"Tiedäksä mitä toi symboli tarkottaa?" hän kysyy. Hän on tuohtuneessa humalassa. Punainen tähti kiinalaisessa lippalakissa on liikaa. Seuraa pitkä ja polveileva puhe Mao Zedongin iljettävyydestä ihmisenä ja diktaattorina. Näkymätön yliopisto kokoontuu Coronassa. Ja miksipä ei?
Väki parveilee kaikkialla. Yhä uudet pullot Oiva-siideriä tyhjenevät. Säksättävät koneet sylkevät sisuksistaan metritolkulla kuittia, johon piirtyvät yhä uudet nimikirjoitukset. Kello käy aina loppuun asti.
Loppuun? Ei!
Rivakasti käy suunta kohti heteroystävällistä homoravintolaa. Tai päinvastoin. Jos Lostaria erehtyy pitämään gay-ravintolana, saattaa joutua pettymään. Tyttöjen ja poikien iskupaikkana se toimii paremmin. Moni lupaava suhde on alkanut ja vielä useampi päättynyt Lost & Foundin pitkässä, hekumallisessa jonossa. Asiaa voisi pohtia enemmänkin, mutta jokin mekkala tulee väliin. Jonon perällä aivonsa huumeilla räjäyttänyt nuorisoporukka alkaa tanssia ja viheltää. Valitettavasti heitä ei saa vaientaa esimerkiksi työntämällä koko ääliölaumaa tilataksin alle.
Lostarin yläkerrassa, katutasossa, on ikuinen ahtaus. Kantavat seinät tukkivat kaikki tärkeimmät vaellusreitit. WC-tiloihin päästäkseen on aina kaadettava pöytiä, tönittävä kaksimetrisiä intialaismiehiä ja varottava, ettei vahingossa tallo Susanna Penttilää kuoliaaksi. Lattiat ovat täynnä liimamaisia läikkiä, lasinsiruja ja aikomuksia. Jonkun kengät ovat aina jonkun toisen kengillä. Parempi talloa itse kuin olla tallottavana.
Baaritiskin tungoksessa on joskus mahdollista tehdä tilaus. Sinebrychoffin myrkkyjä myydään kalliimmalla kuin missään muussa ravintolassa koko Helsingissä. Onneksi joku on erehtynyt aikanaan ostamaan ravintolalle Old Rosie -siideriä. Sitä, siis.
Ja sitten alakertaan, jossa tanssitaan kirkkaasti maalattujen tiiliholvien alla. Käsittämätön suunnittelu on saanut aikaan sen, että kellarin rappusissa on ahtainta ja eniten ihmisiä. Kuumuus ja kosteus lyövät vasten kasvoja. Äärettömän kapeissa oviaukoissa nojailee väsyneitä juhlijoita, lattioilla otetaan askelkuvioita. Liikkuminen on vaikeaa ja tapahtuu vain virran mukana. Yksi nuorukainen on ottanut muutakin stimulanttia kuin viinaa, sillä hänen katkeamaton soolotanssinsa hipoo akrobatiaa. Ihmiset juoksevat koko ajan alta pois, elleivät vain tyydy iskemään tahtia.
Hiki, tahmeus ja kiima virtaavat. Veri pakkautuu ohimoille ja peniksiin. Kello lähestyy neljää. Tämä on kuin tuolileikki: musiikin loppuessa joku on tuomittu jäämään ilman paria. Tavoitteena on saattaa loppuyön seksikumppani narikalle, jakaa taksi tai kävelymatka jommankumman kotiin. Tai Ruttopuistoon.
Ja siinä hän on, edessä, heti Susanna Penttilän takana. Illan kaunein nainen vihreässä asussaan, muodokas edestä ja takaa. Mikä uhkea rillipää! Katsooko hän sillä katseella? Taitaapa katsoakin. Nyt siis kortit oikein ja… Mutta kuka on tuo esiliina, joka tempaisee hänet pois ja raahaa mukaansa narikalle? Jälleen kerran lähes puheen asteelle edennyt romanssi katkeaa kuin kananlento, kun vihainen ystävätär on päättänyt pelastaa suojattinsa siveyden. Romantiikka ei kukoista kaukana Pohjolassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti