Kosteus kohoaa maasta. Kaikkialla on rapaista, soistuvaa. Järvet ja pohjavedet valuvat kerrostumien väliin, tunkevat ylös arvaamattomista koloista. Osmoottiset prosessit imevät märkää ylös puuseiniin ja betonirakenteisiin. Suomi haisee laholta, homeelta, mullalta ja elämän ja kuoleman kiertokululta.
Entinen Haukivuoren pitäjä on nykyään osa jotain epämääräistä kuntakompleksia, jossa on enemmän vettä kuin maata ja jonka etäinen hallintokeskus on päämajakaupunki Mikkeli. Uuden julkisjohtamisen ja konsernihallinnon uhriksi jäänyt piskuinen teollisuustaajama sinnittelee silti, rähjäisenä, kuluneena, itsenäisyytensä menettäneenä mutta elinvoimaisena. Ja joka kulmaltaan kosteusvaurioisena.
Yli vuosikymmenen ajan on Haukivuoren keskustassa ollut ravintola (”Caffe Bar”) Alic. Se tekee kaikkensa ollakseen jotain muuta kuin mikä tahansa keskiolutjuottola. Se loistaa ruokalistallaan, kabinetillaan, lounastarjouksillaan. Joitain samanlaisia, samantapaisia on muissakin Suomen muuttotappiopaikoissa. Ikään kuin vääjäämätön kaatuminen kamppailussa Helsinki-keskeisyyttä, talouslamaa ja kuolemaa vastaan saisi yrittäjät ja heidän asiakkaansa viimeisen kerran nousemaan sankarilliseen uhmaan; tekemään jotain enemmän ja paremmin kuin koskaan ennen.
Alicin sisäänkäynti on kuin hotellissa tai seuratalossa. Ränsistyneessä, säänpieksemässä puutalossa patterit tekevät ylitöitä yrittäessään pitää sisään tihkuvan talvisen kosteuden pois juhlakansan – kaksi ihmistä – kimpusta. Yritys on uljas.
Puitteet ovat niin hienot kuin pystyvät. Korskean salin seinillä, kalusteissa ja tekstiileissä hehkuvat rojalistinen tummanpunainen ja -ruskea kuin muistutuksena orjaluonteella kirotulle suomalaisyleisölle siitä, että köyhimmälläkin musikalla on oikeus sekä velvollisuus täyttää paikkansa imperiumissa. Vaikka taantuvassa sellaisessa. Ja vaikka tuo imperiumi olisi vain syysmyrskyjen runtelema eteläsavolainen asemakylä.
Mainoksissa hehkutettu bosnialainen lounas jää kokematta, sillä ilta-aikana listalta pintautuvat vain tavanomaiset lehtipihvit ja muut perussapuskat. Juomalista on suppea, sekin. Omenanystävää kiusataan vaihtoehdottomilla, teollisen ätläköillä eteläsuomalaissiidereillä – missä ovat tuontisiiderit, paikallisten viinitilojen omat merkit tai edes iisalmelaisten tekemät Fizz-tuotteet?
Tyhjässä salissa ei tapahdu mitään. Baaritiskin nurkalla paikalliset pitävät palaveriaan ja käyvät ovenpielessä tupakalla. Niin kuin aina.
1 kommentti:
No mietippä et eteläsavolaisessa baarissa olisi (samppakaljaa) tuotuna ainoastaan sinua varten. Alikki on ihan hiton hyvä mesta.
Lähetä kommentti