sunnuntai 9. joulukuuta 2007

St. Urho's Pub (Museokatu 10)

Itsenäisyyspäivän viimeiset tuopit Urkissa. Salissa on yllättävän paljon tilaa. Melkein mahtuu kävelemään pöytien välistä. Kaikki ovat Linnan juhlien jatkoilla jossain muualla. Jossain, missä heitä kuvataan televisioon. Eivätkä kansanedustajat kai muutenkaan tänään täällä, työmaaruokalassa…

Tunnelma on vähäeleinen. Kukaan ei puhkea spontaaneihin marssi- tai maakuntalauluihin. Köyryselkäiset toimittajat istuvat pöydissään ja imevät olutta naamoihinsa. Uskoisiko kukaan, että parin korttelin päässä1 äänestettiin Suomen itsenäisyydestä tasan 90 vuotta sitten?

Black Rat -siideri kiepsahtaa kurkkuun. On hyvää. Nationalismi sikseen. Jos Suomessa jotain tiedetäänkin kännyköiden tai aikakauslehtipaperin tekemisestä, niin siideri on paras aina tuoda ulkomailta.



Viitteet:

1 Toisin sanoen Heimolan talossa, jonka paikalla on nykyään puolen vuoden välein vaihtuva yritys baariksi, vuodenvaihteesta eteenpäin myös, väliaikaisesti, korkein oikeus (KKO). Eduskuntatalo valmistui vähän myöhemmin. Näin kertoo eduskunnan oma tiedotus: "Vuonna 1924 järjestettiin uusi kilpailu eduskuntatalon suunnittelemisesta. Voiton vei arkkitehtitoimisto Borg–Sirén–Åberg ehdotuksellaan Oratoribus (Puhujille). Johan Sigfrid Sirén (1889–1961) oli kilpailuehdotuksen varsinainen laatija, ja hänelle annettiin eduskuntatalon suunnittelutehtävä. Talo rakennettiin vuosina 1926-1931. Juhlallisia vihkiäisiä vietettiin 7.3.1931". Kiitos oikaisusta kervålle!

2 kommenttia:

kervå kirjoitti...

"Uskoisiko kukaan, että naapuritalossa äänestettiin Suomen itsenäisyydestä tasan 90 vuotta sitten?"

Toivottavast ei :)

"Talo rakennettiin vuosina 1926-1931. Juhlallisia vihkiäisiä vietettiin 7.3.1931."

- http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/eduskunta/tervetuloa/eduskuntatalo.htx

"kokoontumispaikaksi tuli Heimolan talo. Se sijaitsi Vuorikadun ja Hallituskadun (nykyisin Yliopistokatu) kulmassa.
Heimolan talossa eduskunta hyväksyi Suomen itsenäisyysjulistuksen 6. joulukuuta 1917."

-http://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskunta

Ei mitenkään harvinainen sekaannus.

Teologi kirjoitti...

Tämä on totta! Korjataan siis entry vastaamaan todellisuutta.