Maailman kauhistuttavin sade runtelee Yhdysvaltain suurinta kaupunkia. Kadunkulmiin ilmestyy nuhjuisia miehiä muovipusseineen. "Oombrella, oombrella!" he huutavat ja kaivavat yhä uusille asiakkaille halpoja sontikantapaisia. Viisi taalaa kappale. I'm your pusherman. Kyllä, kyllä, I'm ya nigga, anna mulle vaan sateenvarjo.
Theatre District on tylsä, harmaa, täynnä pilvenpiirtäjiä ja pankkeja. Rockefeller Center on alueen ainoa valopilkku, mutta nyt jopa maineikas luistinrata on veden vallassa. Jossakin 50. kadun kulmassa vilahtaa irlantilaispubi, mutta seuraavassa hetkessä se katoaa. Kaatosateen yltyessä on pakko mennä jonnekin. Siksi joksikin osoittautuu Applebee's-niminen paremman keskiluokan ruokapaikka.
New Yorkin ainoa kiiltävän puhdas ravintola vilisee väkeä, jonka kanssa ei jaksaisi kahta sanaa kauemmin keskustella. Ruuduilla tulvii junttisporttia ja smalltalk lätisee salin puolella. "I'm a singer in a band…" kertoo eräs kermaperseinen naishenkilö jollekin tuttava- tai puolituttavapariskunnalle. Modernin baarin pelkistetty sisustus antaa hyvin tilaa pöhöttyneille egoille.
Heinekenia saa hanasta, mutta mitään siideriä Applebee's ei tunnista. Nimi ei aina ole enne. Lasillinen Stolia saa tehdä parhaansa vitutuksen torjunnassa. Ravintolan sijainti keskellä yliarvostettua aluetta näkyy juomien hinnoissa.
Lower East Side armahtaa tuskaisia ihmisiä. Puleeratut pankkitalot, ylipalkatut näyttelijät ja koko perheen musikaalit ovat jääneet kauas Midtowniin. Kiinankieliset kyltit vaihtuvat pala palalta heprean- ja jiddišinkielisiksi. Nälän kurniessa vatsassa silmä alkaa hakea ruokapaikkoja, joita jokainen kortteli tarjoaa.
El Sombrero, "The Hat", näyttää periamerikkalaiselta dinerilta. Päävärejä, isot ikkunat kadunkulmaan, puoliksi tyhjä ravintolasali ja kaikkialla ilmassa väräjävä rauhan, kodikkuuden ja oudon tuttuuden tunnelma.
Meksikolainen ruokalista vilisee tuttuja nimiä: burritos, fajitas, enchiladas. Valinta menee arvonnaksi. Ruokajuomaksi talosta saa kelpo viiniä ja olutta, kuten kuuluukin saada. Nachojen ja salsan jälkeen tarjoilija kipaisee pöytään pari annoista juustossa ja rasvassa kieritettyä lihaa ja hiilihydraattia. Taustalla soi alituinen meksikolaishumppa, joka iloisesti siivittää raskaan mättöruoan katoamista nälkäisten turistien pohjattomiin kurkkuihin.
Kulman takana on pimeähkö kapakka, jonne on pakko mennä: Motor City Bar on pala Detroitia Lower East Siden nuhjuisilla sivukujilla. Rähjäisen baarin seinät on tapetoitu autojen nimikylteillä ja istuimina on tavallisten jakkaroiden ohella autonpenkkejä. Hämärä laskee, mutta vielä näkee, että ainakin yksi pöydäksi luultu esine onkin on lasilla peitetty puuvanteinen autonrengas. Vessan ovenkahvaa imitoi ratti eli ohjauspyörä. Täällä on ajateltu kaikkea!
Tiskin takana iltapäivän harvoja asiakkaita serveeraa käheä-ääninen nainen, joka innostuu tavattomasti kuullessaan janoisten vieraidensa olevan Suomesta. "Do you know Harri?" Ilmeisesti MCB:n palkkalistoilla on joku Suomen-Harri.
Jatkoselostuksen mukana käy ilmi, että kapakan omistaja on itse alun perin detroitilainen ja siksi teema on ankkuroitu "Motor Cityn" klassisiin tuotemerkkeihin. Keskustelu venyy niin, että juominen on vähällä jäädä. Kapakan valikoimissa on Woodpecker-siiderin lisäksi tietysti Brooklyn Lageria. Näitä on otettava. Kun viimeiset, innoittuneet puheenvuorot vielä käydään äskeisten presidentinvaalien lopputuloksesta, Atlantin molempien rantojen välisen ystävyyden ja rakkauden lisääntymisestä ja maailmanrauhasta, on lopultakin aika parkkeerata autonrengaspöytään ja huuhdeltava päivän pölyt kurkusta.
Hintataso Motor City Barissa on kohtuullinen eikä kaikkialla leijuva kloorinhaju vaivaa kuin vähän aikaa. Kun pöytiin sytytetään vielä kynttilät, on tunnelma niin mukava kuin se vain voi suuressa ja syntisessä metropolissa olla.
2 kommenttia:
Jos lohduttaa niin Ranskanmaalla (vaikka kaupasta saakin oikeasti hyvää siideriä ja Ecusson on turisteille) ainoa ravintolasiideri (siis silloin kun osuu niin epäkonservatiiviseen paikkaan että sitä saa, siis anglopubiin) tuntuu olevan Strongbow. Kauniiseen 6,80 euron tuoppihintaan. Puolilämpimänä.
Onneksi viinipullon saa alle kahdella kympillä. Suomen lomilla lähinnä notkun Rosieta juomassa. Ja Tietenkin "täyskaato" Westonsia.
Voih, hyvän ja kohtuuhintaisen siiderin puuttuminen baarista – vaikka vain jonkun toisen baarista – ei koskaan lohduta.
New York oli, ehkä hivenen yllättäen, todella edistynyt siiderikaupunki. NY:n osavaltiossa olisi omaa tuotantoa montakin varianttia ja Vermontin puolella paljon lisää. (Pitänee tehdä erikseen siiderimatka itärannikolle joskus.)
Räkäläbaarien ystävänä tunsin aitoa onnea siitä, että juuri laitakaupungin boheemijuottolat pystyivät tarjoamaan vähintään Magnersia.
Lähetä kommentti