torstai 20. elokuuta 2009

Paris Pub (Ostostie 4)

Oranssit seinät kiertävät pientä, portsarin vartioimaa baaria. Kuluneen kuukauden viilein indieyhtye ei soita täällä, koska Paris Pub on pyhitetty ikuiselle tanssikaraokelle.

Ulkoasultaan tämä yhden huoneen kokoinen pikkukapakka on niin aidosti 1980-luvun suunnittelua, että se voisi olla jo muodikas. Häivähdys nostalgiaakin on tarjolla, sillä oranssit maalit ja toffeenväriset seinäpaneelit viittaavat ilmiselvästi jo edelliselle kymmenluvulle. Ovimikko perii sisäänpyrkijöiltä yhden euron kynnysrahan, jolla yritetään karsia pahimmat tupakanpummaajat ja tappelijat. Tavoite saavutetaan kohtuullisella prosentilla, sillä vain muutama asiakas haluaa haastaa riitaa turistin kanssa.

Puupöydät ja nahkaloosit täyttyvät sinnikkäästi juopottelevista toppatakki-ihmisistä. Lattialla jokainen neliömetri on täynnä, sillä kapealle tiskille pääsee vain yhtä reittiä, kaitein erotetun tanssilattian ja istuinloosien välistä. Kiukkuinen ja tukkihumalainen nainen sulkee väylän kurottelemalla lattian yli tuoppiaan. Hänen kansallisuutensa jää arvoitukseksi, puhe ei ainakaan ole mitään kieltä.

Vähän myöhemmin sama nainen, nyt jo rauhoittuneemmassa tilassa, tunkee istumaan samalle penkille. Hän nojaa olkapäähän ja mumisee jotain puoliunisella englannillaan. Mikäpä siinä, sammukoon siihen. Vaan yhtäkkiä alkaa käsi hamuta pahaa-aavistamattoman vierustoverin jalkoväliä. Lähentely ei haittaisi, ellei a) nainen olisi pelottavan epävakaassa tilassa, b) joistakin sanoista päätellen tarjoamassa palveluksiaan sietämätöntä maksua vastaan ja c) epäilemättä tuon miehen seurassa, joka häntä tuimasti lattialta katselee. Pontevasti siis irti hänestä! Tulkoon ensi kerralla ehdottamaan lyhyitä erikoisia tolkuissaan ja ilman parittajaansa. Hinnoistakin voisi neuvotella.

Heili Karjalasta kajahtaa soimaan. Laulu on epävireessä, mutta se ei tanssijalkojen vipatusta häiritse. Flaksi käy ja partneriksi tarjoutuu kuvankaunis baarituristityttö. Hetkeä myöhemmin pariksi iskeytyy tanssinharrastaja-rakennustyöläinen Suomenlahden eteläpuolelta. Melu yltyy, kuulo katoaa ja tunteet käyvät kuumiksi. Virotar onnistuu riitelemään kovaan ääneen tummahipiäisen, niin ikään kaatokännissä nuokkuvan neitokaisen kanssa. Ehkä on aika poistua. Perjantai-ilta kello 22 on vaikeasti kestettävissä paremmissakin ravintoloissa.

Paris Pub anniskelee Hartwallin menovesiä. Siideri kaadetaan pullosta, mutta onneksi siitä ei veloiteta kuin normikate.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa käydä katsastamassa Pub Peten sielunveli, joka löytyy samoilta kulmilta.. Lapin Bar tarjoaa sitä samaa kaljaa, ei olutta, mutta 3 euron tuoppihintaan. Sisällä viehkeä tunnelma ja vakioasiakkaat ympäri vuoden. Bonuksena hieno terassi, joka on koiranomistajien suosiossa. Tämä kapakka tekee lapinlahdenkadusta asumisen arvoisen...

O O N A kirjoitti...

jaa-a ite olin parisissa melkeempä vuoden karaoke juontajana, ja voin kyllä sanoa että aikalailla totuutta paremman kuvan annoit siitä. todellisuus olis kyllä vielä paljon karumpi