Kaupunki on hiljainen, pimeä. Ravintoloiden ikkunoissa loimottaa lämmin valo. Se lupaa. Sisällä on ruokia, juomia, seuraa. Vatsat pingottuvat, maksat paukkuvat. ”Käykää sisään, ottakaa tuoli. Kas, tässä teidän paikkanne, takan vieressä. Haluatteko polttaa piipullisen? Pieni toti ehkä lämmittä-”. (Tässä kohtaa kuuluu ääni, vaikkapa ”riips”, kun neula vedetään pois levyltä.)
Eihän mihinkään ravintolaan pääse ilman pöytävarausta. Ei Helsingin keskustassa. Kaikkialla on täyttä ja täydempää. Kamppi-Eira-alueella jokaisessa auki olevassa ruokapaikassa puistellaan päätä. Paitsi Demossa, jossa on kuin onkin tilaa kolmihenkiselle seurueelle.
Michelin-tähditetty muotiravintola ei varsinaisesti ole baari. Sisällä on toki tiskintapainen ja siellä anniskellaan viinaa. Harvapa sinne on silti tullut dokaamaan.
Kokkaustaidot ovat kohdallaan, jopa juomien suhteen. Alkupalaksi ostetut GT:t maistuvat paremmilta kuin monissa baareissa. Kalliit ruoka-annokset pakottavat rajoittamaan ateriointia vain muutamiin lajeihin. Lammas on päätynyt pienelle, graafisesti kiehtovalle lautaselle useana minikokoisena kappaleena, joista jokainen maistuu uskomattoman hyvältä. Karitsa tarjoillaan makkarana, kuutiona ja epämääräisinä kökkäreinä. Pikku määkijä katoaa ahneen ruokailijan vatsahappojen kuritettavaksi nokare kerrallaan. Aivan hotkimalla ei voi syödä, jottei menettäisi pienintäkään makuelämystä. Etenkin, kun annoskoko ei ole aivan sama kuin rehevämmissä rekkamiesbaareissa.
Talon viini on myös tilattu jostain muualta kuin halvimpien pöytäviinien litkulistalta, sillä se vauhdittaa Agnus Dein matkaa tuonpuoleiseen miellyttävällä sulokkuudella. Jälkiruoaksi osunut suklaa-asia koostuu huomattavan tiiviisti pakatusta kaakaon ja rasvan sekoituksesta, jossa molempia on arvatenkin yli 100 %.
Gastronominen elämys vaatii tasapainon vuoksi myös muita aistillisia uudelleensyntymisiä. Henkinen kasvu ja kehitys on mahdollista vain esteettisten räjähdysten kautta. Niitä varten Helsinkiin on asennettu lukuisia karaokeravintoloita.
Kuten Pohjois-Haagan Kuparikulma.
Terveyskeskuksen tai lähiökirjaston näköiseen liiketilaan ängetty karaokepaikka huokuu sympaattista yhteisöllisyyttä. Liikaa väkeä ei ole paikalla, joten lauluvuorot tulevat jakoon parhaimmassa tapauksessa säällisen odottelun jälkeen.
Sisustukseltaan baari ei ole vallankumouksellinen. Ulkona tutunnäköiset teippaukset kertovat jo kaukaa, minkä ketjun laulupaikka on kyseessä. Sisäpuolella taas on turvauduttu perinteisiin pub-elementteihin. Pieni lattiakorotus on tehty peräseinustalle, jolloin ravintolan henkilökunta voi asiakkaiden kompuroinnin määrästä päätellä, milloin on tullut otettua liikaa.
Service Restaurants -paikkojen yleiseen tapaan myös Kuparikulma on Olvin läänitys. Fizz Dry voitelee kurkkua siltä varalta, että asiakas löytäisi sisältään sisällöntuottajan. Miksei löytäisikin?
"When I was seventeen..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti