tiistai 16. heinäkuuta 2013

Irish Pub Molly (Keskuskatu 7, Pieksämäki), Bar Terapia (Savontie 1, Pieksämäki)

Keskellä kaupunkia kaksi kapakkaa katsoo toisiaan kapean Toikantien yli. Irish Pub Molly ja Bar Terapia. On maanantai-ilta eikä kumpaankaan tunnu olevan valtavaa tunkua..

Päällepäin Molly vaikuttaa suljetulta. Valoa ei liikaa tihku ulos ikkunoista. Ahtaan oviaukon paremmalla puolella kuitenkin aukeaa viehättävä ravintolasali, jota hallitsee huomattavan kulunut, tumma puupinta. Seinällä on kärrynpyörä. Katossa roikkuu viirejä. Keskellä lattiaa on pieni kaareva karsina ja heti sen perässä samaa muotoa toistava baaritiski. Viimeksi mainitun takana häärii komisario Martin Castillo, joka on lopettanut epäkiitollisen poliisinvirkansa Miamissa ja siirtynyt vanhoilla päivillään valuttamaan kaljaa savolaisille.

Näitä edustaa joukko pyöreitä miehiä, jotka keskustelevat naisasioistaan melkoisella möykällä. Ärhäkkä väittely ei koskaan ylly nyrkkitappeluksi, vaikka lähellä käydään muutamaan otteeseen.

Kuten irkkupubeissa on tapana, myös Molly on valikoimaltaan keskivertoa räkäläbaaria parempi. Hartwallin oluthanoissa on Karjalaa, mutta tiskillä kimmeltää harvinaisempienkin merkkien etikettejä. Takana vitriineissä pullistelevat maailman parhaimmat siiderit: Thatchers 2011 Vintage, Westons Old Rosie...

Tietysti myös Hartwallin Happy Joe -siideriä, joka pitäisi kipata Mariaanien hautaan.

Tilaan Castillolta Old Rosien. Juoma maksaa seitsemän euroa. "Sä olet neljäs", selittää Castillo. Ei neljäs asiakas, vaan ketjun neljäs lenkki. Kun valmistaja, Kesko ja hän itse ottavat osansa välistä, hinta pomppaa korkealle.

Paikalle paikkaa yhtäkkiä hirmuinen joukko kikattavaa nuorisoa. Tytöt ja pojat ovat keksineet, että hiljainen aikuisbaari on passeli paikka puhua hellemmistä tunteista ilman ylimääräisiä korvia. Naapuriloosin äijäseurue ei edes huomaa teinejä, joten järjestely toimii kuin unelma. Vaaleatukkaisella rokkimimmillä on maailmankaikkeuden kaunein takamus.

Taustalla soi taukoamaton U2, koska Irlanti. Noudan kyypparilta Savannan.

Seinällä on vanhoja valokuvia kapakan vantterasta urheilujoukkueesta. Katse valuu kuvasta mölyävään ukkokööriin ja takaisin. Ovat identtiset. Täällä ei mikään taida muuttua koskaan.

Kello on jo yli 22, mutta Bar Terapian terassi on yhä auki. Maakunnissa ei olla yhtä tarkkoja kuin Helsingissä.

Sisäpuolelta Terapia on melko kliininen ja eleetön biljardikuppila. Pinnat kiiltävät kuin paikka olisi mainostoimiston aula. Baaritiskillä vankkarakenteinen miekkonen anniskelee Hartwallin tuotteita. Kaapissa on iloisesti tarjolla kuiva Upcider, jonka kanssa kelpaa pation puolelle tallustella.

Terassin rottinkituoleissa istuu jo yksi seurue. Jumalattoman tatuoitu mies kantaa nappojoukkueelle prikallisen viinaa. Hänen nenänsä vaikuttaa murskatulta. Seksihuumoria on sakeana ilmassa, mutta kukaan ei vaikuta pahantahtoiselta. Nainen kertoo saaneensa aina kaiken paitsi yhtä asiaa: miesystävänsä tanssimaan hänen kanssaan.

Radiosta pärähtää ilmoille Guns'n'Rosesin November Rain.

"Tää on sitä yheksytlukuu. Muistatko, silloin kun saatiin vielä pillua", huudahtaa yksi miehistä. Hän haluaisi tanssia hitaita, mutta nainen ei viitsi ja miehetkin tuntuvat suhtautuvan ideaan vaisusti.

Eeppinen rock-balladi saa aikaan outoja. Kaupunki hidastuu. Keltainen ilta-aurinko kultaa Pieksämäen keskustan funkkistaloja, pari autoa hidastaa alle kahteenkymmeneen kilometriin tunnissa, kaksi mopopoikaa pysähtyy kokonaan. Vasta, kun viimeinenkin nuotti on kadonnut ilmoihin, liikennevalot alkavat jälleen piipittää ja ihmiset kiirehtiä.

Tatuoitu juomaseurue ryhtyy pohtimaan avo-Chevrolet'lla ajamista ja väittelemään siitä, onko Happoradion Aki Tykki Jyväskylästä vai Joensuusta. (Joensuusta.)