinät ja isot ikkunat eivät tee baarista liian valoisaa. Äänimaisema on sisältöteollisuuden makuun viileetä ja kuulia. Juomasortimentti on hyvä ja hinnat taivaissa. Hanassa on Fizz Original Dry. Tupakansavua ja langatonta verkkoa tarjoillaan baarin täydeltä. Lukiolaisten polkupyörät tukkivat oviaukon loppuillasta. Istumapaikoista sisällä käydään sotaa.

perjantai 3. marraskuuta 2006

William K (Fredrikinkatu 65)

Kuka on William K? Onko hän sukua Mannalle, joka oli samassa liikehuoneistossa aiemmin, tämä Suomen ensimmäinen ja viimeinen ainoastaan siidereihin erikoistunut ravintola? Manna pantiin lihoiksi, kun huomattiin, ettei tälle pohjoiselle kossukolakansalle kannata yrittää myydä mitään hyvänmakuista. Se siitä Millennium-huumasta.

HOK-Elannon ketjuravintolassa on edelleen matot pöydillä ja pöytien ympärillä samaa jengiä kuin muuallakin Tennispalatsissa, siis nuorisoa. Metroasema on lähellä ja inttikundit sekä muuten vain patrioottiset teinit ovat janoisia. Kun ajaa pään kaljuksi, myös niskamakkaroiden päällä olevat finnit tulevat näkyviin.

Mannan perinteitä kunnioittaen sirkkuvalikoima on yhä kohtalainen, vaikka hanasta saa lähinnä vain jotain esanssikuraa. Hardcore-niminen bostonilaissiideri anniskellaan pullosta. Uusi ja miellyttävä tuttavuus. Hintaa tuotteesta kuin tuotteesta otetaan kaksin käsin, mutta saahan siitä sentään millipromillen takaisin bonuksina. Sitten isona.

sunnuntai 29. lokakuuta 2006

Kappeli (Eteläesplanadi 1), Kasakka (Meritullinkatu 13), Kustaa Vaasa (Vaasankatu 10), Punavuoren Ahven (Punavuorenkatu 12)

Kappeli on kallis tavalla, joka tuo mieleen nousukkaan uhon niin poliittisessa, taloudellisessa kuin virkamieseliitissäkin. Hillityt sävyt, kynttilät, kaiken vuoraaminen työläisten selästä riistetyllä nahalla saavat asiakkaan unohtamaan, että kyseessä on joka tapauksessa keskustalaisen osuuskaupan lupsakka liikeyritys. Tupakkalakia odotellessa sikaribaari. Perusviinaa kaupan, Koffin monopoli puree täälläkin hyvän juoman ystävää nilkkaan. Onneksi on viinilista.

No, Kasakka ei varsinaisesti ole baari. Siellähän, Herra nähköön, syödään ruokaa. Kyseessä on pieni, sokkeloinen rafla, jossa maapallon raskaimmat art nouveau -koristeet ja 1800-luvun lopun venäläinen maalaustaide ryydittävät ruokahalua. Tarjoilijat saapuvat ajallaan ja tekevät työnsä eittämättä tuntipalkalla, sillä palvelu ei ole suorastaan tuulennopeaa. Heidän hitaat liikkeensä tuovat mieleen baletin, jonka harrastajia he varmasti ovat. Tummatukkainen etenkin, joka vaikuttaa jostain melodraamasta karanneelta. Hänen puolestaan miehet ja useimmat naisetkin hyppäävät luotien eteen, joten mitäpä aterian pieni viipyminen sitten enää on.

Ruoka on taivaallisen hyvää. Kastikkeistaan keittiömestarit tunnetaan ja sinänsä hyvän lammasšaslikin kruunaa hapanimelään viittaava kastike. Lampaiden taivaassa mäkättää onnellinen karitsa, joka riemuitsee päästyään hengestään hyvästä syystä.

Votkalistalla on Kossun ja Stolin lisäksi Russki Standart. Nollan alle jäähdytetty votka tarjoillaan jääkylmästä lasista yhden karpalonmarjan kera.

Ruotsin arvostetuin hallitsijasuku on ikuistettu Vaasankatuun ja ravintola Kustaa Vaasaan. Täällähän on käyty ennenkin. Baari on edelleen samassa kuosissa. Blackthornia saa yhä hanasta halvalla. Röökinkatku on kaikkien mittapuiden mukaan käsittämätön.

Sateenvarjo unohtuu väärään pöytään, josta se löytyy koskemattomana kaksi tuntia myöhemmin. Rehellistä väkeä, nämä kustaavaasalaiset.

Punavuoren Ahven on kahta asiaa ennen kaikkea: kallis ja siisti. Se herättää kysymyksen. Miksi tämä baari myy vain nuhteetonta viinaa pestyistä laseista? Miksi se ei myy tunnelmaa? Kapakallakin pitää olla bouquet. Kallion paskin räkälä tarjoaa halvan viinan kanssa kaupan päälle tapahtumisen. Punavuoren Ahven ei kumpaakaan. Jos haluaa täysin kontrolloidun juomaympäristön, pitäisi jäädä kotiin ja siivota keitiö.

Seksimessujen asiakkaan näköinen mies roikkuu tiskillä stetsoneineen. Tämä baari on tehty sille kantritanssia ja tilaviinejä harrastavalle virkamiesluokalle, joka haluaa paheensakin vihkivedellä pyyhittynä. Keskiluokka ei kestä mitään. Täällä ei ole sen enempää Kappelin korruption ja lobbauksen ilmapiiriä kuin Kustaa Vaasan ördäävää savusumuakaan. Blackthorn on tasan euron kalliimpi. Syyksi kerrotaan se, että "hanat pestään viiden päivän välein".

lauantai 21. lokakuuta 2006

Tori (Punavuorenkatu 2)

Tori on olevinaan kansankapakka ja tarjoilevinaan halpaa perusruokaa. Jos se olisi sellainen oikeasti, niin ei kai siellä kävisi yksikään punavuorelainen toimittaja tai suunnittelija. Sen "kaurismäkeläinen" interiööri on valetta. Sen hinnat ovat korkeat ja siellä on pienempi valikoima siidereitä kuin puolet halvemmissa Kallion räkäläbaareissa. Golden Cap -paikka. Sinebrychoffin totalitaarinen hallinto tappaa kaiken siiderikulttuurin tästä maasta.

keskiviikko 18. lokakuuta 2006

Pub Sirdie (Kolmas linja 21), Nerone (Pursimiehenkatu 27), Tavastia (Urho Kekkosen katu 4-6)

Pub Sirdie. Sitä ei voi kuvailla. Jos maailmassa olisi oltava vain yksi kapakka, olkoon se Pub Sirdie. Pieni huone Kolmannen linjan perukoilla, kantisten tuoppeja naulassa tiskin yläpuolella, raittiusvalistustarroja seinällä. Tätä baaria ei ole tuunattu, ei suunniteltu baaritehtaalla. Kaupungin ja maailman paras jukeboksi on jälleen kerran korjattu ja pitkästä aikaa Georg Ots, Miliza Korjus ja Tuomari Nurmio soivat laitteen puhkikuluneilta vinyyleiltä.

Olutta, lonkeroa ja siideriä myydään Hartwallin listalta. Juomanlaskijana toimiva Petar on vaihteeksi hyvällä tuulella. Laihoin koskaan olemassa ollut rastapäinen tyttö istuu naapuripöydässä ja imee itseään isompaa oluttuoppia. Kallion lukiolaiset ovat valitettava lieveilmiö alueen baareissa.

Seurueemme saa kutsun tulla Neroneen juomaan Toisen Ihmisen Rahoilla. Menemme. Nerone on klassinen italialainen ravintola, jossa on roomalaiset sotavaunut katossa. Tarjoilija puhuu suomea yhtä hyvin kuin kuka tahansa klassinen italialainen.

Ruoka näyttää hyvältä, mutta juomapuolella on heikkoa. Golden Capin siiderit saavat epämääräisen kunnian imitoida vanhaa eurooppalaista hedelmäjuomakulttuuria. Hinnatkin ovat ylempää keskitasoa, mutta niistä ei ole väliä, kun assosiaatin lompakko avautuu.

Kutsu jatkuu Tavastialle, jossa on Hidden Camerasin keikka.

Tavastian interiööri on konstailematon, räkäinen, tupakan ja oluen jäytämä. Musiikki soi ja keskustelut käydään huutamalla. Baaritiskille jämähtäneitä autetaan näyttämällä esiintymislavan tapahtumat screeniltä. Juotavaksi myydään sikamaisella ylihinnalla monia tuotteita, joista siiderinjuojalle ei ole mitään iloa. Koffin monopoli puree ja Crowmoor-nimistä Golden Capia annostellaan muovituoppeihin. Onneksi ei tarvitse itse maksaa.

Aivonsa jollakin kamalla räjäyttänyt Frodo Reppuli on sisäistänyt bändin shoegazing-linjan ja kieltäytyy sanomasta mitään yrittäessään tunkeutua välistämme baaritiskille. Katse hipoo lattialankkuja ja huppu roikkuu silmillä. Hänen liikkeensä ovat mesmeroivan hitaita, hidastettuja. Itse asiassa baari on täynnä näitä ensi vuoden abiturientteja, kaikki alle 160-senttisiä ja 50-kiloisia.

Illan kaunein nainen on jälleen kerran tiskin takana töissä. Nähtävästi baariminnan työhön valikoituu vain nättejä tyttöjä.

sunnuntai 15. lokakuuta 2006

Semafori (Juhannuskatu 24, Turku), Mäkrock (Humalistonkatu 18, Turku), Naxin Pub (Humalistonkatu 6, Turku), Daily News (Yliopistonkatu 33, Turku)

Semaforissa on tilaa. Jägermeister-pullot kiertävät seinälistoja, valtavassa huonetilassa on hiljaista. Kuten aina. Niin hiljaista, että Chuck Norris -vitsit pitää kertoa kuiskaamalla. Se Aerosmithin ainoa biisi soi yhä uudestaan ja uudestaan. Nukuttaa.

Ei ole vaikea väittää, että Semafori on maailman kolmanneksi kodikkain julkinen olohuone. Keskieurooppalaista tatsia. Kantikset katselevat Johnny Weissmüller -Tarzania screeniltä. Monenlaista viinaa on myytävänä eikä uusia naamoja katsella pahasti. Mutta hiljaista, niin hiljaista...

Jonkun vahvistamattoman tiedon mukaan Mäkrock on kova mesta. Siellä turpiin, jos jossakin. Merimieshenkinen pubi tarjoaa halpaa alkoholia ja lähiöestetiikkaa keskellä kaupunkia. Baarissa kuvataan joka päivä Notkean Rotan videota. Karvalottiin pukeutunut muija, teinienkeli, halailee ja suutelee tatuoidun kundikaverinsa kanssa. Lauma skinejä väijyy nurkassa. Porukka on silti aika hiljaista. Lordi ja Dingo soivat.

Juomavalikoima on kalja ja siideri. Jos jotain tiettyä merkkiä tai makua haluaisi ostaa, baaritiskin takana työskentelevä näyttävä blondi luultavasti tikahtuisi nauruunsa. Baarin koristelu on konstailematonta. Köysiä on liimattu seiniin. Alakerrassa kaksi ilmaista bilispöytää tyhjänä. Siellä ei saa polttaa ja sinne ei saa vielä juomia. Siksi tyhjyys.

Lisää pilottitakkeja ja karvakauluksia tarjoillaan Naxin Pubissa. Kapakka on perinteinen, pitkittäissuuntainen ja reuhakas. Diskokaraokenaistentanssit vauhdissa. Keski-ikä kipuaa yläkanttiin. Baarimikko ei vieläkään osaa tehdä ruuvaria. Mitään siideriä baarissa ei myydä, ellei Golden Capia vitsikkäästi ajatella sellaisena.

Tyttäret eivät liikaa peittele sulojaan. Piukat farkkupeput keinuvat baaritiskillä musiikin tahtiin. Sivupöydässä istuu työyhteisön virkistyspäivän jatkoilla valikoima miehiä ja yksi isoilla tisseillä varustettu seksikäs nainen. Roxette ja 80-luku tulevat käymään, mutta kukaan ei soita kasarihittikimaraa. Per Gesslellä ja Marie Fredrikssonilla on molemmilla samanlaiset nahkatakit.

Daily News on liian valoisa baari. Musiikkia ei soiteta ja kaikkialla vilisee turhia taiteilijoita. Opiskelijoiden ja projektityöntekijöiden graafikkobaari. Frodo ystävineen on tullut juomaan olutta muutaman huopahattuisen Gandalfin kanssa. Mies vessassa kertoo minulle jostain syystä olevansa pakana.

Siideri on edelleen halpaa ja valikoima on suuri. Pisteet siitä. Ihkuu. Ja myyjätyttökin on ihan turkulaisen ex-missin näköinen. Ehkä onkin.

lauantai 14. lokakuuta 2006

Iloinen Härkä (Ieskatu 1, Turku)

Iloinen Härkä on iloinen lähiöbaari. Hartwallin peruskattaus, bilistä ja viikonvaihteen karaoke. Euron narikka ja mukavat poket.

Karaokea juontaa maapallon kolmanneksi seksikkäin nainen. Jos hänen kanssaan päätyisi vällyjen väliin, ei varmasti katuisi syntymäänsä. Valitettavasti ei ole olemassa keinoa, jolla tukevasti humalassa oleva ukkomies kykenisi ilman rahaa ja vaikutusvaltaa iskemään rikkinäisen laitteiston kanssa kamppailevaa viihdetyöntekijää.

Tunnelma on joka tapauksessa lupsakka. Vaikka karaoke on rikki, kukaan ei käy huutamassa röyhkeyksiä juontajalle (joka on siis tosi hyvän näköinen). Pojat jatkavat bilistä ja sedät juomista.

Hinta on keskikastia. Sisustus on standardoitua baarikalustusta. Paikka on uusittu vastikään ja se näkyyy. Onneksi mitään normaalia typerämpää ei ole pantu esille.

Mutta nätti tyttö se karaokejuontaja olisi ollut! Oi,voi! Kyllä, kyllä!

maanantai 9. lokakuuta 2006

Belge Bar & Bistro (Kluuvikatu 5)

Belge on kallis keskustaravintola niille, joilla on rahaa tai jotka ovat muuten vain nrsoja ruoan ja juoman suhteen. Siellä saa hyviä liharuokia ja lasiinkin kaadetaan ihan kiva valikoima juomia.

Kallista Belgessä on. Hinnat ovat puolikkaan euron verran ylempänä kuin kilometriä pohjoisemmassa. Old Rosieta saa pullossa hintaan 5,80. 3 Kaisassa sama juoma on 4,90. Mutta taukopaikkana ihan jees. Lähellä ei ole mitään parempaakaan, ellei jaksa ottaa metroa Sörmäisiin tai raitiovaunua Punavuoreen. Paitsi toki saman firman Kaisla, mutta siitä ei nyt puhuta, koska en ole siellä pitkään aikaan käynyt. Pitäisi kyllä.

Mitä kivaa Belgessä on, jos siellä ei syö ja jos tilipäivästä on liikaa aikaa? Hergen piirroksia ja melko mukava interiööri. Kulttuuriväkeäkin saattaa nähdä EU-delegaattien ja meklareiden seassa, jos oikein silmiään siristää.

sunnuntai 8. lokakuuta 2006

Pölkky (Mannerheiminkatu 15, Lahti)

Lahden rautatieasema on remontoitu uuteen uskoon. Kun nuorna opiskelijana kuljin Kouvolan ja Lahden väliä paljonkin, siellä oli pelkkä ikuisesti suljettu kukkakioski ja isohko kaljaa ja kahvia myyvä baari.

Nyt asemahalli oli valkoinen ja avara ja asemakahvilan paikalla oli Pölkky-niminen pubi. Vääntyneitä kynttilöitä kattokruunuissa, tynnrinpuolikkaita ja pirttipöytiä. Merimieskapakan henkeä, vaikkakin seinillä oli valokuvia rauhanturvaajista tai siirtomaa-armeijoista. Stailii, ylen stailii.

Tšekkiolutta, kotimaisia olusia kahta merkkiä, Colden Capin bulkkisirkkuja ja 5,5-volttista Crowmoor-varianttia (vähemmän huonoa kuin 4,7-prossainen). Hinnat alakanttiin helsinkiläisen silmissä. Kahviopuolella myös känttyä ja sumppia niin edulliseen hintaan, että vanhaa liikuttaa. Tiskin takana pullohyllyssä uljas rivi Koskenkorvaa ja yhden tähden Jallua.

Oikein viihtyisä mesta. Kyllä siellä kelpaa junaa odottaa toisenkin tuopillisen ajan. Lupsakka.

perjantai 6. lokakuuta 2006

Iltakoulu (Vaasankatu 5), 3 Kaisaa (Hämeentie 29), Kustaa Vaasa (Vaasankatu 10)

Iltakoulu on hankala baari. Sen savullinen puoli on täynnä ja savuttomalla puolella tylsää. Toki – uusi ravintolatupakointilaki muuttaa tämän asian.

Paikan varsinainen vaikeus on sen tyyris hintataso (Kallion baariksi) ja hintaan nähden vaatimaton palvelutaso. Siidereitä on myynnissä kolmea "lajia" eli tutut Koffin monopolituotteet: esanssinen omena, esanssinen päärynä ja esanssinen omena, jota myydään Crowmoor-nimellä. Sinänsä paskalle juomavalikoimalle ei mahda mitään, se on luonnon laki: halvalla myydään yleensä huonoa. Mutta kun Iltakoulu on kallis. Neljä ja puoli euroa imelästä siideristä on liikaa, kun naapurissa saa samalla rahalla ihan kohtuullista kuivaa brittituotetta. Kyllä räkäläbaarissa pitäisi olla räkälän hinnat.

Kolme (3) Kaisaa eli Lennonjohto tarjoaa upean paletin erilaisia oluita ja siidereitä. (Slovakialaisen lankomiehen kanssa siellä tulee aina ihasteltua hyvää keskieurooppalaisten olvien valikoimaa. Henkkahan ottaa siellä aina Zubria.)

Itselleni oli ilahduttavaa havaita, jälleen kerran, että 3 Kaisaa myi yhä Old Rosieta. Hinta oli viiden euron alapuolella, mikä taikoi hymyn huulille. Erinomainen ravintola! Hieno ja hintansa väärti.

Illan viimeinen kohde, Kustaa Vaasa, tarjosi pitkälliset filosofiset pohdinnat erään kantiksen kanssa. Hyvä. Ja lisäksi siellä oli – tättärää!Blackthornia hanassa! Ja halvalla! Uskomatonta! Loistavaa! Tupakansavu oli sankkaa kuin kaurapuuro ja Kallion kantapeikkojen ynnä akateemisten hippien yhteiselo mutkatonta. Hienoa!

Kontu Krouvi (Porttikuja 7)

Ravintola Veli on kadonnut. Tilalla on Ravintola Kontukievari (sanoo netti) eli Kontu Krouvi (kuten ikkunateippaukset antavat ymmärtää). Mitä helvettiä? Valtaavatko toimihenkilöt työväenluokan kapakan? Hienostellaanko täälläkin jo?

No, mikään ei ole muuttunut, onneksi. Kalja on halpaa kuin näkkileipä. Ihmiset puhuvat siitä, kuka on jäänyt viimeksi eläkkeelle. Loistava pössis!

Baaritiski on uusittu ja käännetty uudelle seinälle. CanalPlus-ruutu on myös sijoitettu katselijaystävällisemmin. Hienoa. Kun vielä ynnätään mukaan komeat A-oikeudet, niin mikäpä siellä on kontulalaisen proletariaatin ja keskiluokan ottaa häppää ja röppöä. Rempasta huolimatta puitteet ovat yhä sangen minimalistiset ja kaurismäkeläiset.

Tänne aina uudelleen. Etenkin, jos saisi vähän kuivempaa siideriä.