Amsterdam (Itämerenkuja 1), Pub Pete (Hietaniemenkatu 7)

Ruoholahti, Suomen Docklands. Täällä ovat Sitra ja Sarasvuo. Ja Helsingin käräjäoikeus, jossa tuomitaan muita samanlaisia ketkuja – sitä mukaa, kun niitä karkaa alueen yrityshautomoista. Konttorirakennukset uhkuvat katoavaa nousukautta. Joka toinen ruoholahtelainen saa elantonsa myymällä täytettyjä patonkeja.

Metroaseman kulmalla on Amsterdam-niminen baari. Siellä ei silti tuoksu kannabis. Ulkona odottaa autio, talven raiskaama terassi. Ulko-ovea joutuu etsimään seinäpinnasta. Ravintola on koko Ruoholahden tavoin tumman lasin ja teräksen kulmikkuutta joka kantiltaan.

Sisällä baarissa on yritetty kaikin voimin naamioida suurten ikkunoiden puisissa sälekaihtimissa kiiluva maaninen 90-luvun teknokratia. Baaritiskiin ja seiniin on väännetty iloista hollantilaista katutaidetta mukailevia graffiteja ja sinne tänne on kasattu tiiliverhoilua. Seinien sävy on tomuinen oranssi. Komeuden kruunaavat liitutaululle kirjoitetut erikoisuudet, laivataulut ja -mallit sekä jättiläismäinen toimimaton kivinen takka. Kuluneine pöytineen ravintola kirkuu ilmoille epätoivoisen vetoomuksen: uskottehan, että tämä on satavuotias merimieskapakka?

Emme usko. Sardonisen naurun paikka on tietenkin siinä, että Helsingissä on ollut oikeasti yli satavuotiaita merimieskapakoita. Ne on vain purettu, muutettu ketjuravintoloiksi tai muuten nitistetty. Jopa Ruoholahti on vanhaa satama- ja telakka-aluetta. Täällä on marssinut kiroilevia venäläisiä sotilaita varuskunnastaan Kampissa, täällä ovat Hietalahden telakan miehet käyneet panemassa huoria tai tyhjentämässä krapulaisia peräsuoliaan. Miksi ihmeessä siis yritetään olla uusvanhaa ja alankomaalaista?

Koska tämä on Helsinki, kaupunki, joka pelkää olla vanha ja omintakeinen.

Amsterdam-baarin tiskin takana hyörivä miekkonen heiluu kuin heinämies peittääkseen työpaikkansa falskiuden ja koko kaupunginosan tuhotun historian. Hän serveeraa iloisesti: asiakas tuntee olonsa yhtä aikaa tärkeäksi ja toverilliseksi. Se onkin hyvän asiakaspalvelijan tunnusmerkki. Jokainen tältä mieheltä ostettu tuoppi tuntuu oudolla tavalla järkiratkaisulta. Onneksi hän ei myy autoja.

HOK-Elannon monopoliin, kuinkas muuten, kuuluva Amsterdam pitää listallaan huomattavan laajan valikoiman oluita, mutta myös ällistyttävän määrän siidereitä. Yksi suomalaisiin ravintoloihin hiipineistä uutuuksista on täällä tänään. Dunkertons-panimon kuiva luomusiideri Black Fox on samea, pehmeänhapan juoma, jonka ansiosta maahantuoja Sinebrychoff saa paljon syntejä anteeksi.

Kamppi on Helsingin vanhinta laitakaupunkia, joka on Ruoholahteenkin verrattuna menettänyt sieluaan. Keskellä erilaisten toimistotilojen laajennuksien laajennuksia, synkällä kadulla Dommaa vastapäätä, on eräs alueen valopilkuista: Pub Pete.

Muotoilultaan Pete tuo mieleen ruokalan. Se voisi olla amerikkalainen diner, väkevien barbequehampurilaisten ja lihavien pannukakkujen lounaskahvila. Mutta se on baari. Kuluneet, huolellisesti runnellut pöydät, kamelimotiivein koristellut penkit ja ruskeantumma yleisilme kertovat, että tämä on vakavalle juomiselle omistettu baari. Ehkä jopa hivenen räkälä – mitä nyt kallis sellainen.

Salmiakkikuvioitu seinä on melko harkitun oloinen muuten epämuodikkaassa baarissa. Se vihjaa, että paikka on joskus yrittänyt olla ”graafisesti trendikäs”. Sellainen 90-luvun loppupuolen sudeettipunavuorelaispaikka, jossa Milonoffin veljekset dj-kavereineen olisivat 19-vuotiaina istuneet siunailemassa, miten tylsäksi Uudenmaankadun meininki on mennyt verrattuna toissavuoteen, uh-huh.

Baaritiski on pitkä. Sen edessä ei istu kukaan, vaikka pitäisi. Hukkaneliöt harmittavat silmää. Tiskin takana häärää pitkää työvuoroa tekevä nainen, joka olisi jo valmis lähtemään kotiinsa. Onneksi partneri saapuu paikalle lopulta ja kantaa vastuunsa asiakkaidensa juottamisesta.

Juomat toimittaa Koff, mikä ei taatusti ole yllätys kellekään. Onneksi Keravan Rautapiha ei pakota enää kaikkia litkimään omia myrkkyjään, vaan suo baari-ihmisille mahdollisuuden myös ulkomaisiin, juomakelpoisiin nesteisiin. Magners- ja Thatchers-siiderit ovat kaupan. Tosin huomattavan kalliilla.

Iloinen baariminna iskee legendaa asiakkaiden kanssa. Tunnelma on hyvä ja muuttuu paremmaksi. Taas kerran yön janoiselle valkenee, miten merkittävän panoksen juomakulttuurille henkilökunta antaa.