Moskova (Eerikinkatu 11)

Riia-niminen baariminna istuu yksin tiskinsä kulmalla ja selailee kirjallisuutta. Kaikki ovat ulkona, sillä onhan aurinkoinen kesäpäivä ja terassilla tuhkakupit. Moskova ei ole aivan entisensä. Mutta kukapa sitä itsekään? Silti yleisliittolaiset musiikkiteokset soivat. Ei tämä aivan menetetty tapaus ole.

Illan mittaan yhä useampi saapuu paikalle. Joku mies selittää ravintolatyöntekijälle tuskaisia kriisejään. Miljardi suomalais-brittiläis-aasialaista liikemiestä saapuu paikalle. He huutavat liikaa. Poistututtuaan he vielä palaavat kysymään, voisiko ostaa pullon mukaan. He eivät ymmärrä, että "Moskova" on baarin, ei kaupungin nimi.

Laitilan Oivaa kuluu useita pullollisia, kun on paljon vakavaa puhuttavaa. Kallista on, mutta onko muka mikään ollut koskaan ilmaista, muutenkaan? Ja joskus on vain pantava rahat haisemaan. Ei niistä mitään hyötyä pankkitilillä ole.

Salve (Hietalahdenranta 11), Vanhan Kuppila (Mannerheimintie 3)

Joskus on vaikea muistaa, että Helsinki on työväenluokkainen, brutaali metalliteollisuuskaupunki keinotekoisilla mereltä vallatuilla niemekkeillä. Sen puunattu julkisivu hohtaa italialaista design-klinkkeriä, aurinkolasipäisiä vaatesuunnittelijoita ja Ben & Jerry's -jäätelöä. Hietalahdenrantaa pyyhkii katkeamaton virta lehtisaarelaisia citymaastureita ja espoolaisia moottoripyöriä. Kadun varrella entinen toimittajien, telakkatyöläisten, satamajätkien ja merimiesten ikivanha Salve.

Ken on kerran maistanut Salven silakoita, ei koskaan enää kelpuuta muita lautaselleen. Totuus.

Ravintolan sisustus on aitoa väärennettyä merimuseota. Kornius iskee silmille, kun sen viimeinkin näkee. Joitakin baareja ei saisi tyhjentää tupakansavusta. Keinotekoisuus on kiusallista paikassa, jonka autenttisuus on tunnustettua ja taattua. Jos Salve olisi sisustukseltaan vain tavallinen baari, sen aitous räjäyttäisi pään. Mutta HOK-Elannolla on ehtymätön tarve runnella omistuksessaan olevia kapakoita. Ja ehkäpä meriaiheinen krääsä pehmentää työväenluokkaisen krouvin imagoa siten, että Ruoholahden pastellivärjätyt insinööritkin uskaltavat ottaa lounasvissynsä paikan päällä.

Koff-voittoiseen juomavalikoimaan on päästetty sekaan Fizz Original Dry. Kuivan omenasiiderin nousukautta on jo pitkään odotettu. Olisiko jo aika?

Vanhan terassilla on aurinkoista. Lisää Fizziä. On olevinaan kiire, muttei kuitenkaan. Sisällä Kuppilassa tuttu 90-lukulaiseksi tuunattu retroankeus lojuu pöydillä kuolleena ja kellastuneena.

Basilica (Kellosaarenranta 2), Fanny goes to Hollywood (Bulevardi 40), Belly (Uudenmaankatu 16-20), Rytmi (Toinen linja 2)

Ruoholahden ongelma on siinä, että mairittelevin kehu tuota kaupunginosaa kohtaan yltää vain minkä tahansa suomalaisen kaupungin perusmainoslauseen tasolle. Se on siis "tosi kiva kesäkaupunki". Todellakin! Mikäpä siinä on istua pussikaljalla kanavanrannassa, jos ei ole marraskuinen lika ja viima, tyhjät paikat talviteloille kadonneiden veneiden tilalla ja maailman saastuneimman merialueen aavoilta kantavan kuolemantunteen ahdistava harmaus niskassa. Kivat rantaravintolat ovat yhtä kivoja kuin Suomen kesä on lyhyt.

Basilica on ysäriä. Se on niin 1999, että Museoviraston pitäisi kieltää sen muuttaminen millään tavalla mistään kohtaa. Lasikuoreen kääräisty kuutio, graafiset säleiköt ja sieluttomat rakenteet muistuttavat jokaista ihmistä siitä, miten huippusuhdanne on tyylitajulle vähintään yhtä haitallista kuin lamakausi. Siis vaikka baari on rakennettu tiettävästi vasta hiljattain. Logon Futura- tai Gill Sans -fontin lystikkäästi liian pieniksi säädetyt välistykset tuovat mieleen it-kuplan puhkeamista edeltävän maailmankaikkeuden viimeisen kouristuksen ennen kuolemaa. Sattuvasti saman ravintolafirman toinen kuppila oli nimeltään Cupla. Ja sehän pantiin lihoiksi parissa vuodessa. Lähti kuin Cupla Töölöstä, sanovat vääräleuat tänäkin päivänä.

Italoravintolassa ruokien nimet kirjoitetaan kyseisellä kielellä. Hinnat on säädetty wap-teknologian arvonnousu-odotusten mukaiselle tasolle. Hanat paisuvat turhautuneina Koffin pakkomyymien kurajuomien paineissa, mutta onneksi on mahdollista nauttia myös kannullinen raikasta sangriaa. Tosin senkin hinnassa on mukana pari kappaletta Soneran umts-lisenssejä.

Kun ulkoilma kääntyy viileäksi, sisätilan tyhjien pöytien ääreen ei voi majoittua tyhjentämään juomakannua. Kiireetön henkilökunta osoittaa hymyillen ainoan mahdollisen dokauspaikan baarin kulmasta, sohvaryhmästä, jossa lapset juuri värittävät värityskirjaa. Siihen siis vain, puhumaan aikuisten asioita ja hönöttämään. Kyllä ne pirpanat ymmärtävät. Taustalla soi 80- ja 90-luvun hittiparaati.

Matkalla erääseen – sinänsä mukavaan – helsinkiläiseen puistoon, joka kantaa tuon Suomen hirvittävimmän panimoyhtiön nimeä, pitää pistäytyä jossakin käsittämättömyydessä, jonka nimeksi on annettu post-ironisesti Fanny goes to Hollywood. Sen pelkistetty Millennium-darrainen estetiikka majoittaa sisuksiinsa tyhjän valkoviinipullon, luovan teollisuudenalan kaupunkilaisia ja kannullisen vettä. Fannyn vesilasi osoittautuu hyväksi varusteeksi ja kaikeksi onneksi sellainen löytyykin jonkun taskusta perillä puistossa. Siihen on hyvä tasata tölkillinen aiemmin juomatta jäänyttä Fizz-siideriä. Fannysta ei sen enempää. Koskaan.

Tässä baarissa en haluaisi olla. Ei vaikka mikä olisi. Joskus ihmiset ovat liian siivottuja, liian kliinisiä, liian säröttömiä. Heillä on verkostoitunutta ostovoimaa, jonka he ovat saaneet liian nuorena väärin perustein. Heistä huokuu, etteivät he ole koskaan käyneet Kontulassa, Padasjoella tai Varkaudessa – sen jälkeen kun he muuttivat sieltä pois. Heidän toinen kotikaupunkinsa on Barcelona, vanha kunnon Barca, ja ainoa paikka, jossa he ovat käyneet Vantaalla yläasteen Heureka-luokkaretken jälkeen, on lentoaseman ulkomaanterminaali. Nyt he ovat Suomen Camdenin, Uudenmaankadun, Bellyssä ja he ostavat itselleen kalliita tuopillisia. Täällä he ovat onnellisia, sillä heidän ei tarvitse kohdata ei-luovia teollisuusammatteja työkseen harjoittavia tyylirikollisia. Ja he ovat tiedostavia, huolissaan maailman ja Helsingin tilasta. Heidän vastauksensa globaalin riiston ja ilmastomuutoksen torjumiseksi on aina sama: lisää raitiovaunuja Punavuoreen ja kivoja kahviloita ja vaatekauppoja Kruununhakaan.

Bändi musisoi. Siinä on yksi keyboardisti liikaa. Nörtinnäköiset kundit taikovat laitteistaan lyhytaaltoradion viritysääniä sellaisella vakavuudella kuin olisivat avustamassa synnytystä. Shoegazing-poppi helisee ja Hitler-tukkaiset nuoret kuuntelevat mesmeroituneina. Yhtyeen nimi lienee The Rollstons.

Bellyn hanassa on samaa siideriä kuin muuallakin, Suomen näennäisesti ainoan panimoyhtiön faktuaalisesti ainoata lajiketta. Siitä otetaan iljettävä hinta, jossa on mukana baarin seinien feikkirasteroitujen seripainatusten valmistuskustannukset.

Rytmissä on edelleen Fizziä. Siitä kiitos. Kivempaa maksaa kovaa hintaa hyvästä kuin pahasta.

3 Kaisaa (Hämeentie 29)

Kaisojen lennonjohdossa ei mikään ole muuttunut, mutta savun hälvennyttyä tilaa on enemmän. Kattoterassi on jälleen auki ja näköalat Kurviin ovat hyvät. Baarinpitäjä on tilannut valikoimiinsa uusia siidereitä. Sekä Westonsin että Bulmersin nimikkotuotteet tulevat kuin metro. Myös Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan tilan oma siideri on kaupan.

Yksi Helsingin parhaimmista ravintoloista.

Pub Myrskyluoto (Myllystenpohjantie 2, Kangasala), Pub Cesar (Kuohunharjuntie 26, Kangasala), Bar Tender (Kunnantie 2, Kangasala)

Linja-autoasemalla, parkkipaikkojen perällä, kulmassa on muovisten köynnösten verhoilema terassi. Sen takana ikkuna ja ovi, joka johtaa puuverhoiltuun ravintolainteriööriin. Ikkunassa on kauniilla kirjaimilla ravintolan nimi: Pub Myrskyluoto. Autiossa, kodikkaassa salissa on perällä koroke, monitorit ja mikrofonitelineet. Karaokea on toisinaan luvassa. Ei tosin tällä kertaa. Nyt on varhainen iltapäivä. Ammattilaiset ottavat.

Kaunis hämäläistyttö myy Golden Capia ja muita Sinebrychoffin tuotteita, joita ei näemmä voi ohittaa edes Pirkanmaalla. Kesän ensimmäinen aidosti helteinen päivä lojuu terassin päällä hautovana kuumuutena, mutta sisällä varjoissa voisi luulla, että on talvi. Peräseinällä on joitakin pelipaitoja. Taitaa olla urheiluaiheinen ravintola.

Kohta myös tarjoilijatar saapuu huurteiselle. Tuopillinen on helppo valuttaa oman työpöydän takana ennen kuin työvuoro päättyy. Nopeasti nykäisee nuori nainen miedon alkoholijuomansa, vilkuttaa kollegoille sekä asiakkaille ja katoaa polkupyöränsä viemänä. Sieviä, joskin kaitaluisia nämä sukulaistytöt.

Sanovat sitä Seessariksi. Tämä baari on kiinteästi yhteydessä Caroline-nimiseen ruokaravintolaan, mutta toimii omana juottolanaan. Tuhannen polkupyörän vieritse käydään sisään saliin. Toisella puolella on avoinainen uksi, joka päästää rohkeammat yksilöt kärventämään naamanahkojaan ja savukkeitaan järkälemäiseen paisteeseen. Tiskillä on hyviä juomia. Tai ainakin yksi, nimittäin Strongbow. Miehekäs siideri maksaa roiman summan, mutta kukapa juhlapäivänä säästelisi? Ja aina on jonkun juhlat.

Cesarin takaterassilla on hirveän humalainen seurue, jonka humalaisin yksilö on nenänsä lähes mustaksi polttanut vaalea nainen. Ruokaakin ovat syöneet. Hattu silmille ja tuoppia huulille, ettei näky jää vainoamaan. Rempseä puhe kaikuu muistakin pöydistä. Hämeessä ei olla hiljaisia, jos joku niin kuvittelee. Ei ainakaan Tampereen tienoolla. Olut harppaa otsan sisään ja vääntää leuat auki. Yhden jo toisenkin kangasalaisnuoren kidasta mylvii röhönaurun säestämiä anekdootteja autoista, urheilusta ja autoista.

Kangasalan remontoiduin ravintola – Bar Tender! Millennium-tuning iskee kuin biljardi keppiä. Oven pielessä istuu tupakalla jotain sanoinkuvaamattomia. Sisällä on jäätä, lasinsiruja ja valtava lammikko. Rönttömeininki on ristiriidassa kapakan vastikään laaditun modernin, siistin sisustuksen kanssa. Repaleisiin vaatteisiin puettu mies tulee maanittelemaan sisälle. "Siis mä haluun olla rehellinen. Mun kaveri… se vaan vähän suuttui", hän sanoo ja osoittaa salin yli paiskautuneen lonkerotuopin jäännöksiä.

Postmodernit nahkasohvat ja nojatuolit, biljardipöytä ja kolme nukkuvaa asiakasta. Tiskiltä saa Olvin tuotteita, joten Fizz Dry pääsee pitkästä aikaa välkkymään tuopposessa. Screenillä pyörii jalkapalloa.

Yksi sammuneista raahautuu avautumaan. Tupakkalaki riistää häntä. Mutta hän myös paikkaa: "Onhan nikotiini ihan kauheeta myrkkyä. Oon pari kertaa ryskänny Subutexii, mut siit ei jää koukkuun niinku nikotiinistä".

Pub Sirdie (Kolmas linja 21)

Tupakkalaki on tullut voimaan. Sirdiessä tuoksuu vanhan kerrostalon rappukäytävältä. Naapuripöydän siististi puetun miehen vaivihkainen tuhnu tulee myös ilmi, vääjäämättä. Petar on vihainen uudesta laista. Jengi ravaa ulkona tupakalla ja lopulta yksi jos toinenkin rupeaa rentoutumaan.

Puuttuvasta savusta huolimatta Sirdie on ennallaan. Zarah Leander lähtee soimaan jukeboksissa.

Erottaja Bar (Erottajankatu 15-17)

Erottajan seinät ovat turkoosit, sen pöydissä on pelkkiä vihreitä. Nämä eivät käytä alkoholia. Silti he ovat baarissa. Aivan kuin kapakoitsijan suurella vaivalla hankkima anniskelulupa olisi pelkkää ilmaa. Mitä seuraavaksi? Mennään kirjastoon katselemaan videoita?

Strongbowta ei voi juoda liikaa tai edes tarpeeksi.