Itä-Suomen kierros, osa 2

... Jatkoa osasta 1.

ABC Kitee (Kiteentie 20, Kitee)
Fida (Kauppatori, Savonlinna)
Osmo's Cosmos Bar (Koskenparras 5, Imatra)

Valtatie 6 Joensuusta kaakkoon tarjoaa vähän ällistyttäviä riemunkiljahduksia. Sen nähtävyydet ovat vain pinnistellysti ajatuksia herättäviä ja tuskin koskaan tieltä poikkeamisen arvoisia. Ei tietenkään pitäisi yleistää muutamaa huonoa kokemusta kattamaan koko maakuntaa. Voihan Pohjois-Karjalan väestö omalla erityisellä tavallaan olla mukavaakin. Ehkäpä aivan kaikki heistä eivät esimerkiksi pidä ainakaan päällimmäisenä tavoitteenaan erilailla puhuvien tai erinäköisten hakkaamista ja surmaamista.

Kartan perusteella näyttäisi, että Kiteen maineikas kaupunki on sattuvasti tien varrella. Siellä voisi poiketa. Paikka on pullollaan perimätietoa. Ammoisina aikoina Kitee oli kuuluisa aluetta terrorisoineesta suurtilallisesta – Pajarinhovi-niminen matkailukeskus on edelleen jossakin – sekä pontikastaan. Lopulta myös Tuomas Holopainen syntyi, alkoi käyttää kajaalia ja kerätä nukkeja vintille.

Kun ei, ei niin millään. Kaikkiaan kymmenen kilometrin päässä valtatiestä ja asemakylästä sijaitseva Kiteen keskusta on kiinni. Se on sitä fyysisesti ja metafyysisesti. Lauantai-ilta on vielä nuori, mutta kauppojen lisäksi kaikki paikalliset juottolat ovat panneet ovensa säppiin. Harvakseltaan rakennetun keskustaajaman nurkalla on ollut ennen vanhaan jokin pajarin nimeä kantava pubi. Nyt siinä on pahvit ikkunoissa.

Koko alueen ainoa tarjolla oleva palvelu on keskellä kylää sykkivä kiihkeä menomesta, ABC Kitee. Tarjolla on automaattikahvia, joka on pahaa jopa ABC:n kuravelliksi, sekä jäätelöä, jota on pakastealtaassa kahta lajia.

Huoltoasemalla käydään helsinkiläisturistien ja paikallista heimokantaa edustavan myyjän kanssa monipuolinen ja kiehtova dialogi:

– Anteeksi, onko teillä jossain muualla jäätelöä?

– Siinä on jäätelöä.

– Niin, mutta onko teillä jossain muualla kuin tuossa altaassa muita jäätelöitä?

– Siinä on jäätelöä.

– Onko tuolla myymälän puolella jäätelöä?

– Öö… Ei ole jäätelöä.

Taukopaikkaeväiden ääressä yhtäkkiä käy selväksi, että koko ABC on täynnä vihaa. Vanhat ukot seuraavat raveja ja välillä mulkoilevat kahta vierasta. Lippalakkipäiset nuorukaiset jättävät ravit kokonaan katselematta. Kaikki puhuvat toisilleen ärähdellen. Niin, sehän oli nimenomaan Kiteen Pallo, jota ilmeisen aiheellisesti epäiltiin joukkoraiskauksesta.

Keskustelun äänenvoimakkuutta on pakko pienentää. On varottava, ettei puhe ole liian ilmeisesti eteläistä. Umpimielisyys on niin sakeaa, että sitä pitäisi leikata vesurilla. Ei ihme, että itse Nightwishin Tuomas on legendan mukaan kyennyt harjoittamaan onnistunutta selibaattia jopa tilanteessa, jossa hän johtaa Euroopan suosituinta yhtyettä maailmankiertueella.

ABC:n pihamaalla mattamustat autot polttavat kumia.

Pian Kiteen alapuolella päätieltä haarautuu väylä kohti Kerimäkeä. Xantia lähtee keinahtelemaan uutta reittiä suuntanaan tämä puukirkostaan kuulu pitäjä, kun tien vartta koristaa varoittamatta hannunvaakuna. Kyltin alla lukee kohtalokkaasti: ”UHRIKIVI”. Sitähän on mentävä katsomaan!

Kesälahtelalaiset matkailuyrittäjät eivät liene globaalin markkinatalouden kovinta voittajaporukkaa. Häkellyttävä uhrikivi ei sijaitsekaan kohdassa, johon nähtävyyttä markkinoinut liikennemerkki osoitti. Kohteessa lahoaa selittämätön Juhanantupa. Tyhjillään – missä ovat munkkikahvia ja pahkaesineitä myyvät helppoheikit? Vain pihanperälle laitettu paperinpala vinkkaa, että maaginen uhripaikka on ”700 metrin” päässä metsikössä.

Parin kilometrin rämpiminen raivaamattomalla polulla sähköpaimenen ja parimetristen nokkosten välissä ei johda minnekään, ellei sitten kahden tilustien risteykseen. Hyttysiä on paljon ja kaikki aggressiivisia. Minne nyt? Eteenpäin! Jonkinlainen piha-alue ilmestyy tienpätkän päähän. Lehmihaka on vieressä. Jos tästä menee yhtään pidemmälle, vastaan tulee nenätön banjonsoittaja. Kaikki täällä huokuu sisäsiittoisuutta. ”Come, meet my wife and sister”, kuten Bill Hicks sanoisi.

Tienvarressa on viitta, jossa opastaa mainitun uhrikiven sijaitsevan jossain juuri kävellyn polun suunnassa. Mitä vittua? Mietintätauon aikana naudat äkkäävät hyttysiä huitovat turistit ja alkavat HYPPIÄ JA LAUKATA kohti. Vihaisesti. Osataanko koko maakunnassa tehdä mitään muuta kuin vihata?

Juhanantuvan pihalla Sitikka ruopaisee pihan rullalle ja kaahaa pois. Äkkiä takaisin asfaltille ja kaasu pohjassa kohti Kerimäkeä. Koskaan, ei koskaan ole Etelä-Savon vaakuna näyttänyt yhtä miellyttävältä. Barbaria vaihtuu sivistykseksi. Kerimäki, Savonlinna ja Sulkava. Kaikkialla henkeäsalpaavia maisemia, isänmaamme hymyileviä äidinkasvoja.

Sulkavalla vietetyn yön jälkeen paluu Savonlinnaan. Pieni kaupunki on rakennettu rakkaudella kapealle kannakselle ja muutamalle saarelle. Jokainen kortteli huokuu ystävällisyyttä, 50-lukua, turismia ja taidetta. Hipit, elämysmatkailijat ja vauraat oopperavieraat tramppaavat edestakaisin. Auton saa pysäköityä jälleen kerran ilmaiseksi, kun sen malttaa jättää kirkon portinpieleen. Kiitos, Jeesus.

Savonlinnassa on hyvä baari, Sillansuu (Verkkosaarenkatu 1). Mieleen tulvahtaa epämääräisiä ja ainakin jollain tavalla hauskoja muistoja alkusyksystä 1999. Olisiko kapakka muuttunut kymmenessä vuodessa miksikään? Äkkiä ovelle. Voi ei! Baari on kiinni ja aukeaa vasta iltapäivällä. Siihen ei ole aikaa, sillä tänään pitää vielä ehättää Kerimäelle, Punkaharjulle ja Imatralle.

Torilla savonlinnalaiset osoittavat, miten monella tavalla kesälahtelaiset eivät ymmärrä matkailuelinkeinosta mitään. Muikkua, pahkaesineitä, sisävesiristeilyitä, lentotaksimatkoja ja tuhansia erilaisia vaatekappaleita myydään. Kaikki ovat onnellisia. Kauppiaat saavat muhkean katteen, matkailijat saavat mukavia muistoja. Näin turisteja pitää huijata, ei eksyttämällä heidät vihamielisen luonnon keskelle, vaan ottamalla heidän rahansa ruutukaava-alueella.

Olavinlinnakin patsastelee omalla paikallaan. Tosin oopperajuhlat pitää sivuuttaa tällä kertaa. Miksi ne liput ovat niin kalliita? Miksi niitä lippuja on niin vähän?

Torin ja veden väliin kierot kauppiaat ovat uittaneet aluksen nimeltä S/s Suur-Saimaa. Joskus niin komeasta sisävesihöyrystä on tehty ns. kaljaasi nikkaroimalla kansille jokunen asiakaspaikka alkoholin ystäville. Fida-niminen ravintola anniskelee ekumenian merkeissä kaikkien suurten panimoiden tuotteita. Myös siis Fizz Original Dry tekee pesänsä innokkaan ihmisen kämmenkuppiin. Ympärillä valurautainen industrialismi ja Suomen kaunein urbaani järvimaisema – paljon muuta ei voi toivoa.

Paitsi tietysti sapuskaa, jonka saamiseksi kannattaa mennä viereisen kalakioskin ruokajonoon. Arvoituksellinen ”muikkutortilla” osoittautuu maittavaksi evääksi.

Iltapäivän eteläsavolainen lupsakkuus piehtaroi ympäri Saimaata. Savonlinna on nyt nähty ja mukavaksi havaittu. Tie ilmestyy takaisin Xantian renkaiden alle ja kuljettaa ihmistaimet Suomen suurimpaan pyhättöön, Kerimäen puukirkkoon. Mielipuolista rakennusta tutkiessa voi vain ajatella, olisiko Justinianus voinut elää ja kuolla tyytyväisenä yhtä hyvin Puruveden kuin Bosporin rannalla. Luultavasti olisi.

Tunnistamaton maantie haarautuu Kerimäeltä kohti Punkaharjun kansallismaisemia. Läpi kylämaisemien, sivuitse peltojen, kohti valtatietä ja käsittämättömän sievää soraharjua kaikkine idylleineen.

Retretin paikkeilla autonkuljettajan aivot räjähtävät, kun kaitaisella harjunpätkällä vastaan tulee valtavan suuri tunnistamaton kökkäre. MIKÄ TUO ON? Vasta kohtaamishetkellä asia selvenee: lättähattuhan se. Rautatie on rakennettu samalle harjunkaistaleelle kuin valtatiekin.

What goes around, comes around. Takaisin 6-tielle: Parikkala, Simpele. Raja on kovin lähellä. Savolaisuus ohenee, karjalaiset heimot marssivat esiin kumpujen yöstä. Jokainen neliömetri valtatien varrella on pyhitetty evakkomarttyyrien veriuhrein. Nähtävyydet jäävät vain pikavilkaisulle ohi vilistävässä maisemaryöpyssä, sillä illanvietto ja yösija kutsuvat. Xantian on saatava levätä ja matkustajien saunoa.

Mainettaan parempi Imatra ei petä odotuksia. Saunaa, ruokaa, juomaa ja koskinäytös, joka osoittaa Vuoksen olevan edelleen maino paikka päästä romanttisesti hengestään. Taustamusiikkina patoaltaan juoksutukselle soitetaan kaikista maapallon sävellystaiteilijoista Darudea, tuota pillupartaista säksätysmuusikkoa. Kunniaksi nuottimaakarille on sanottava, että hän on sentään malttanut laatia 600 kuutiometriä sekunnissa pauhaavalle koskelle uljaasti, hiukan Jean Michel Jarren hengessä kalskahtavan teeman.

Pieni kävelyretki Imatrankosken taajamassa kertoo koruttomasti, missä hengessä vuoden 1960 suuren kaupunkiuudistuksen hedelmät – Imatran ohella mm. Kouvola, Riihimäki, Salo ja Rovaniemi – on soseutettu. Sievän kaupunkimiljöön elävät alueet on saatu huolellisella suunnittelulla nitistettyä, torikauppaa ei käydä missään ja nuorisokaan ei vaikuta keksineen mahdollisuutta istuskella kävelykadun laitamilla. Joka kulmalle on rakennettu kauppakeskus, joka on liian pieni ollakseen aidosti vetovomainen, ja liian suuri pysyäkseen poissa silmistä.

Osmo’s Cosmos Bar on verraten uusi baari, mitä ei huomaa mistään muusta kuin siisteydestä. Paikka huokuu 1980-luvun puolivälin teknokratiaa. Onko tämä baari vai pianonkosketinkravatti? Ja milloin Osmo’s Cosmos oli tuore juttu? Siitäkin lienee jo sukupolvi. Konstruktivistiset valokiskot sekä mustan, sinisen ja kromin sävyt rytmittävät retrojuottolaa. Lattia on kuvioitu mustavalkoisella bakteeriviljelmämotiivilla.

Mutta koska on vielä likimain kesä, voi onneksi istua ulkona terassilla. Valitettavasti ravintoloitsija on mielikuvituksettomuuttaan päättänyt myydä janoisille vain Koffin tuotteita – ja ainoana siiderinä siis Crowmooria, joka on aidosti tympeä alkoholijuoma.

Saunomisten ja yöunien ynnä muiden herkkujen jälkeen Imatra jää taakse. Väylä on avattu kohti Virolahtea. Lappeenranta, Ylämaa, Vaalimaa. Tien varrella vilahtavat ohi spektroliittimyymälät ja muut takavuosien erikoisuudet. Uutena nähtävyytenä on rekkajono. Virtsaamistauko pidetään bunkkerimuseossa.

Viimein Xantia jarruttaa Haminassa. Sunnuntai-iltainen ympyräkaupunki on hiljaisempi kuin suomalainen mies kreikkalaisessa ravintolassa. Eikö täällä myydä alkoholia missään? Eikö edes kahvia? Syödäkin pitäisi, mutta ruokaravintoloita EI OLE. Vain jatkuvana virtana kirkon pihaan ja sieltä pois vaeltavat ihmismassat osoittavat, että paikkakunnalla on jotain tapahtumassa. Hääpareja vihitään liukuhihnalla. Moukkamaiset öykkärit huristelevat vastanaimaan Hummerilla.

Haminan keskustan laitamilta löytyy lopulta Seurahuone, mutta se kuitataan vain vilkaisulla. Kello tikittää ja Helsinki odottaa.

Valtatie 7 kiitää alla. Turismin nimissä ranskatar ottaa osaa pilikseen Kotkansaarella, mutta ei sen enempää. Kaasua, kaasua! Matkan viimeinen huipennus ja Itä-Suomen kierroksen kaunis kruunu on Hesburger-myyntipiste entisellä Kuninkaantien Essolla. Sekin on jossain vaiheessa muuttunut ABC:ksi ja nyt sieltäkin saa bonuksia. Tavallaan se osoittaa hyvin, mikä on meneillään maassamme: perinteitä ei kunnioiteta, tapojen ja moraalin rappio kukoistaa isänmaamme äidinkasvoilla kuin akne.