Big Mama’s (Iso Roobertinkatu 26), Kulttuuriareena Gloria (Pieni Roobertinkatu 12), Black Door (Iso Roobertinkatu 1)

Maailma voi olla uuvuttava paikka pienelle ihmistaimelle. Etenkin sarjakuvafestivaaleilla. Herää kysymys: mistä saamme ruokaa? No, Isolta Roobertinkadulta, tietysti. Big Mama's -pizzeria on maineikas ravintola, joka ruokkii yöeläjät, mutta serveeraa myös lounastunneilla. Pöytiintarjoilu hämää pientä kulkijaa, sillä normaalisti pizza- ja kebabravintolat luottavat omatoimisuuteen, etukäteismaksuun ja muovihaarukoihin. Mutta nyt olemmekin Kaartinkaupungissa eli Punavuoressa eli Eirassa eli Kampissa, Etelä-Helsingin sisällöntuotantokortteleissa. Mikäli kulttuuripersoonalle ei tarjota intohimoista palvelua, hän alkaa kantaa työnantajansa lounasseteleitä muualle. Narsisti tietää, että juuri säkenöivä luovuus erottaa hänet rahvaasta, joka nakertaa jämäpizzoja känsäisin kourin kaikenlaisissa iljettävissä paikoissa, jonne eivät edes raitiovaunut kulje. Lounaspaikan on heijasteltava tätä erinomaisuutta. "Jos tuolla tarjoilijalla ei ole erektiota, kun hän kantaa sapuskat pöytääni, vaihdan lounaspaikakseni Ysibaarin!" tuhahtaa toimittaja mielessään ja voitelee omahyväisyyttään kolmannen veroluokan alkoholijuomalla.

Big Mama's on täysin ennalta-arvattavasti Sinebrychoffin vasalli. Tuoppiin lorotetaan kirottua purskua, jolle Koffin markkinointiosaston vitsiniekat ovat ehdottaneet arvonimeä "siideri". Oikeasti tämä Golden Cap on jotain muuta. Jotain huonoa. Onneksi sitä ei tarvitse itse maksaa.

Melkein puhtaalle pöytäliinalle kannetaan paikallinen variantti rullakebabista. Durum-kebabiksi kutsuttu ruokalaji on liki mautonta. Ravitsevaa, toki. Eikä pahaa ollenkaan. Kyytipojaksi Jyrki Lehtolan kipakka kolumni Iltalehdestä.

Kaupunki hallinnoi Kulttuuriareena Gloriaa, entistä elokuvateatteria, josta varmasti monikin kuuluisa yökerhoyrittäjä haluaisi tehdä omannäköisensä helvetin. Tällä kertaa Suomen sarjakuvaseuran järkälemäiset figuurit ovat asialla. Kymmenet, sadat, tuhannet piirtäjät, kustantajat, harrastajat, myyjät ja koko J. R. R. Tolkienin henkilögalleria kansoittavat sokkeloista tapahtumahorisonttia. Paperipölyn määrä ja inhimillinen kuumuus pakottavat vierailemaan välillä baaritiskillä.

Ja katso! Yllättävän suopea ravintoloitsija on hankkinut Hartwallin perusjuomien lisäksi myös pari ulkomaista pullosiideriäkin vitriiniinsä. Miksipä ei ranskalaista taidesarjakuvaa lukiessaan voisi siemailla La Cidraieta? Hyvin ruokittujen ja marinoitujen sarjakuva-ammattilaisten välistä on usein vaikea pujahtaa tilaamaan janojuomaa, mutta sitkeydellä on ennenkin voitettu sotia.

Pitkän rupeaman päälle on hyvä käydä festarikansan viralliseen baariin, Black Dooriin. Addlestones-siideri on tullut myyntiin. Hyvää ja hapanta juomaa menee toinenkin satsi, kunnes on aika ryhtyä vakavaan keskusteluun Aivan Kaikesta. Teräväkuuloinen baarimikko on tarkkana ja kommentoi rönsyilevää baari- ja siideriaiheista väittelyä taikomalla tiskin alta pullon maailman parasta siideriä. Jota piti olla vain Puotilan Pikkulinnussa! Jo on aikoihin eletty!

Ilves (Urho Kekkosen katu 4-6), Teatteri (Pohjoisesplanadi 2), Black Door (Iso Roobertinkatu 1)

Hämäläis-Osakunnan talo sijaitsee Bottan suuren pojan, Urho Kekkosen mukaan nimetyllä kadunpätkällä. Asioilla ei ole yhteyttä. Ravintola Ilves aukeaa Hämiksen uumeniin. Sen sisustus on karua, 80-luvun alun tyyliä. Äärettömän pienen baaritiskin edessä on jonoa, jos siinä on kolme asiakasta. Etenkin jonoa syntyy, kun myös kolme tarjoilijaa on paikalla. Henkilökunnan ja asiakkaiden välinen ero on lähinnä teennäinen, mikä sopiikin hyvin aikamme postmodernistisiin pohjavirtauksiin.

Tiskin hanariviin on pultattu huumorimielessä Blackthorn-kraana. Sen tehtävänä on muistuttaa asiakasta hänen kuolevaisuudestaan. Tosiasiassa baarista saa vain Sinebrychoffin tuotteita. Tuon huonoudellaan häikäisevän panimoyhtiön osuus Helsingin alkoholitarjonnasta on hiljalleen ylittämässä maagista 110 %:n rajaa. Mutta miksi, miksi pahat aina voittavat? Jos suomalainen ravintolaliiketoiminta olisi elokuva, se olisi Star Wars, jossa Darth Vader raiskaisi Luke Skywalkerin valomiekalla juuri sinne ja tekisi kainalopieruja päälle. – – No, antakaa sitä Crowmooria. Onhan se imelää ja kallista, mutta minulla on jano ja ruoan valmistuminen kestää liian kauan.

Ilveksen sapuskat sentään ovat maineensa veroisia eikä kelpo hampurilaisessa ole sipulia säästelty. Nälkäisenä ei tarvitse poistua. Hämäläiseen tapaan ruoat tuodaan pöytään verkkaiseen tahtiin, jotta asiakas varmasti ehtii siemaista toisenkin tuopillisen aperitiiviksi.

Teatterin Kellobaari on koonnut riveihinsä kaikki ihmiset, joiden käsitys mannermaisen tyylikkyyden huipusta on saapua ravintolaan suoraan kampaajalta – ja tilata mansikkamargarita. Nahkaisille funkisnojatuoleille on ängennyt joukko suht' hyvätuloisia nuoria, joiden elämän täyttää kolme tavoitetta:

1. Päästä alle viidessä vuodessa ulos HKKK:sta työelämään.
2. Liittyä Suomen pienikokoiseen, mutta vastenmieliseen yläluokkaan.
3. Pariutua jonkun kanssa, joka on jo toteuttanut kohdat 1 ja 2.

Svenska Teaternin funktionalistiset piirteet toistuvat baarin rakenteissa. Valkoista, kulmikasta, pelkistettyä. Ovimikko on tiukkana eikä päästä ihmisiä aulabaarista Kellobaarin puolelle ilman statuuttien mukaista eteispalvelumaksua. Vaatimaton siideritarjonta sisältää julmasti ylihintaisen pikku-Strongbown.

Miesten wc-tiloissa on ilmainen kenkien kiillotuskone.

Black Door jaksaa kantaa kunniakkaasti juomakulttuurin puolustajien lippua. Kallista sellaista, mutta lippua silti. Siiderierikoisuuksia on poikkeuksellisen paljon tarjolla. Westonsin real cider -linjaa edustava Traditional Scrumpy lorautetaan sumuisena, arvoituksellisena liemenä tuoppiin. Tämän lähemmäksi alkuperäistä siideriä ei taida Suomessa päästä. Sakkainen, käynyt omenamehu maistuu happamalta ja hyvältä. Potkuakin siinä on.

Ympärillä Bläkkärin vakiovarustus pörisee omia masentavia juttujaan. Punavuoren nousukkaiden vauraus on aistittavissa. Ehkäpä naapuripöydässä istuu juuri joku AD, joka on äsken voittanut mainoskilpailun pääpalkinnon ja pohtii, minkälaisen moottoriveneen ostaisi sen ympärille.

Laiska Karhu (Mechelininkatu 25), Black Door (Iso Roobertinkatu 1)

Laiskan Karhun omistaja kertoo pitäneensä putiikkiaan nykymuodossaan 15 vuotta. Kallion kundeja. Osoittelee erästä herrasmiestä ja kertoo hänen olevan koulukavereitaan. Helsinki on paikka paikoin kuin mikä tahansa suomalainen pikkukaupunki.

Kapakan Old Rosie on edelleen halpaa kuin leipä. Jos kaikki baarit myisivät Westonsin siidereitä, tämä kaamosaika ei tuntuisi missään.

Ja illan päätteeksi on jotenkin niin helppo ajautua Black Dooriin. Se on auki kolmeen viikonloppuisin ja tunnin jatkoaika on toisinaan pakko saada. Se on hyvä aika, passeli. Jos ei ole kello 2.30 mennessä saanut päätään pyörälle, olisi parempi vain jäädä kotiin ja opetella juomaan ennen kuin lähtee kaupungille ammattilaisia kiusamaan.

Laiska Karhu (Mechelininkatu 25), Café Tin Tin Tango (Töölöntorinkatu 7), Black Door (Iso Roobertinkatu 1)

Talviunia odotellessa voi ottaa yhden tai kaksi. Pihkatappi ei vielä hierrä takamuksessa. Laiska Karhu on hyvä paikka kallistaa tuoppia jäätävän viiman piiskatessa Töölöä. Baari kannustaa asiakkaitaan lupsakoitumaan. Kapakka venyy ovelta talon uumeniin kapeana ja pienenä huonetilana. Sisustus perustuu krääsään, laiva- ja merimaalauksiin. Baarimikko hymyilee ja serveeraa kohteliaasti. Tiskin takana hyllyt notkuvat useiden eri viskilaatujen ja muiden viinojen painosta. Siiderin ystävää hellitään omenatuotteilla merten takaa.

Henry Westonin poikien Englannin Herefordshiressä pullottama juoma on purjehdittu parkkilaivalla myötätuulessa yli Pohjanmeren, luovittu halki Tanskan salmien sekä Suomen karikkoisten rantojen ja viimein lastattu tukkuliikkeen rantamakasiiniin. Jonakin syksyisenä aamuna on yksi kaupungin kapakoitsijoista rientänyt satamaan ja noutanut puotiinsa hänelle luvatun erän englantilaista kullan-huljaa. Myöhemmin kapakan tiskillä samea Old Rosie helähtää ulos lasisesta kääreestään ja iloisesti leimuaa valon kipenä, kun juotava kaadetaan asiakkaan kärkkäänä odottavaan tuoppiin.

Karhun hintataso on kohdallaan, sen tunnelma unelias. Jos jossakin on ihmisiä, se ei häiritse. Baariin voisi jäädä ikuisesti ja antaa ajan kulua vain kuplan ulkopuolella.

Tin Tin Tangossa on Tintin kuvia ja itsepalvelupesula. Se on Töölön maantieteellinen ja magneettinen keskipiste. Siellä myydään myös ruokatuotteita, joista otetaan kohtuullinen ylihinta.

Alkoholi alkaa sekoitella ajatuskuvia. Asiakaskunta on muuttunut varjoiksi. Jollain tavalla myös koko baari katoaa, muuttuu kohinaksi. Sitä ei erota mustasta, sateisesta Töölöntorista. Siitä ei jää mieleen kuin välipalaksi ja vahvikkeeksi otetun kahvin ja viinerin hinta. Joka oli kova.

Bläkkärissä on remuisaa. Hurja valikoima juomia hurjan kalliilla. Maksukortin heilutusta vastaan kyyppari laskee täyden astiallisen Blackthorn-siideriä. Taustan soundtrack helkkää iloisesti ja punavuorelaiset muusikot elävät kadotettua nuoruuttaan uusiksi. Black Door on lähin vastine räkälälle ja korttelikapakalle Iso Roban mediasnobien keskuudessa. Se tarjoaa keskiluokkaistuvalle mainostoimistoyrittäjälle lihaksi tulleen muiston railakkaista opiskeluvuosista Kallion kaljakaukaloissa.

Tähän baariin tullaan harvoin olemaan koko iltaa. Se on kiitorata, jonka kautta alueen yökerhot saavat asiakkaansa. Harva ihminen oivaltaa, että hyvä baarikeskustelu sinänsä riittää. Se ei vaadi enää bileiden jatkamista tanssiravintolassa aamuneljään.