Olutravintola Pikkulintu (Klaavuntie 11)

Kaksitoistamiljoonaa erilaista olut- ja viskipulloa myhäilee hyllyssä ja baaritiskin partaalla. Hanat aukovat suitaan kuin kalat veneen pohjalla. Suurinta osaa näistä etiketeistä ei ole ennen nähty Suomessa. Ja siinä ne nyt ovat niin kuin olisivat aina olleet. Baariminna vittuilee asiakkaille minkä ehtii. He vittuilevat takaisin. Välillä lasillinen mallasta vaihtaa omistajaa. Kukaan ei uskaltaisi tässä baarissa pyytää viskiä Coca-Colan sekaan lantrattuna.

Puotilan ostoskeskus on pieni ja ränsistyneen oloinen. Ehtaa 60-lukua. Kontulan ostarin kokoon ja avaruuteen tottuneelle paikka tuntuu sangen vaatimattomalta – kuin torpparin orpolapsi pappilan porstuassa leivänkyrsää kerjäämässä. Mutta täällä on Pikkulintu.

Baari ei näytä ulospäin normaalia oudommalta lähiökuppilalta. Sisällä on tummaa puupintaa, hillittyä, jopa hiukan sakraalia tunnelmaa. Ja Mannerheimintien itäpuolisen Helsingin, ei, Suomen, laajimmat juomavalikoimat. Vuosaaren ja Herttoniemen rantamaisemissa asuvat it-yrittäjät ja muut Itä-Helsingin paremminvoivat ovat parkkeeranneet golfin kiinteyttämät takamuksensa pystybaarin puolelle. He pohtivat erilaisten laatuviskien ja -oluiden sielunelämää. Peremmällä nurkkauksessa lauma paikallista nuorisoa kuluttaa hyvin ansaittua kesälomaansa. He keskustelevat vaimealla äänellä. Täällä saa olla rauhassa.

Juomia ei ostella kuin tarjousmäyräkoiria. Baariminna pitää jöötä tiukalla otteella. Jos ei tiedä, mitä haluaa, hän haarukoi muutamalla makukysymyksellä esiin suositukset. Kukaan ei tunnu edes yrittävän lystikkäitä juomiskilpailuja tai fisushottitarjottimen tilaamista. Turha yrittää ottaa riskiä; baarista luultavasti lentäisi ulos, jos täällä vain dokaisi.

Rommitynnyrissä kypsytetty brittiläinen Thatcher's-siideri hellii kaikkia aisteja kuin silkkiin kääritty rakkaus. Tänään otetaan vain yksi. Vain yksi. Ei pilata harrasta tunnelmaa.