torstai 22. marraskuuta 2007

Bistro Maria (Munkkiniemen puistotie 19)

Pullon kyljessä kerrotaan avuliaasti, että kyseisen juoma-astian ystävällinen palauttaja palkitaan yhdellä Viron kruunulla. Ravintoloitsija on keksinyt oivan keinon hillitä materiaalikuluja miettimällä tarkoin, mistä erikoisoluensa tilaa. Sen sijaan hanatuotteet ja siiderit tulevat Keravalta, sillä Sinebrychoff omistaa tämän maan. Golden Cap ei ole muuttunut vieläkään hyvän makuiseksi.

Bistro Marian pieni ja kotoisa ravintolasali uhkuu myöhäisen ysärin tenhoavaa tyyliä. Seinäpinnat on tapetoitu kehystetyillä suurennoksilla espanjalaisista postimerkeistä. Paitsi yksi kolo, jossa on teennäinen tiilipinnoite ja hevosta ynnä rekeä esittävä skandinaavinen talvi-idylli. Valtavan suuret akvaarioikkunat antavat taksiasemalle ja viereiseen kuntoklubiin, jota on pahoinpidelty nimellä ”Muncca Sport Club”.

Keskellä ravintolatilaa on kaksi pilaria, joista toinen on päällystetty kromilla, toinen lehmäntaljaväärennöksellä. Suomalaiset ovat huipputeknologian ja alkutuotannon valittu kansa. Kukapa ei olisi kesämökillä käynyt muistelemassa topeliaanisia juuriaan.

Lounastiski on jo tyhjä, mutta keittiö toimii muuten normaalisti. Omassa nurkassaan kyyristelevät kanta-asiakkaat toppatakit hehkuen. Paikka on lähes autio. Vain hiljaistakin hiljaisempi taustamusiikki ja ilmastoinnin rauhoittava humina tuudittavat muutamia asiakkaita kohti höyhensaaria.

Ja lopulta koko baari menee nukkumaan. Ennen kuin kello on edes iltayhtätoista.

torstai 8. marraskuuta 2007

Vanhan Juhlasali, Vanhan Kuppila (Mannerheimintie 3), Corona (Eerikinkatu 11)

Keskustelu lainehtii ylioppilaskunnan vaaleista Jokelan ammuskelijaan. Tämä kaikki on vain peliä. Lopulta uutispimento ja epäselvyys johtavat siihen, että vaalit koetaan läheisemmäksi puheenaiheeksi.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa on enemmän jäseniä kuin suurimmassa osassa Suomen kuntia (tai kaupunkeja) on asukkaita. Se on myös isokokoinen palvelusektorin työnantaja ja suurten kiinteistömassojen rakennuttaja-omistaja. Vaalivalvojaiset pidetään perinteisesti Vanhan juhlasalissa.

Vaalitulokset lävähtävät kimakoiden huutojen saattelemana valkokankaalle. Ääntenlaskenta etenee kuin valtiollisissa vaaleissa: ensimmäisenä valmistuu pienimpien vaalipaikkojen ääntenlasku. Punavihreät odottavat maltillisesti keskustakampuksen ääniä niin kuin aina. Ylioppilaskunta heijastelee kansallisia tunnelmia.

Vanhalla on möykkää. HYAL on vaalivoittaja. Se on lisännyt paikkalukuaan peräti viidellä. Osakunnat on suurin häviäjä, heti oikeiston jälkeen, mistä kukaan ei viitsi olla pahoillaan. Maailmanpyörä pysyy ennallaan, mutta sen sisällä vihreät lisäävät, vasemmistolaiset vähentävät yhden paikan. Omanlaisensa oikeistoaalto täälläkin.

Viimeisimpien äänien saapuessa riemunkiljahdukset täyttävät salin. Ainejärjestöjen edusmies karjuu hulluna Jan Erolan ojentamaan mikrofoniin ja aloittaa sen jälkeen ”me vastattiin kentän toiveisiin” -tyyppisen Jyrki Katainen -puheen, joka pitkästyttää kaikki kuoliaaksi.

Vanhan juhlasalin oikealla puolella baarissa myydään vain äärettömän kallista ja hyvin pahaa juotavaa. Ainoa siideri-imitaatio, jota tiskiltä saa, on muovituoppiin lorotettava hana-Crowmoor. Se maksaa huomattavasti liikaa. Onneksi joku huomaa avata ovet myös Kuppilan puolelle. Vaikka Fizz Dry on loppunut maailmasta, jostain saa vielä edes Strongbow-pullon.

Lopulta humalaisten lasten huutokuoro käy liikaa hermoille. Illan viimeiset pullot Oivaa pulputellaan Coronan myhäilevässä ilmapiirissä. Siellä on sentään aikuisiakin.

































1. Ainejärjestöjen vaalirengas285717 (+5)
2. Maailmanpyörä239014 (-)
3. Osakuntien suuri vaalirengas187611 (-3)
4. Oikea vaalirengas10646 (-2)
5. HELP9505 (-)
6. Svenska Nationer och Ämnesföreningar – SNÄf5023 (-)
7. Opiskelijademarit4582
8. Tsemppi Group2611 (+1)
9. Keskustaopiskelijat2471

maanantai 5. marraskuuta 2007

Mäkikupla (Torkkelinkatu 2), Heinähattu (Vaasankatu 23), Juttutupa (Säästöpankinranta 6)

Kertaus on opintojen äiti ja viideskymmenestuhannes kerta samassa baarissa on orastavaa alkoholismia. Tai mielikuvituksen räjähtävää puutetta. Mutta Helsingin Kalliossa – laajasti ymmärrettynä – on paljon paikkoja, joissa on vierailtava taajaan. Pienet rosoiset tilat, intiimi tunnelma ja vieraanvaraisuus tekevät muutamista kapakoista parempia kuin toisista.

Tämä itse asiassa vaatii pohdintaa. Miten puolen miljoonan asukkaan kaupungissa voi olla alle kilometrin säteellä pieniä juomaravintoloita, joiden asiakasprofiilit ja asenne voivat olla niin kaukana toisistaan? Edes hinnat eivät aina ole niin erilaisia, viiden euron tuoppiin voi törmätä sekä Flemingin- että Eerikinkadulla. Mikä siis erottaa ydinkeskustan ja Kallion? Luultavasti avainsanat ovat asunto, maine ja näihin liitettynä erikseen omakuva. Kalliossa asutaan, jolloin suurin osa kaupunginosan miljoonasta juottolasta on jonkun kanta- eli lähikapakka. Töölössä tilanne on sama, mutta siellä mukaan tulee maine. Siinä missä Kalliolla on hämärästi määrittyvä ”boheemin työväenluokan” puhtaasti fiktiivinen imago, Töölössä omasta alueesta ei kuvitella mitään. Ellei sitten jotain obskuuria höpönlöpöä Helsingin IFK:sta ja olympiavuodesta 1952.

Maine vaikuttaa alueen asukkaiden omakuvaan ja valikoi alueelle asumaan pyrkivät ihmiset. Tällä on mielikuvaan heijastava ja vahvistava vaikutus, joka myös muuttaa hinta- ja palvelurakennetta. Liiketilojen vuokrien kehitys laahaa asuntojen vuokrien jäljessä Kalliossa. Näin on joskus ainakin väitetty. Tuskin Castréninkadulla asuu viriilimpiä olentoja kuin Liisankadulla, mutta niin vain ensiksi mainitun varrella on porno- ja erotiikkaliiketoimintaa toinen toistaan pimeämpien kaihtimien takana, kun taas jälkimmäisellä pasteeraillaan älykkään näköisenä ja hyräillään Muksujen sävellystä Pentti Saarikosken runosta.

Tosin paikat ovat monitahoisempia kuin voisi olettaa. Hakaniemen ja Torkkelinmäen baareissa ei ole työttömiä sekakäyttäjiä enempää eikä vähempää kuin Svenska Klubbenilla. Mäkikuplassa istuu tismalleen saman näköisiä ihmisiä kuin Kuu Kuussa. Sen sijaan Vaasankadulla voi olla jo vaikea bongata kaduntallaajien joukosta sitä ainoaa ihmistä, joka saattaisi vilahtaa taannoin julkaistujen verokuninkaallisten listalla edes häntäpäässä. Ja sen huomaa Heinähatussa, jossa nahkatakkipeikot ädläävät turmiollisen syvässä humalatilassa. Vaikka – kyllähän sielläkin myydään calvadosia.

Mäkikuplassa anniskellaan Sinebrychoffin humoristista Golden Cap -siideriä. Heinähatusta saa kohtuuhinnalla Strongbowta. Juttutupa on tuttuun tapaan Olvin ravintola ja auki aamukolmeen. Hinnoista, valikoimista ja aukioloajoista riippumatta nämä kaikki ovat, verrattuna vaikkapa Kulttuuritehdas Korjaamon tapaisiin kuolleisiin tiloihin, ansainneet kunnioitettavan lisänimen: ”Hyvä mesta”.

sunnuntai 4. marraskuuta 2007

Pub Sirdie (Kolmas linja 21)

Jokainen vierailu Pub Sirdieen on mieltä ylevöittävä momentum ihmiskunnan historiassa. Niin jälleen. Punaviini-istunnosta Arabianrannasta ei voi siirtyä jatkoille Kallioon ilman, että käyttää illan viimeiset kolme varttia yhteen Upcider-juomaan Helsingin miellyttävimmän kapakan hellässä huomassa.

Jokin ystävällinen sielu on korjannut jukeboksin. Tiskinkulman pyöreään pöytään majoittuneet luovan alan työläis-yrittäjät käyvät ruokkimassa automaattia rahalla ja saavat aikaan Stendhal-syndrooman Annikki Tähden ja muiden kuolemattomien viihdetaiteilijoiden välityksellä.

torstai 1. marraskuuta 2007

Mäkikupla (Torkkelinkatu 2)

Toffeenvärinen kapakka on kaivettu mäentörmään kuin hobittikolo. Sisällä Mäkikuplassa ei kuitenkaan ole pieniä taidekoululaisia, vaan sisällöntuottaja-aikuisia. Ovi rämähtää kiinni hätkähdyttävän kovalla äänellä, mutta sisällä baarissa on uneliaan rauhallista. Punertavalla puulla verhoiltu baari ympäröi kyynisiä iltakaljoittelijoita lämpimänä kuin äidin kohtu.

Baari on täsmällisesti liian siisti räkäläksi, mutta liian maanläheinen trendiakvaarioksi.

Mäkikuplaa on vaikea löytää, ellei sitä osaa hakea. Korttelibaari on siksi säilyttänyt jotain viattomuuden rippeitä. Pizzaa ja olutta, muttei rumia teinejä tai kiukkuisia juoppoja – voiko paremmin olla? Torkkelinmäen hyvätuloinen eliitti huokuu itsevarmuutta, jota ei romuta mikään muu kuin epäily siitä, että henkilö saattaisi olla maalta kotoisin.

Kapakoitsija ammentaa juomia Sinebrychoffin juomamonopolista, muttei kisko ylihintaa. Iltapäivälehti on äkkiä selailtu, kun on jälleen aika kumota Golden Capin rippeet kurkusta alas ja jatkaa matkaa kohti Hämeentien kuohuvaa liikennevirtaa.