maanantai 23. helmikuuta 2009

Bullman (Fleminginkatu 21)

Kylmyys vihloo luita. Vaasankatu jää taakse. Ei tule ikävä. Flemari. Alueen arkkitehtuurissa ei ole moittimista, mutta mistä nämä spurgut ovat tänne ryömineet tekemään kuolemaa? Kontulan ostari on tähän verrattuna raittiusseuran kesäleiri.

Koska on lounasaika, kohde on alueen paras ja maineikkain ruokaravintola, joka ei ole Soul Kitchen.

Bullman ei ole mitenkään väistämättömästi paikannettavissa. Sen sisäänkäynti sekoittuu saman kivijalan toisiin samanlaisiin. Ovi ei aukea aivan hentojen käsien otteessa. Alipaineella hoidettu ilmanvaihto on liimannut uksen umpeen. Onneksi väkivalta on keksitty. Tuulikaapin ja portaiden takana odottaa kodikas vanhan koulukunnan ruoka- ja juomapaikka.

Sammalenvihreät seinät reunustavat salia, jossa harmaat pylväät leikkaavat isoja siivuja näköalasta. Täällä on mahdollista istua incognito, vaikka asiakaspaikkojen määrä ei ole mitenkään valtava. Punaiset ja harmaat pöytäliinat sekä eteiseen ängetyt kirjat yrittävät tuoda väriä ravintolaan. Onneksi eivät liikaa. Hento tupakansavu leijailee salissa, kun ihmiset vaeltavat tavan takaa savukkeelle tupakointitilaan.

Ruokalista kuhisee perinteisen suomalaisen rekkamieskeittiön bravuureita. Laajalti ylistetty pyttipannu ei jätä syöjäänsä kylmäksi, ellei sitten sepelvaltimon tukkeutumisen takia. Giganttinen annos tihkuu joka huokosestaan lihaa ja kermaa. Palanpainikkeeksi sopii ottaa Hartwallin hanasta löytyviä tuotteita. Pieneltä kulmatiskiltä tarjotaan siiderinlitkijälle perus-Upciderin ohella myös pullotettuja ulkomaan-juomia: Bulmers ja Scrumpy Jack myhäilevät vitriinissä pulleina ja mehevinä.

Aikuisrokin määintä kaikuu taustalla. Naapuripöydässä sammaltaa äänekäs nuorukainen. Lounastunnit ovat kehittymässä kahvitauoksi ja harvat asiakkaat alkavat yhä enenevässä määrin unohtaa, että töihinkin pitäisi palata. Rouvat ottavat häppää. Eräänlainen väsähtänyt voimakenttä kääriytyy ravintolan ympärille. Uninen talvipäivä jää ulkopuolelle – paitsi vessassa, joka on hyytävän kylmä.

Petra-niminen baariminna tuntuu pitävän työstänsä, missä ei ole mitään pahaa. Tunnelma on aina puoliksi kiinni henkilökunnasta. Tyytyväistä asiakasta hellitään vielä tarjoamalla kahvit kaupan päälle.

Ei kommentteja: