Mäkikupla (Torkkelinkatu 2), Heinähattu (Vaasankatu 23), Juttutupa (Säästöpankinranta 6)

Kertaus on opintojen äiti ja viideskymmenestuhannes kerta samassa baarissa on orastavaa alkoholismia. Tai mielikuvituksen räjähtävää puutetta. Mutta Helsingin Kalliossa – laajasti ymmärrettynä – on paljon paikkoja, joissa on vierailtava taajaan. Pienet rosoiset tilat, intiimi tunnelma ja vieraanvaraisuus tekevät muutamista kapakoista parempia kuin toisista.

Tämä itse asiassa vaatii pohdintaa. Miten puolen miljoonan asukkaan kaupungissa voi olla alle kilometrin säteellä pieniä juomaravintoloita, joiden asiakasprofiilit ja asenne voivat olla niin kaukana toisistaan? Edes hinnat eivät aina ole niin erilaisia, viiden euron tuoppiin voi törmätä sekä Flemingin- että Eerikinkadulla. Mikä siis erottaa ydinkeskustan ja Kallion? Luultavasti avainsanat ovat asunto, maine ja näihin liitettynä erikseen omakuva. Kalliossa asutaan, jolloin suurin osa kaupunginosan miljoonasta juottolasta on jonkun kanta- eli lähikapakka. Töölössä tilanne on sama, mutta siellä mukaan tulee maine. Siinä missä Kalliolla on hämärästi määrittyvä ”boheemin työväenluokan” puhtaasti fiktiivinen imago, Töölössä omasta alueesta ei kuvitella mitään. Ellei sitten jotain obskuuria höpönlöpöä Helsingin IFK:sta ja olympiavuodesta 1952.

Maine vaikuttaa alueen asukkaiden omakuvaan ja valikoi alueelle asumaan pyrkivät ihmiset. Tällä on mielikuvaan heijastava ja vahvistava vaikutus, joka myös muuttaa hinta- ja palvelurakennetta. Liiketilojen vuokrien kehitys laahaa asuntojen vuokrien jäljessä Kalliossa. Näin on joskus ainakin väitetty. Tuskin Castréninkadulla asuu viriilimpiä olentoja kuin Liisankadulla, mutta niin vain ensiksi mainitun varrella on porno- ja erotiikkaliiketoimintaa toinen toistaan pimeämpien kaihtimien takana, kun taas jälkimmäisellä pasteeraillaan älykkään näköisenä ja hyräillään Muksujen sävellystä Pentti Saarikosken runosta.

Tosin paikat ovat monitahoisempia kuin voisi olettaa. Hakaniemen ja Torkkelinmäen baareissa ei ole työttömiä sekakäyttäjiä enempää eikä vähempää kuin Svenska Klubbenilla. Mäkikuplassa istuu tismalleen saman näköisiä ihmisiä kuin Kuu Kuussa. Sen sijaan Vaasankadulla voi olla jo vaikea bongata kaduntallaajien joukosta sitä ainoaa ihmistä, joka saattaisi vilahtaa taannoin julkaistujen verokuninkaallisten listalla edes häntäpäässä. Ja sen huomaa Heinähatussa, jossa nahkatakkipeikot ädläävät turmiollisen syvässä humalatilassa. Vaikka – kyllähän sielläkin myydään calvadosia.

Mäkikuplassa anniskellaan Sinebrychoffin humoristista Golden Cap -siideriä. Heinähatusta saa kohtuuhinnalla Strongbowta. Juttutupa on tuttuun tapaan Olvin ravintola ja auki aamukolmeen. Hinnoista, valikoimista ja aukioloajoista riippumatta nämä kaikki ovat, verrattuna vaikkapa Kulttuuritehdas Korjaamon tapaisiin kuolleisiin tiloihin, ansainneet kunnioitettavan lisänimen: ”Hyvä mesta”.