Hämäläis-Osakunnan talo sijaitsee Bottan suuren pojan, Urho Kekkosen mukaan nimetyllä kadunpätkällä. Asioilla ei ole yhteyttä. Ravintola Ilves aukeaa Hämiksen uumeniin. Sen sisustus on karua, 80-luvun alun tyyliä. Äärettömän pienen baaritiskin edessä on jonoa, jos siinä on kolme asiakasta. Etenkin jonoa syntyy, kun myös kolme tarjoilijaa on paikalla. Henkilökunnan ja asiakkaiden välinen ero on lähinnä teennäinen, mikä sopiikin hyvin aikamme postmodernistisiin pohjavirtauksiin.
Tiskin hanariviin on pultattu huumorimielessä Blackthorn-kraana. Sen tehtävänä on muistuttaa asiakasta hänen kuolevaisuudestaan. Tosiasiassa baarista saa vain Sinebrychoffin tuotteita. Tuon huonoudellaan häikäisevän panimoyhtiön osuus Helsingin alkoholitarjonnasta on hiljalleen ylittämässä maagista 110 %:n rajaa. Mutta miksi, miksi pahat aina voittavat? Jos suomalainen ravintolaliiketoiminta olisi elokuva, se olisi Star Wars, jossa Darth Vader raiskaisi Luke Skywalkerin valomiekalla juuri sinne ja tekisi kainalopieruja päälle. – – No, antakaa sitä Crowmooria. Onhan se imelää ja kallista, mutta minulla on jano ja ruoan valmistuminen kestää liian kauan.
Ilveksen sapuskat sentään ovat maineensa veroisia eikä kelpo hampurilaisessa ole sipulia säästelty. Nälkäisenä ei tarvitse poistua. Hämäläiseen tapaan ruoat tuodaan pöytään verkkaiseen tahtiin, jotta asiakas varmasti ehtii siemaista toisenkin tuopillisen aperitiiviksi.
Teatterin Kellobaari on koonnut riveihinsä kaikki ihmiset, joiden käsitys mannermaisen tyylikkyyden huipusta on saapua ravintolaan suoraan kampaajalta – ja tilata mansikkamargarita. Nahkaisille funkisnojatuoleille on ängennyt joukko suht' hyvätuloisia nuoria, joiden elämän täyttää kolme tavoitetta:
- Päästä alle viidessä vuodessa ulos HKKK:sta työelämään.
- Liittyä Suomen pienikokoiseen, mutta vastenmieliseen yläluokkaan.
- Pariutua jonkun kanssa, joka on jo toteuttanut kohdat 1 ja 2.
Svenska Teaternin funktionalistiset piirteet toistuvat baarin rakenteissa. Valkoista, kulmikasta, pelkistettyä. Ovimikko on tiukkana eikä päästä ihmisiä aulabaarista Kellobaarin puolelle ilman statuuttien mukaista eteispalvelumaksua. Vaatimaton siideritarjonta sisältää julmasti ylihintaisen pikku-Strongbown.
Miesten wc-tiloissa on ilmainen kenkien kiillotuskone.
Black Door jaksaa kantaa kunniakkaasti juomakulttuurin puolustajien lippua. Kallista sellaista, mutta lippua silti. Siiderierikoisuuksia on poikkeuksellisen paljon tarjolla. Westonsin real cider -linjaa edustava Traditional Scrumpy lorautetaan sumuisena, arvoituksellisena liemenä tuoppiin. Tämän lähemmäksi alkuperäistä siideriä ei taida Suomessa päästä. Sakkainen, käynyt omenamehu maistuu happamalta ja hyvältä. Potkuakin siinä on.
Ympärillä Bläkkärin vakiovarustus pörisee omia masentavia juttujaan. Punavuoren nousukkaiden vauraus on aistittavissa. Ehkäpä naapuripöydässä istuu juuri joku AD, joka on äsken voittanut mainoskilpailun pääpalkinnon ja pohtii, minkälaisen moottoriveneen ostaisi sen ympärille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti