sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Bar '52 (Heikkiläntie 2), Kaisla (Vilhonkatu 4), Hiutale (Porthaninkatu 9)

Lauttasaaren teollisuusalueiden perukoilla majailee ikiaikainen ravintola, josta alueen ikiaikaiset työntekijät muistavat puolenkymmentä eri nimeä ja sijaintipaikkaa. Paikka on kuuluisa ylettömän ravitsevista kotiruokalounaistaan ja vanhan koulukunnan larulaisjuopoista.

Nykyisellä nimellään toimiva Bar '52 on istutettu liikekiinteistöön, joka on rakennettu jollakin Kalevi Sorsan hallituskausista. Baari on tapetoitu 50-luvun kuuluisuuksien kuvilla, muttei näytä tippaakaan olympiavuoden ravintolalta. Muutamin osin se tuo mieleen jopa kukkakaupan tai huonekaluliikkeen. Suppeahkoa juomapuolta ryhdistävät pullovitriinin alarivin tšekkioluet ja Magners-siiderit.

Talvipakkasten paukkuessa otetut glögit osoittautuvat vikavalinnoiksi. Väsynyt baarimikko kuumentaa mikroaaltouunissa lasin saksalaista hehkuviiniä kiehuvaksi ja laskuttaa tuotteesta drinkin hinnan. Onneksi mukana seuraa edes piparkakku.

Seitsemäntuhatta Magnersia myöhemmin Lauttasaari jää taakse ja Helsingin ydinkeskusta kutsuu tykönsä. Aina on tilaa yhdelle, jos sen ottaa Kaislassa. Suunnaton olutravintola sopii täsmällisesti tarkoitukseensa: se on kaupungin keskeisin tapaamis- ja odottelupaikka. Jokainen helsinkiläinen oikaisee korttelin poikki Kaislan kautta. Samalla voi ottaa muutaman ja pohtia ystävien kanssa, minne sitten.

Joskus jatkopaikan valinta voi mennä myös pieleen: joku saattaa ehdottaa uutta baaria Kalliossa.

Hiutale. Porthaninkadun pornokauppojen ja kansanbaarien sekaan on perustettu masentava akvaario niille, joiden ikä alkaa 1:llä tai 2:lla ja joiden vanhemmilla on varaa maksaa luoville erikoislahjakkuuksilleen työmarkkinoiden kanssa kilpailukykyistä viikkorahaa.

Edesmenneestä Kolasta kopioidut designkaiuttimet pullistelevat valkoisina möykkyinä valkoisilla, hopeisin viiruin koristelluilla seinillä. Kimalteleva teema jatkuu baaritiskiin, jonka pinta on harmaanvalkoista shakkiruutua. Metallinväriset, muotoillut oluthanat pinnistelevät näyttääkseen muodikkailta, vaikka sisältävät ainoastaan Carlsbergin olutta ja Crowmooria. Jouluvalot eivät piristä kahteen tasoon tehtyä baaria, jonka liekkikuvioitua kokolattiamattoa tallovat varakkaat tai sellaisiksi itseään kuvittelevat. Baari on kuin paha trippi 80-luvun juppiestetiikkaan. Ilman ironiaa. Täällä emme naura itsellemme.

Kallion lukiolaiset ovat panneet tänään graafisimmat silmälasinsa päähänsä. Heidän merkkitietoiset arkivaatteensa maksavat enemmän kuin kuukauden vuokra. Jos he maksaisivat asunnoistaan vuokraa. Heitä on joka pöydässä. Ehkä he eivät tiedä, että Kalliossa on yli sata muutakin kapakkaa. Tai sitten heillä on liikaa rahaa, muttei taksikeskuksen puhelinnumeroa. Sieluttomuus on saavuttanut saturaatiopisteensä. Onneksi faijalla on massia; se korvaa pienet puutteet inhimillisyydessä.

Tiskin takana juomanlaskija suvaitsee ojentaa janoiselle turistille yhden Magners-pullon, josta vaaditaan kaikin puolin käsittämätön kuuden euron hinta. Miksi tämä pieni pullo siideriä on niin kallis? Baariminna vetoaa siihen, että kyseessä on tuontisiideri. Vaikka niinhän se on myös muissa kapakoissa. Lopulta myyjä myöntää, että ylilyövän hintapolitiikan tarkoituksena on "vähän profiloitua".

Mikäpä siinä. Yrittäjä saa toimia niin kuin huvittaa. Jos asiakas haluaa maksaa muhkeita prosentteja ekstraa siksi, että kapakoitsija pelkää leipäjonon saapuvan hänen tiskilleen, maksakoon. Mutta on hyvä muistaa, että Kalliossa on paljon valinnanvaraa – myös niille boheemeille porvareille, jotka pelkäävät köyhyysbakteerien tarttumista räkäläbaareissa. Siksi ei ole mikään pakko mennä tähän kapakkaan. Ei edes syytä. Hiutale on pääkaupunkiseudun tympein ja vastenmielisin baari.

7 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hiutale on kyllä kamala. My eyes rain :(

Anonyymi kirjoitti...

Miten tämän blogin pitäjään voisi luontevasti tutustua? Majailemalla Coronassa ja vakoilemalla pöytäkeskusteluja, jotka sivuavat teologiaa?

Jamppa kirjoitti...

Rakas Nimetön, blogin pitäjän tunnistaa siitä, että hän käyttää alkoholia baarissa.

Lisäsin blogiin palautesähköpostia varten osoitteen. Sitä voi käyttää myös henkilökohtaisten viestien lähettämiseen. Siis tämä: baariblogi@gmail.com.

Anonyymi kirjoitti...

Hiutaleen kaiuttimet ovat samat kuin Kolassa aikaisemmin. Voipa siellä kohdata samaa henkilökuntaakin. Kallioon mahtuu yksi trendibaari kerrallaan.

Jamppa kirjoitti...

Kiitos, Anonyymi! Ilmankos olivatkin niin tutunoloiset pöntöt. (Siis kaiuttimet, ei henkilökunta.)

Teemu kirjoitti...

Hiutale oli Kallion ystävällisimpiä ja viihtyisimpiä baareja sekä musiikkitarjonnaltaan että henkilökunnaltaan, todella sääli että kyseinen ravintola menetettiin rakennuksen äänenkantavuuden takia. Kaikki eivät onneksi ole yhtä ahdistuneita moisessa kuppilassa, ja asiakaskunnan erittäin hyvin tuntien voin sanoa että asiakaskunta koostui pääasiassa sekä kalliossa että muualla helsingissä asuvista, hyvin itsenäisesti toimeentulevista nuorista aikuisista.

Jamppa kirjoitti...

Teemu, toki maailmaan mielipiteitä mahtuu. Suon mielihyvin ihmisille sen, että he pitävät joistakin baareista, joita itse kammoksun. Useinhan itse fanitan kapakoita, joita he inhoavat sydämensä kyllyydestä.

Hiutaleen poistuminen katukuvasta on jäänyt minulta täysin noteeraamatta. Ehkä siksikin, että se oli jokseenkin hyvin maastoutunut. Mutta siis se on nyt nurin?