Pub Sarianne (Keskustie 38, Orivesi)

Katsokaamme karttaa. Keskellä aluetta, joka nykyään tunnetaan Pirkanmaana, mutta joka historiallisesti on ollut Satakunnan ja Hämeen välistä rajamaata, on kookas järvi – Längelmävesi. Sen hahmo on ratkaiseva. Järvi on X:n muotoinen. Aivan keskellä järveä on edesmennyt Eräjärven kunta ja Eräpyhän niemi kivikautisine röykkiöhautoineen kuin neoliittinen kirkko keskellä kylää. Siitä tasaisten välimatkojen päässä järven jokaisessa sakarassa asutuskeskus: Länkipohja, Orivesi, Kangasala ja Kuhmalahden Pohja.

Historia on sittemmin vaikuttanut asutukseen ja elinkeinoihin. Suuret maaväylät kohti Keski- ja Itä-Suomea rakennettiin. Rautatie ja valtatie kiersivät Längelmäveden ympäri ruokkien Tampereen suunnan suuria keskuksia. Itäranta alkoi taantua. Nyt Kuhmalahden väkiluku on vain tuhannen pintaan ja Längelmäki jaettu naarpurikaupunkiensa kesken. Suurin kylä, Länkipohja, on joutunut jämsäläisten haltuun.

Orivesi Längelmäveden luoteissakarassa on sekä 9-tien että rautatien varrella. Se on myös Tampereen kasvun äärimmäinen laita. Junat jarruttelevat Oriveden asemakylän paikkeilla kuin tietäen, että seuraavalla asemalla puhutaan jo savolaisittain murtaen. Taajama on täynnä keskisuurta teollisuutta, hautausmaahan on upotettu tavattoman vauraita yrittäjäsukuja. Lienevät oriveteläiset tehtaat joskus olleet vilkkaampiakin, mutta yhä pienen maalaiskaupungin pajat työllistävät koko joukon haalaripukuisia.

Ja heitä tapaa juoma-astioiden ääressä Pub Sariannessa.

Oriveden keskusta on tuttu monille, vaikka paikkakunnalla ei olisi koskaan ennen käynyt. Tarmo Koiviston Mämmilä on yhä aavistettavissa. Sarianne ei välttämättä ole Kannuhovin esikuva, mutta jotain ikiaikaista ja pyhää siinä on.

Sisään käydään Keskustieltä. Edessä ovat portaat yläkertaan. Ne ovat pintapuolisesti rapistuneet, mutta tuovat yhä mieleen arvokkuuden, jolla hotellin tai à la carte -ravintolan baariin mennään. Perillä aukeaa eteisen tapainen, hädintuskin edes narikka. Uljas ravintolasali ja terassin tehtäviä tekevä laaja parveke saavat paikkansa. Punainen lattia luo maagista tunnelmaa: täällä voi sattua mitä tahansa, ja luultavasti sattuukin.

Baari on koristeltu Oriveden kaupungin teeman mukaisesti lukemattomin hevonsenkengin, längin ynnä muin heppatarvikkein. Seinät on lankutettu, kaarevat verhot varjostavat ikkunoita kuin lurpallaan olevat silmäripset. Mistään ei voi päätellä, minkä ikäinen kapakka on kyseessä. Rakennus on vähintään 40-vuotias, sisustuskin kenties jo viime laman aikaisia. Rakenteisiin, kuluneisiin istuimiin ja kaikkiin melko lailla rähjääntyneisiin pintoihin takertunut tupakansavu antaa osviittaa. Aivan eilen tätä juottolaa ei ole perustettu.

Kaunis syksyinen päivä on taas täydessä terässään. Pitkälle venyneet, viimeiset auringonsäteet ovat polttaneet asiakaskunnan nahan karrelle. Euroviisu-Jasminen näköinen, seksikäs baariminna anniskelee tuoppeja muutamille ujon rehvakkaille hämäläismiehille. Hän on verhonnut povensa Jussi-paitaan, joka pikemminkin korostaa kuin peittelee uhkeita muotoja.

Aivan ilmaiseksi ei tämäkään baari tarjoile silmänruokaa ja kurkunkostuketta, vaikka karu sisustus ja asiakaskunta siihen suuntaan olisivatkin vihjaavinaan. Lamaestetiikka pettää: paluuta 90-luvun alkupuolen iloisiin kymmenen markan – inflaatiokorjattuna noin kahden euron – tuoppeihin ei enää ole Sariannessakaan. Upcider-pullosta pitää maksaa suuren maailman hinnat. Strongbowtakin olisi, jos lompakko antaisi myöten. Olut on Karjalaa. Hartwallin valikoima.

Kiireetön, aikakuplaansa unohtunut baari on kuin tehty yhdistetyksi huvittelutilaksi ja työhuoneeksi. Hiljaisessa päädyssä omassa rauhassa istuskellessa sen oivaltaa. Samassa loosissa on varmaan toisina aikoina istuskellut useampikin paikallinen kynäniekka tai paikkakunnalla vieraillut taiteilija, ehkä Oriveden Opiston luennoitsija. Istunut yksin tai kollegansa kanssa, käynyt läpi muistikirjaansa ja sommitellut seuraavaa suurta työtään samaan aikaan kuin salia jakavan baaritiskin tuolla puolen ovat autonkorjaajat ja rakennustyöläiset remunneet.